So I Made My First Random Wire Antenna

Oh what fun this has been!

I have been very happy with the loop antenna I have, but never could overlook the fact that for the 80 and 40 meter bands, I would need a much bigger loop (which is actually in the plans). After contemplating for the purchase of an automatic antenna tuner which could also support wire antennas and similar, I however settled on a manual tuner, namely MFJ-971.

80m TX coverage for the wire antenna

I set up a 2.5 sq. mm insulated copper wire – roughly 20 or so meters – from the balcony, sloping downwards to a birch tree. As a sort of a counterpoise I used the balcony rail. Maybe I am a lucky child but it worked really well, I was able to work FT8 on 80 – 40 – 30 – 20 – 17 meters with this combination.

The MFJ-971 brought me to the 80/40 world which as an apartment dweller I considered nearly impossible, in particular in this QTH which again I thought was beyond any help as a location.

Lesson learned, never give up, try – try – try – .

The fishing rod is not used in this setup (you can see however the birch tree to which the wire runs, in the background). It was used with a quick ad hoc long wire as a first test for the MFJ-971, just 10 meters supported through the tip of the telescope rod and then hanging downwards. That was far from optimal, but as an RX antenna was already a major improvement on 80 meters.

The wire is at approximately 4 meters height at the tree end

The IKEA furniture often comes with a set of tools. This is probably a familiar handle which makes for a great insulator for wire antennas

Another piece of impromptu equipment was this hardware store general wall hook, which I use for securing the end of the (insulator – wire – hook run) to the tree, to keep the hot RF wire a sufficient distance from the trunk and leaves – that black wire attached to it is not the antenna wire

Got my first RF bite today as well, during early setup and testing / adjusting. Other than that, no negative side effects noticed. Zero indications of “RF in the shack”.

I think there will be version 2.0 later on, with different routing and direction of the wire, and likely an antenna switch – I’d see use for both the loop and the wire – and further QSO’s. To sum this up I’d like to say that the wire antenna clearly exceeded my expectations, and the MFJ-971 works like a charm. I have used it with up to 50W of power.

Tuning the MFJ-971 is quite easy as I have had a relatively lengthy experience so far with the MFJ-936B, despite being different beasts the controls and “feel” is similar, both respond to tuning in a logical, repeatable way.

Received also some MIL spec (i.e. genuine military) vertical and wire sets, second hand, which I will examine in greater detail (the vertical in particular) to see if I can duplicate the Chameleon MIL whip w/extension.

From Ebay I ordered military surplus N.O.S. PRC-77 antenna, and some related equipment. While originally intended for higher than HF frequencies, I am looking at those parts as source material for fabrication. I have some plans for a get-and-go vertical HF antenna, probably for a vehicle mounted (stationary) usage. More on these later.

73 de OH2BNF, one happy wire antenna fellow


WSPR/FT8 experiments with a balcony mounted 1-meter loop antenna

Let me be honest here – I had to – initially – resort to 100W and careful tuning and positioning of the antenna to reach the most distant locations.

In this picture, there are accumulated reports over several hours


After reducing the power to 5W I waited shortly after a TX and looked at “past 10 minutes”

There are so many variables involved, including the band conditions (I am mostly on 20m band) that there is not much to be deciphered from the results, except that it is great fun using the WSPR (Weak Signal Propagation Reporter) and related web site at where results are near real-time, as such quite useful for testing out different settings.

Altogether in addition to the first somewhat long-distance FT8 QSO to Oman (A41ZZ), past few days have yet again proven that one needs to spend considerable time with the setup, learn to use all the components – the whole stack – and test nearly endless combinations. In regards to the situation at QTH and equipment used, I tend to think that despite initial excessive power rating for WSPR or FT8, I can still be relatively happy at the outcome.

It would however be important to reduce the power as much as possible, as that would indicate better skills and as a matter of fact many use diminutive power ratings, when operating these modes.

Here’s the antenna setup as used on the balcony during a previous test, which indicated much better reception from a distance of about 1500 km’s for voice communications. But what has really been the most important thing is to tune the antenna for the given position and the frequency, as loop antennas tend to have a very narrow bandwidth.

In general I need to bite the bullet and start experimenting with various wire antennas and verticals. Those may not be possible at the QTH, so it’s going to be mobile time, once the Buick has the broken front wheel bearing replaced, and we will be off to summer vacation. But for an apartment dweller, the loop has certainly been a success, albeit with a long learning curve.

– 73 de OH2BNF

Planning an eQSL card, hunting for signals

I find that in addition to not having a Nobel or a Pulitzer prize, also graphics is not my virtue but then again, we all do our best – don’t we. So here’s a world premier for my eQSL card.

Picture shows something I anticipate to be doing quite a bit in the future, going mobile (or /M in ham lingo) as the formal QTH does not offer much in terms of signal reception. There is a huge difference being mobile, much less RFI when at suitable locations and of course a dramatically better signal quality.

Thinking about the Ciro Mazzoni smaller loop and some sort of a roof rack.

Car has a CB radio currently, next will be a dual-bander (2m/70cm) and if the continued testing of the relatively small size magnetic loop turns out even more promising, also HF.

It may very well be that other than for easier bands like 20 meters, HF will primarily have to be worked on mobile. Thus there will be a distinction between ham activities at the QTH and on the road.

In the frantic search for signals I connected a capacitor with the balcony fence last night.

That huge steel structure basically did work as an antenna, but I would say that if balcony steel fences made such great antennas more people would use them. Did not much bother to test TX nor SWR, but had to cross off the balcony fence from the “todo-list”. So there, I’ve done it.

During the weekend I also spent quite a bit of time just listening to the ongoing contests. Those are good sources for reception, and improve in particular the hearing and recognition of call signs. It is great fun searching the ‘Net for identified call signs, not just because it gives an indication of how far those signals originate from – but also quite a few hams have nice and personal pages at QRZ and similar sites.

Last night I listened to S57DX, Slavko from Slovenia. Reception was strong and clear on 20 meters, and I also appreciate his punctual speech style.

– 73 de OH2BNF


OH2BNF goes mobile


As a typical apartment dweller antenna restrictions and abundant RFI apply, hence I had to come up with something that would enable me to get good signal quality across most common ham radio bands.

I started off by constructing an adapter cable that would allow me to ad hoc power the Icom 7200 from the car battery, without making a permanent installation to the vehicle.


This set with the jaws allows for a quick connect/disconnect under the hood


and with sufficient length for both the power and RG58 cabling, transceiver can be operated from inside the vehicle while loop antenna is located on the roof


aforementioned antenna being a converted aluminum hula – hula loop with roughly a 1 m. diameter, attached to a MFJ-936B as following pictures indicate



this setup turned out to be quite good, extending beyond its “by design” frequencies as I was able to enjoy good RX even on the 80 meter band, which is certainly not in the comfort zone of a 1-meter loop.


  • finally had sufficient signals to focus on transceiver itself
  • 80 meters was a major surprise – had not anticipated it with this loop spec
  • e.g. on 20 meters I had crisp clear reception from range of at least 2600 km
  • learned to tune both the antenna and the transceiver, so that…

…could pretty much duplicate the reception at home with antenna on the balcony!

Outcome of this is that when new to the ham radio or for example specific equipment, it is important to see the effort to have an abundance of signals to work with – different bands, reception types and conditions prevailing

  • Increases familiarity with your overall station setup
  • Teaches a bunch about the transceiver in particular
  • Supports hunting down weaker signals later on at QTH


73, de OH2BNF




BLOG: Puolustuspuheenvuoro indiekustantamiselle

Käsite indiekustannus purkautuu auki nohevasti allianssin kautta

“If you see yourself as the creative director of your books, from concept to completion and beyond, then you’re indie. You don’t approach publishers with a longing for validation: “publish me please”. (Please, please, I beg you, ple-e-e-e-ase!)

An indie author makes partnerships that help deliver the best possible book to the most possible readers, trade publishers included. Sometimes that might well be working with an agent to sell certain rights or directly with a trade publisher.”

Facebookin eräässä kirjoittajaryhmässä urkeni liki debaatiksi muuan avaus, jossa sivuttiin tätä oikean kirjailijan ja omakustannekirjailijan hierarkiaa. Ja kuten arvata saattaa ihmisten ollessa asialla, suurin osa heitetyistä keihäistä meni ohi maalin. Hierarkiassa ylemmäksi ehtineet – so. oikeat kirjailijat – kävivät torjuntataisteluun saavutetusta asemastaan, arvioni mukaan osin tätä itse havaitsematta, siinä missä oman tiensä kulkijat yrittivät hälventää ympärilleen alentuvasti levitetyn toistaitoisuuden savuverhoa. Valmista ei tullut, mikä onkin yleispätevä sääntö kaikenlaisille keskusteluille, joita ihmisillä on tapana arvokonstruktioistaan käydä.

Syystä että olen indiekirjoittaja/kustantaja/julkaisija, katson aiheelliseksi puuttua keskusteluun hieman laajemmassa mitassa kuin muutamien rivien kommentilla.

Kirjallisuuden lainalaisuuksiin liittyy se väistämätön tosiasia, että vain kovin harva yltää virallista tietä kustannetuksi kirjailijaksi, jonka teoksia myydään kirjakaupoissa. Kirja joutuu muun muassa kaupallisten vaatimusten ristituleen, eikä kaikista teoksista ole myyntiin asti. Aihepiiri ja sitä myöten lukijakunta voi olla kovin rajattua, tuotettu materiaali ei yllä niihin taiteellisiin ja laadullisiin vaatimuksiin joita kustantamot edellyttävät, markkinoilla on ylitarjontaa – tai ylipäätään kysyntä teoksen lajityypille uupuu.

Samaan aikaan on mahdollista mennä kirjakauppaan, ja ostaa sieltä kirja, joka jättää runsaasti toivomisen varaa kirjallisuusarvojen suhteen. Pääsääntöisesti kuitenkin kustantamojen henkilökunta, kustannustoimittajat erityisesti, ovat tehneet työnsä ammattitaidolla ja siten turvanneet kirjallisuusintressejä, joista tuskin kukaan voi olla eri mieltä. Portinvartijoilla on merkityksensä tällä kulttuurisaralla.

Mutta se indiekustantaminen, mitä se on tai oikeammin, mitä se mahdollistaa ja minkä se turvaa?

Lyhyessä kommentissani viitattuun kirjoittajaryhmän keskusteluun käytin sanaa ja käsitettä vapaus. Annoin ymmärtää, että kirjoittamisessakin voi käydä niin, että ihminen taakoittaa tiensä ulkoisilla ja sisäisillä vaatimuksilla. Tässähän käy helposti siten, että kuorma kasvaa sietämättömäksi, kirjoittamisesta katoaa keveys, homma muuttuu suorittamiseksi, jota totta vieköön ajassamme on työelämä- ja muine rientoineen aivan riittävästi jo entuudestaan.

Tässä kohtaa pitää olla tarkkana.

Kyseessä ei ole tinkiminen laadusta. Kirjoittajan on tehtävä parhaansa. En näe tässä mitään eroavaisuutta virallista tietä kulkemiseen. Ilmaisuun, kieliasuun, rakenteeseen ja vakiintuneisiin kirjallisuuden reunaehtoihin on suhtauduttava kuin läheisiin ystäviin, niistä on pidettävä huolta. Mutta mitä tulee monia kirjoittajia riivaavaan pakkomielteeseen tulla oikeaksi kirjailijaksi, mitä mittaroidaan kovin yksikantaisesti vain tätä oikeaa tietä kulkemisella, olen nähnyt ja hyvin likeltä itsekin kokenut sellaisen tragedian, että koko puuhasta menee maku, se muuttuu työlääksi ja ulkoa muottiin pakotetuksi – suorittamiseksi.

Kirjoittaminen on luova prosessi. Sille on annettava aikaa ja puitteet. En katso Mensan jäsenyyttä edellytyksenä oivaltamiselle mitä tämä tarkoittaa suorittamiskontekstissa. Niin moni liian varhain, kesken omaa kehittymistään kirjoittajana, eksyy vaatimusten ja suorittamisen viidakkoon. Internet on täynnä erilaisia kirjoittajablogeja joiden riveistä on kammattavissa esiin ahdistuneisuutta, suorittamista, pakonomaisuutta. En näe niissä vapautta, mitä pidän perustavanlaatuisena taiteellisen ilmaisun ja sen kehittymisen edellytyksenä.

Indiekustantaminen mahdollistaa vapauden.

Kun puuhastelin sen ajatuksen tai oikeammin pakkomielteen parissa, että minusta saattaisi tulla oikea kirjailija, hakeuduin tietysti erinäisiin aihetta sivuaviin kulttuuririentoihin. En tuntenut niissä oloani kotoisaksi, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Ihmiset, heidän arvonsa joko sisäsyntyisinä tai ulkoa opittuina hokemina, erosivat omistani. En pitänyt siitä, että joka suunnasta saneltiin mitä ja miten nyt pitää kirjoittaa, mistä pitää puhua, miten on edettävä, mihin on osallistuttava, kenet on tunnettava. Muodissa olevat asiat ja ilmiöt pakotettiin väkisin pöydälle, mistä ne sujuvasti ja päättäväisesti yhdellä kädenpyyhkäisyllä poistin lattialle. En koskaan enää mennyt takaisin.

Ymmärsin että minun on nykyteknologialla sekä mahdollista että kannattavaa tehdä kaikki itse.

Työni myötä olen keskimääräistä nohevampi Unix/Linux – järjestelmien käyttäjä. Niissä olin tutustunut erääseen tiedemaailman käyttämään taitto-ohjelmistoon, joka mahdollisti juuri minulle luontevimman kirjoitusalustan ja laadullisesti digipainoon kelpaavan PDF-materiaalin tuottamisen. Tein sisällön ja taiton itse. Toimitin materiaalin Yliopiston kirjapainoon Helsingissä, mistä noudin pahvilaatikollisen kirjoja (20 kpl, enempään ei ollut sillä hetkellä varaa). Lahjoitin ne lähinnä ystäville ja sukulaisille. Prosessi oli näin yksinkertainen ja kokonaan minun käsissäni. Valmiilla teoksella osallistuin Päätalo-Instituutin kirjoituskilpailuun. Olin saanut jotakin valmiiksi asti. Koin suurta iloa asiasta. Itse kirjasta lisää tämän linkin kautta

Olen yksi lukuisista ihmisistä, jotka pitävät oman tien kulkemista luontevimpana.

Huomattava määrä kirjoja kirjoitetaan ilman vähäisintäkään riippuvuutta virallisesta tiestä. Aihepiiri voi olla sellainen, että minkäänlaisia kaupallisia mahdollisuuksia ei ole. Näillä kirjoilla on kuitenkin oma merkityksensä. Tuhansien kirjojeni kirjastossa on paljon omakustanteisia, seassa suorastaan kirjallisia jalokiviä. Lisäksi käytän monia omakustannekirjoja tietolähteinä asioista, joista ei ole saatavilla mitään tai korkeintaan ylimalkaista tietoa kirjakaupan valikoimista tai Internetistä. Moni kirjallisuushistorian suurista nimistä on aloittanut ja toisinaan jatkanutkin ainakin osittaista omakustanteisuutta.

Oma- tai hienommin indiekustanteisuus on siis työskentelymetodi ja kehys, joka mahdollistaa (vapauttaa) keskittymisen itse kirjoittamiseen ilman aikataulupaineita, tai ulkoisten mittarointien kohteeksi joutumista. Oikein oivallettuna tämä tukee myös laadullisia intressejä, vaikka niin kovin usein toisin väitetään. Sananmukaisesti kaikki on itsestä kiinni. Ensimmäisen kirjani puitteissa tein tietenkin myös virheitä, niin sisällön kuin teknisen taitonkin suhteen. Seuraavasta tulee parempi.

Erilaisissa elämäntilanteissa indiekustantaminen on myös varsin salliva.

Tässä on mennyt useita vuosia siten, että muut kiireet ovat olleet päällimmäisenä. En ole ehtinyt enkä ehkä jaksanutkaan kirjoittaa kovin paljoa. Mutta vastaan tästä vain itselleni, enkä ole soimannut itseäni tai lähettänyt sähköpostiini kiukkuista palautetta. Annan asioiden ja itseni levätä. Kirjoitan silloin kun haluan, siitä mistä haluan, kenelle haluan – olenhan indie-ihmisenä vapaa kuin taivaan lintu.

Ja mitä tulee käytyyn debatointiin oikeiden ja indiekirjailijoiden välillä, sanon vain: ota ihminen ihmisenä, anna kertoa tarinansa. | avataan syksyllä 2017


Syksyn 2017 kieppeillä avaan thaimaalaiseen kirjallisuuteen keskittyvän sivuston.

Pääosin painotus on klassisessa kirjallisuudessa, mutta resurssien mukaan – ajan myötä – myös tuoreemmassa. Sivustolle kaivataan sisällöntuottamiseen ja moderointiin vapaaehtoispohjalla kaakkois-Aasian kontekstissa pysyen

-Thai- ja Isaan – kielen kääntämisen
-alueellisen yleisen historian
-yleisen kirjallisuustieteen
-maantieteen (kaakkois-Aasia)
-kulttuurintutkimuksen (kaakkois-Aasia)
-taiteen (laveasti kirjallisuus, teatteri, kuvataide jne.)

asiantuntijoita, joita yhdistää toive saattaa thaimaalaisen kirjallisuuden näkyvyys ja tavoitettavuus sen ansaitsemalle tasolle, myös suomalaista akateemisen tutkimuksen maailmaa ajatellen.

Sivuston tavoitteina ovat ainakin

(1) yleinen thaimaalaisen kirjallisuuden tunnettavuus Suomessa
(2) klassisen thaimaalaisen kirjallisuuden suomentamisen helpottaminen
(3) Helsingin yliopiston kirjaston varustaminen kattavalla kokoelmalla
(4) helposti lähestyttävän, koherentin “portaalin” muodostaminen suomalaisille
(5) yhteistyö kansainvälisten organisaatioiden kanssa aihepiiriin liittyen

Sivuston [ |] perustamiseen johti työlääksi kokemani, kuukausien mittainen lähdemateriaalin etsintä oman kiinnostuneisuuteni puitteissa ja toisaalta havainto siitä, että vaikka tietoa sinällään ja jossakin määrin on saatavilla eri lähteistä, on se kuitenkin luonteeltaan sirpaloitunutta; ja edelleen, se perimmäinen oivallus että thaimaalainen kirjallisuus on suotta jäänyt Aasiantutkimuksen tavanomaisten kohteiden varjoon.

Mikäli koet haluavasi osallistua hankkeeseen, ota yhteyttä joko FB:n yksityisviestien tai mikko<at> kautta. Kesä- ja heinäkuun aikana on muita työkiireitä ja kuukauden loma Thaimaassa, mutta elokuusta lähtien sivustoa työstetään aktiivisesti.

Parhain terveisin,


BLOG: How to enable easy video calls for the elderly

One day it happens. Elderly relatives, most common case being your own parents, become hospitalized. You are concerned and visit them on a daily basis, feel sorry for them being in different hospitals (despite their nearly 60-year long marriage) due to reasons beyond your control.

With all your years in the tech industry or perhaps just because you are a modern fellow with all the gadgets in your life, you feel utterly frustrated, and wonder how – if in any way – you could help them.

If only these smart phones and tablets were easy enough to use.

It is a known fact that most aged people have difficulties in using modern handheld devices. These phones and tablets are loaded with software and features, require good eyesight and accurate coordination of hands. There are endless configuration items, pop-up messages, software updates.

Physically handling these slippery devices is prone to problems. Touch screen based user interfaces expect punctual timing when using hands. There exist user accounts, passwords, verification codes – all that confusing clutter. Even a 40-something can become frustrated.

With abundant modern technology, it does not seem far fetched to request just one thing: easy and reliable video calls.

After one particularly grueling zig-zag rocketing across the city during rush hour traffic, going from one hospital to another and leaving my wife behind at the first so I could video call her from the second hospital, with the sole purpose of letting my parents see each other using our phones – an idea that I just had come up with or remembered from last summer Thailand trip – two things happened.

First, and much to the amusement of the doctors and nurses, my mother’s condition and mood improved dramatically as a result of seeing – not just hearing –  her husband for the first time in weeks. I can not exaggerate on this – this turned out to be a big thing, when everyone was already giving up on hope.

Second, I decided that one or another way this video calling must be permanently enabled for them, regardless of the challenges involved, and so that they can operate the devices independently without any assistance. I had some previous experience on KioWare and Linphone, so I thought I’d give them a try.

Ideal solution indeed turned out to be Android, KioWare, Linphone.

The use of Android based devices is strongly recommended for this purpose, because I have not been successful in setting up similar single-purpose devices based on Windows Phone or iOS. KioWare is a software product that enables you to turn your device into kiosk mode and Linphone turned out to be the best video calling software (and I did try them all exhaustively) for this purpose.

Here’s a direct link to KioWare (for Android) on Google Play Store for your convenience.

Below is a recipe for achieving the solution. I have abbreviated here greatly; you will need to review the KioWare and Linphone documentation. Hence this is a quick overview. We are very, very happy with the outcome and I wanted to share this, because I am sure there are a lot of people in similar situations.

Perhaps someone is living far away from his parents and wants something robust as the video call solution for non-technical elderly people.

Also, the Linphone automated video call answering mode enables for on-demand property surveillance – if needed. It can also be configured to work in stealth mode, i.e. the property surveillance device need not turn the screen on for the video call. Be sure you are familiar with privacy legislation in effect at your geographical locations and in your intended use cases.

If you will be installing equipment at a hospital as seen in the pictures above, you will need to agree in prior with the hospital officials. Also be prepared to invest in a high quality extension cord, not all hospital rooms have sufficient electrical outlets located near enough to the hospital bed – device chargers are needed. Double check that you are using allowed wall sockets.


  • 1 Samsung Galaxy J5
  • 1 Huawei MediaPad T1 10″ tablet
  • 2 KioWare Lite for Android licenses (attractively priced)
  • 1 Table / Bed attached adjustable bracket to support the weight of the tablet for no-hands operation
  • 2 Pre-paid 3G data subscription SIM cards
  • 1 Google account
  • 2 Linphone user accounts

Read KioWare documentation so that you have a general understanding of the software. Set up Linphone user accounts (as many as needed, this example assumes 2 new user accounts). My case was two parents at the hospital(s) and relatives, including myself, who also wanted to be able to video call my parents.

If you plan on making use of Linphone automatic answering due to specific patient needs, be sure to select cryptic, non-guessable Linphone usernames. You do not want to have unwanted prank calls to your beloved ones. I have not had the time to fully evaluate the security features available in the Linphone or in other layers of the solution. Consider this, do your own research.

Install the SIM cards in the devices, disable PIN code from both the SIM card and the device (these need to boot without any PIN codes or passwords asked). Register the devices using your own Google account, so that you can update and install software from app store. Install KioWare and Linphone.

Apply all updates including the base Android update, if one is available.

Configure the Android OS so that it does not attempt to download or apply patches. In fact carefully go through the settings to disable any activity that might be unwanted in the highly specific use of these devices. Notifications, background downloads, software updates – disable them all. This may take a bit of time and use of Google search.

Remove the Google account from the devices. This ensures the contact list, among many other things, is not synced and also not present anymore in the device. This is important! You want to have bare bone devices with no contact lists in them or any other user data, especially your own. These devices are going to be turned into almost fully neutral kiosk devices.

After removing the Google account ensure there are zero, nil, none contacts in the phone. With new SIM cards installed, your operator may have provisioned support and service contacts stored on the SIM itself. Delete them all, so Linphone contacts list is not cluttered with them.

Define all those Linphone user accounts you have created or that already exist and are intended to be at the disposal of the device user. Store these internally within the Linphone app in its contact list, assuming your device does not support SIP addressess in the ordinary phone contact list.

Only store the SIP address for each person such as, do not store any mobile numbers in the Linphone app contacts, unless you are certain intended users can distinguish between making a video call and an ordinary call. I chose not to store anything else, but just the SIP addresses.

The only thing you will need the actual phone numbers is to deposit funds in the pre-paid subscriptions, if you chose to have pre-paid. You do not want to use well-known numbers, so the pre-paid is actually a fairly good choice.

Of course you could use only Wi-Fi in the devices, but I wanted the assurance of not being dependent on Wi-Fi.

Configure the Kioware so that it boots automatically and also set the Linphone as the only allowed application. This will require a bit of testing and reading the documentation, but is fairly straightforward.

You can use the demo mode of Kioware, which is what I did last year when we were traveling in Thailand and wanted to video call my parents during the trip. From a distance of about 8000 km’s and from low bandwidth connectivity in the northeast rural areas, we were able to have good quality video calls due to the efficiency of the Linphone streaming.

The very same tablet was configured for my parents with Kioware and Linphone at the time.

However, I would strongly recommend you purchase the Kioware licenses, they are attractively priced and you get rid of demo mode nag messages, in addition to supporting a company that has a good product. My total license costs for the solution were only about $100 and it is money well spent. The licensed Kioware Lite edition was sufficient for my needs.

If deploying a tablet or if one of the users has special requirements in terms of handling the device, do consider a bracket. I was able to purchase a tablet bracket for about $20 from a local gadget and device store and it turned out to be very sturdy and exact match for the needs.

This allows, in addition to the use of the automated answering in Linphone, a true hands-free solution for fully automated video calls.


The big thing is that it works and that my parents can communicate using a video call with high voice and video quality within 1-2 seconds from initiating the call. The fact that other parent is configured for auto-answering is icing on the cake, he/she just needs to participate in the video call, no actions needed on his/her behalf.

The handheld phone running in KioWare – enabled kiosk mode was quickly learned by the other parent. There is the power button so that the whole device can be power recycled. Other than that, it just simply works as a dedicated Linphone video call device. Other parent learned to use the device (Samsung J5 phone) in a matter of minutes.

There have been two cases where Linphone, likely due to random and bypassing 3G carrier network performance problems, was not able to initiate the video. This was resolved by hanging up and immediately making another call. Logic of this was learned right away by the other parent, who is the one that initiates the calls between them.

For me it is an absolute success to be able to call my parents and have high a quality video call in place in 1-2 seconds from initiating the call. I need to work, I can not visit them every time I would like to, so this enables me to have a quick chat with them and see them at the same time. If you have been in a situation like this, you sure know what a big difference it makes.

These video call devices are in addition to ordinary mobile phones.

As a summary integrating Android, KioWare and Linphone resulted in a huge improvement in quality of life for my parents. There are some commercial products on the market for this kind of needs, but – as described above – there is also this DIY path for those inclined to a fast resolution by using off-the-shelf components.

BLOG: Onnelliset pragmaatikot elävät unessa

Kyljellään makaava Buddha Thaimaan Ayutthayassa, nimeltään unohtuneen temppelin puistossa

Kyljellään makaava Buddha Thaimaan Ayutthayassa, nimeltään unohtuneen temppelin puistossa


Tämä on ainoa neuvo, jonka rohkenen sanoa aivan empimättä. Omasta itsestä on aloitettava. On aloitettava tästä tietoisuudesta: Minä nukun, minut on suggeroitu.

-Yrjö Kallinen, 1971

Ihmisyksilöille – ja varsinkin keski-ikään ehtineille – ominaisesti, pyrin kuluneen lauantain mittaan jäsentämään vallitsevaa ajan hetkeä, ja likimääräistä sijaintiani suhteessa omaan elämääni. Päädyin ajattelemaan jääkaapissa olevaa silakkapurkkia, sitä että jokin määrittelemätön urotyö tulisi vielä saada tehdyksi ja että tuskin tässä elämässä tulee sellaiseen saavutukseen yltämään, ja että Citroën tulisi katsastaa syyskuun puolella.

Tämä oli tavattoman huojentavaa. Selitän tuonnempana miksi.

Olen nimittäin vuosikaudet –  kenties jo vuosikymmenen – pohdiskellut varsinkin Kallisen teoksista ja säilyneistä mediatallenteista tarkasteltavaa filosofista ja elämänkatsomuksellista materiaalia. Yhtä aikaa kun olen tunnustanut sen vedenpitäväksi ja harvinaisen selkeäksi kuten myös buddhalaisuuden peruslinjaukset, olen kuitenkin havainnut työstöä tarvittavan.

Teesi unessa olevista ihmisistä on nimittäin osoittautunut erittäin paikkansapitäväksi ja tarkaksi havainnoksi.

Useimmat meistä, minä mukaanluettuna, käytämme valtaosan ajastamme ja energiastamme mitä ihmeellisimpien aktiviteettien parissa, pääosin eräänlaisen “näin ilmeisesti tulee tehdä” – puolitietoisen ajattelun ohjaamana. Tai oikeastaan pitäisi sanoa rehellisesti, että emme me yleensä ajattele laisinkaan.

Otan esimerkeiksi empiiriset havaintoni ihmisistä ja itsetutkiskeluni.

Aina liki neljänkymmenen vuoden ikään tekemisiäni ohjasi jonkinlainen ympäröivien ja osaltaan kulttuuristen odotusten kehys. Tulin käyttäneeksi suunnattomia määriä sekä taloudellisia, ajallisia että henkisiä resurssejä elämän ja erityisesti onnellisuuden kannalta tyystin yhdentekeviin asioihin. Kun ensimmäistä kertaa pysähdyin ajattelemaan, ymmärsin oitis että lähes kaikki minua ympäröivät asiat, arvokkaat esineet ja näennäiset saavutukset olivat vain irvokkaita monumentteja sille, että en ollut ajatellut laisinkaan.

Suoraan sanoen, havainto oli nöyryyttävä.

Tänäänkin joku on ostanut kenties sellaisen peruskorjaamattoman tai myyntihenkisesti alkuperäisenä säilyneen rintamamiestalon jostakin työpaikkaansa nähden kehyskunnasta. Hän on tietysti onnellisuudeksi tulkitsemansa tunnetilan vallassa, ja näkee tulevaisuuden lupaavana. Hän suunnittelee rakentavansa pihalle pienen uudisrakennuksen.

Tämä kaikki on kaunista, varsinkin kun hän on ehkä vielä sen ikäinen, että vanheneminen ja voimien heikkeneminen tai odottamattomat vastoinkäymiset eivät tunnu koskettavan häntä ollenkaan, asia on lähinnä teoreettinen. Päivittäinen sadan kilometrin työmatka – pikkujuttu.

Ja mitä syvemmälle hän uhrautuu kulutususkonnollemme, ja mitä pidemmiksi hänen työpäivänsä sekä päivätöissä että kotona tulevat ja mitä enemmän hän harhautuu uskomaan että hän tarvitsee vielä jotakin, sitä nopeammassa tahdissa hän ikääntyy ja menettää voimiaan, eikä osaa suhteuttaa aikaa eikä etenkään mitä sillä pitäisi tehdä, ja missä suhteessa.

Hän saa ehkä lapsia, vaihtaa auton sellaiseen johon mahtuu lasten tykötarpeita. Jonakin keväänä öljysäiliö on tullut tiensä päähän, kattoremonttia on ryhdyttävä budjetoimaan. Vanhan talon sähkö- ja käyttövesiverkosto on myös uusittava. Niin, sitä riittää vaikka kuinka paljon.

Tuon omakotitalon sijaan tai oikeammin, sen ohella on vielä vaikka kuinka paljon asioita ja esineitä, jotka meidän täytyy saada ja tehdä. Ja tässä piilee tyhjyytemme ydin.

Ja hänellä on koko tämän ajan sellainen vahva tunne siitä että hän elää, ja että kaikella on tavoitteensa ja mikä parasta – nuo tavoitteet ovat saavutettavissa. Lumet saapuvat ja sulavat, työ jatkuu. Elämä menee eteenpäin, kyseessä ovat ruuhkavuodet. Vielä on pitkä aika siihen, että hän pysähtyy. Tuo pysähtyminen ja erityisesti ajatteleminen ovat kaikkein pelottavimpia kokemuksia ihmiselle.

Mutta ehkä hän on todella aidosti onnekas, eikä koskaan joudu pysähtymään tai ajattelemaan.

Sillä jos hän toden teolla pysähtyy oma-aloitteisesti tai terveyden pettäessä tai jonkin muun odottamattoman asian vuoksi, hän tulee ensimmäistä kertaa nähneeksi kysymyksiä joihin hänen olisi tullut jo aikoja sitten kyetä vastaamaan, ja niiden lähtökohtainen, veitsenterävä ilmeisyytensä on kammottavaa.

Näet aika elämässä kuluu tosiaankin asunto- ja autolainojen takaisinmaksuohjelmia ripeämmin, ja ehkä hän ryhtyy pohdiskelemaan onko siinä mitään järkeä, että jokainen uusi sukupolvi ostaa jälleen kerran ja käytännössä yhä uudelleen ne samat talot ja maksaa niistä itsensä kipeäksi, ja hänen silmänsä eivät ehkä enää selviydy pimeän vuodenajan työmatkojen rasituksista, vastaantulevien autojen jälkeen hän ei näe maantiellä mitään muutamaan sekuntiin.

Ja kaikkein pahinta on havaita, että hän on tosiaankin itse luonut itselleen vankilan, joka estää häntä tässä vaiheessa tekemästä sitä mitä hän viimein oivaltaa todella haluavansa (ja on itse asiassa halunnut koko elämänsä sitä tiedostamatta), kun on viimeinkin oppinut ajattelemaan.

Hän ottaa jostakin laatikon kätköstä vanhanaikaisen kameran filmirullan, ja purkaa sen voidakseen vetää filminauhaa silmiensä edestä. Siitä menee hänen tähänastinen elämänsä, jossa hän ymmärtää olleensa pelkkä statisti, muiden vetäessä naruja.

En usko Jumalaan, mutta silti rukoilen että mahdollisimman moni ihminen eläisi elämäänsä kuten tähänkin asti, korjaisi peltikatot, rakentaisi terassit, vaihtaisi öljysäiliöt ja perheautot, eikä vahingossakaan pysähtyisi eikä etenkään ryhtyisi ajattelemaan.

Sillä mikään ei ole järisyttävämpää kuin tajuta salamannopeasti, että valtaosa meidän tekemisistämme ja meille opetetuista arvoista ja tavoitteista on pohjimmiltaan yhdentekevää. Sitä havaintoa ei voi kovin helposti poisoppia; eikä paluuta yleensä ole.

Koskaan en ole oppinut yhdeltäkään menestyjältä yhtään mitään hyödyllistä, eikä kukaan niistä jotka ovat tahtoneet näitä neuvojaan pyytämättä ja omaa kilpeä kiillottaakseen jakaa, ole vielä herännyt eikä etenkään oppinut ajattelemaan, olen tämän sijaan ja merkittävästi hyödykseni joutunut konsultoimaan eri tavoin raskaasti epäonnistuneiden ihmisten kanssa.

Heiltä ja heidän kauttaan olen oppinut lähes kaiken, millä on todellista arvoa ja käyttöä.

Mutta näiden ihmisten epäonnistuminen on ollut kaavamaisen ulkoa opetetetun ja ulkoa opitun metriikkamme määrittelemää, ja se on oikeastaan mitannut ihmisiä ja heidän elämäänsä ainoastaan valuutassa, pinta-alassa, nopeusyksiköissä ja ehkä titteleissä tai asemassa.

Vaikka edellä olevasta olisi tulkittavissa, että suhtautuisin jotenkin halveksuvasti menestyjiin, on moinen tulkinta täysin virheellinen. Itse asiassa minä koen aidosti iloa heidän puolestaan, ainoan ja empaattisen pelkoni liittyessä siihen, että he joutuisivat sananmukaisesti kuten Kallinen sanoo heräämään, ja ajattelemaan.

Siksi olen äärimmäisen huojentunut siitä, että en kyennyt jäsentämään omaa elämääni silakkapurkkia, abstraktia ja sumuverhoon piiloutuvaa urotyötä saati Citröenin vuosikatsastusta edemmäksi. Tämä kertoo siitä, että olen kuitenkin pääsemässä lähemmäksi (ja takaisin kohti) suurinta osaa ihmisistä, joita tahtoisin määritellä onnellisiksi pragmaatikoiksi jotka elävät unessa.

Se uni on meille äärimmäisen lempeä ja mahdollistaa meille joka päivä sellaisen tunteen, että me hallitsemme elämäämme ja että meillä on jokin merkitys tässä ajassa ja yhteiskuntarakenteessa, ja että meillä on käsissämme jotakin, mitä voidaan nimittää menestykseksi ja onnellisuudeksi ilman että kyse olisi petoksesta.

Siitä tulee pitää kiinni, ellei tahdo parempaa.

BLOG: Matkamietteitä – 39 päivää toisessa maailmassa

Kuinka yhdestä kanasta voi tulla sanattomaksi

                                        Kuinka yhdestä kanasta voi tulla sanattomaksi


Vast’ikään 39 päivän Thaimaan matkalta palattuamme olen alustavasti kerrannut mielessäni kokemaamme.

Tuhansien valokuvien joukosta valitsin nimenomaan tämän yhden, sillä se liittyy erääseen kauneimmista muistoistani tuolta matkalta. Olimme ensimmäistä tai toista kertaa käymässä tuoreen vaimoni kotikylässä, melko etäällä suuremmista taajamista. Alue on maaseutuelinkeinopainotteista, pääosin riisin ja sokeriruo’on valtakuntaa. Maantieteellisesti kyseessä on koillinen Thaimaa – myös “Isaan” – alueena tunnettu – noin 20 miljoonan ihmisen kotialue.

Historiallisena aikana tämä maantieteellinen alue oli tosiasiallisesti Laosin valtakuntaa, kunnes erään kahakan yhteydessä Thaimaan (Siamin) armeija työnsi taisteluiden myötä rajan aina Mekong – joelle asti. Niinpä Isaan – alueella on edelleen voimakkaasti laosilaisvaikutteinen kulttuuri ja onpa myös paikallinen, thai-kielen ohella viljalti puhuttu isaan noin 70-80% identtinen laosin kielen kanssa, jos kohta kirjaimet ovat erilaisia. Ajan myötä Isaanin kulttuuri on kuitenkin eriytynyt thaimaalaisittain omaleimaiseksi historiallisesta Laosin vaikutuksesta huolimatta.

Länsimaisittain on helppoa sortua tarkastelemaan kaukaisia kulttuureja vain oman metriikkamme nojalla.

Tietoisena tästä ja edeltävän vuoden mittaan kotitehtäväni tehneenä, ja yleisemminkin aasialaisia kulttuureita omatoimisesti tutkineena olin toki asennoitumiseltani suopea adaptoitumaan. Tällä on luonnollisesti olennainen merkitys sille, miten vieras otetaan vastaan ja on myös todettava, että Thaimaa on maa josta löytää taatusti etsimänsä – olipa se sitten likimain mitä tahansa.

Lähdin siis omalta kohdaltani matkaan avoimin mielin ja opettamisen sijaan oppilaana.

Tästä oli merkittävästi apua, jos kohta on myönnettävä, että ensivaikutelmaltaan ja läntisestä metriikasta tarkasteltuna Isaan voi vaikuttaa aluksi jopa takapajuiselta ja vielä kehityksensä alkutaipaleella olevalta alueelta. Niin se näyttäytyi minullekin, mutta vain hetken – olin tuleva kokemaan syvällisesti omaa ajatteluani pöyhiviä tapahtumia.

Tosiasiallisesti ja jos vain kykenemme hetkeksi jättämään länsimaiset näkemyksemme asioiden oikeasta laidasta sikseen, havaitsemme että yleisesti ottaen thaimaalainen ja nyt fokuksessa oleva isaanilainen kulttuuri on itse asiassa äärimmäisen monikerroksinen ja pitkällisen historian myötä eräässä mielessä paljon “valmiimpi” kuin meidän ylikierroksille ajautunut, näennäissivistynyt läntinen maailmamme.

Toisinaan kehityksenä pidetyt ilmiöt saattavat johtaa kulttuureja hakoteille. Tästä voisi keskustella laajemminkin, mutta otan nyt oikopolun ja luotan lukijoiden itsenäiseen ajattelukykyyn.

Sarjassa havaintoja, joista ymmärsin että thaimaalaiset ovat monin paikoin vielä kykeneviä sellaiseen minkä me olemme jo unohtaneet ja hylänneet, tämä kana nousee välittömästi mieleeni esimerkkinä. Kuljeskelimme tapamme mukaan kylää pitkin ja poikin, tapasimme erilaisia ihmisiä, vietimme aikaa heidän kodeissaan. Eräänä iltana osuimme kuvan miehen ja hänen vaimonsa kotiin, ja pian keskustelimmekin jo molemmin puolin yhtä vajavaisella kielitaidolla erilaisista asioista.

Onnistuimme kuitenkin muodostamaan jonkinlaisen kielimuurin ja kulttuurierojen ylittävän sillan. Suunnilleen samanikäisinä meillä oli konstimme peilata elämää ja aikaa, polkujemme murheita ja iloja siten, että ilta oli jo pitkällä kun hän aivan yllättäen –

nousi paikaltaan, otti bambukepin jonka päässä oli narusilmukka ja meni pihapuun alle ja pyydysti puusta kanan jonka muitta mutkitta antoi minulle

– ja minun pääkoppani toimi kerrankin niin nopeasti, että silmäkulmani kostuivat ja sydämeni löi kunnioittavaan sävyyn kansallishymnin tahdissa. Hän ei suinkaan ollut äveriäs, tuskin paikallisittain edes keskiluokkaa. Oli pääteltävissä että arki on ankaraa, päättymätöntä työtä. Vaikka kanoja on näennäisen runsaasti maaseudulla, ymmärsin heti että kyseessä ei ollut häneltä suinkaan mitätön ele, sellainen joka tehdään vain muodon vuoksi – hän todella tarkoitti iloa toiselle.

Tämä symboliikka ja sen ymmärtäminen välittömästi ja kerrassaan koko tilanne olivat sellaisia, että lukuisia kertoja matkamme aikana katselin uudelleen tuota kuvaa, ja ymmärsin saaneeni nähdä välähdyksen maailmasta ja kulttuurista, jolta meillä olisi monin paikoin unohtamamme takia opittavaa.

Tulen kirjoittamaan eri havainnoistani ja kokemuksistani jäsennellysti tuonnempana, mutta haluan nostaa tämän kana-anekdootin esille siksi, että vaikka sanat ovat tässä yhteydessä kovin rajalliset eivätkä voi mitenkään luoda kuvaa niistä tapahtumista, ajatuksista ja tunteista joita sain kokea, on tuo valokuva aivan erityisen tärkeä yleisinhimilliseltäkin kannalta.

Kanan söimme vielä samana iltana, mikä oli tarkoituskin maailmassa jossa kaikilla asioilla on aikojen myötä oma jäsentynyt paikkansa ja missä ihmiset vielä elävät osana luontoa ja missä yhteisöllisyys on muutakin kuin digitaalisesti saastuneen, hysteerisen ja itsekkään näennäiskehittyneen kulttuurin muotisana.

BLOG: Sekigaharan jälkeen




Sekigaharan jälkeen minun kohtalokseni tuli elää.

Mutta se oli lopun alkua Tokugawalle, ja se oli minun päättymättömän vaellukseni alku: ja kun huomasin että minua ei tervehditä palatsissa en ymmärtänyt, että seuraajani oli jo virassa.

Minun on turha kirjoittaa sinulle, koska sinä olet unohdettujen laaksossa. Syksyisin, kun puutarhamme vetäytyy väreihin ja sinun lauluasi ei enää kuulla, minä katselen vierestä kun puut vanhenevat. Ja ne kaupungit – en tiedä, olisitko tahtonut niitä nähdä, ehkä tahdoit muistaa ajan kuten minäkin.

Kesällä aavistin aikani koittaneen, mutta siinä olin väärässä.

Toshiee Maedasta sanottiin, että hän kulki tietään ylpeästi, mutta vanhat opetukset kertoivat saman minkä tiesimme – että kuoleman hiljaisuus tekee tilaa keväälle, että nähdäksesi aamun on sinun viipymättä hyvästeltävä yösijasi. Niin itä nousi länttä vastaan, syksy surmasi kesän – ja minä kukistin itseni.

O-Haru Shikibu, muistan mitä sanoit. Kuule siis tuulten laulu, jonka kirjoitin.



Tämä tapahtui

vuotta ennen kuolemaani

hiljaisena iltapäivänä.

O-haru Shikibu kertoi tulevasta,

kerran näin hänet murheissaan

-henget surevat
huomista päivää, koko

ensi viikkoa:

takertuu moniin

vasten tahtoaan.

Silloin vielä ajattelin
että minun

on kirjoitettava historiaa:

kannan harteillani

Sekigaharan taistelusta,

eikö siinä kylliksi?