BLOG: Sekigaharan jälkeen

 

Battle_of_Sekigahara

 

Sekigaharan jälkeen minun kohtalokseni tuli elää.

Mutta se oli lopun alkua Tokugawalle, ja se oli minun päättymättömän vaellukseni alku: ja kun huomasin että minua ei tervehditä palatsissa en ymmärtänyt, että seuraajani oli jo virassa.

Minun on turha kirjoittaa sinulle, koska sinä olet unohdettujen laaksossa. Syksyisin, kun puutarhamme vetäytyy väreihin ja sinun lauluasi ei enää kuulla, minä katselen vierestä kun puut vanhenevat. Ja ne kaupungit – en tiedä, olisitko tahtonut niitä nähdä, ehkä tahdoit muistaa ajan kuten minäkin.

Kesällä aavistin aikani koittaneen, mutta siinä olin väärässä.

Toshiee Maedasta sanottiin, että hän kulki tietään ylpeästi, mutta vanhat opetukset kertoivat saman minkä tiesimme – että kuoleman hiljaisuus tekee tilaa keväälle, että nähdäksesi aamun on sinun viipymättä hyvästeltävä yösijasi. Niin itä nousi länttä vastaan, syksy surmasi kesän – ja minä kukistin itseni.

O-Haru Shikibu, muistan mitä sanoit. Kuule siis tuulten laulu, jonka kirjoitin.

 


 

Tämä tapahtui

neljäkymmentäneljä
vuotta ennen kuolemaani

Sekigaharassa
hiljaisena iltapäivänä.

O-haru Shikibu kertoi tulevasta,
ensimmäisen

kerran näin hänet murheissaan
sanoen

-henget surevat
huomista päivää, koko

ensi viikkoa:
kuolema

armollisesti
takertuu moniin

vasten tahtoaan.

Silloin vielä ajattelin
että minun

on kirjoitettava historiaa:
nyt

kannan harteillani
tuhansien
huudon

Sekigaharan taistelusta,

eikö siinä kylliksi?