BLOG: Ihmisen elämässä on vaiheita

“Ihmisen elämässä on vaiheita.”

R-200110-ill_080

Parisuhteen, työpaikan, asunnon, auton, lemmikkieläintilanteen, puhelimen, television, tietokoneen ja muutaman vähäpätöisemmänkin asian muuttuessa tämä kirjoitusharrastus on jäänyt hieman syrjään. Tässä lienee ollut useamman kuukauden tauko, en taida jaksaa tai osata laskea niin pitkälle. Maailman viestien virrasta – sosiaalisen älämölömedian pyörteistä – on toki erottunut muuan loistava novellisti tuolta etelästä katsottuna pohjoisemmasta, että terveisiä vaan sinne (Esa kyllä tietää kenestä on puhe). Muutoin olen tyytynyt odottelemaan, että ajat asettuvat.

Kirjastoni on vielä väistöasemassa idässä. Pitäisi suunnitella sen noutoa uuteen kotiin, mutta hiljattain selkä vihoitteli siihen malliin, että aivan het’sillään en ryntää painavia kirjalaatikoita hakemaan. Toista kuukautta meni kävelykepin kanssa. Penteleen tuskallista. Nyt on työpaikan kuntosalille kulkuoikeudet. Täytyy vast’edes kuljeskella siellä.

Muuttuneista asioista sivuutan parisuhteen laajemman penkomisen. Yksityisyys se on Internetissäkin. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että monikulttuurisesti mennään. Opettelen kummallisia kirjaimia, alan tottumaan puheenparteen joka on ikivanhaa perua, maailman vanhimman yhtenäiskulttuurin liepeiltä. Googlesta haeskelen kaukaisia seutuja, yritän oppia ymmärtämään mistä kaikessa on kyse. Kielimuuri on ajoittain suuri ongelma. Ostin hänelle juuri näppäimistön, jossa on hänen kielensä merkistö. Luovutin sen tietokoneen, jolla olen kirjoittanut lähes kaiken, hänen käyttöönsä.

Buddhalaisuus on meillä läsnä. Suhtaudun tähän myönteisesti. Olenhan lukenut aihepiiristä jo pitkään, ja kirjoittanut itsekin. Ebaysta olen haeskellut artefakteja. Niillä yritän saada vieraaseen, pimeään ja kylmään maahan jotakin hänelle tuttua. Ehkä olen tässä onnistunut.

Työpaikka-asiasta totean seuraavaa: kävi helvetinmoinen tuuri. Aikanaan kun helmikuun YT-neuvotteluissa tuli lähtö edellisestä paikasta, sain jo 16 päivän kuluttua uuden sopimuksen. Olkoonkin että se oli määräaikainen. Tämä määräaikaisuus external – työntekijänä sittemmin vakinaistui. Olen nyt töissä yhtiössä, jossa on hyvä olla. Vieläkin ihmettelen tuuriani näinä vaikeina aikoina.

Sitä ei moni usko, mutta minä olen humoristi. Todistan väittämän sillä, että ilmoitan hankkineeni iäkkään Citroën – merkkisen henkilövaunun. Ainakin kultaisella 80-luvulla meillä oli lentävä lause “humoristin valinta”, kun tahdoimme indikoida jotakin erikoislaatuista tapahtuneen. Kohta paljastan, miksi Citroën on ihan käypä peli, sen ohella että siinä on avantgardistinen taikamattoa muistuttava mukavuus.

Ihmisen pitää asua jossakin. Olen riittävän vanha, että ymmärrän tämän tarkoittavan kotia. Kun kaikki oli yhden kortin varassa, tulin hakeneeksi asuntoa, minkä myös saimme. Tämä asunto on kadun toisella puolella työpaikkaani nähden. Sehän tarkoittaa muun ohella sitä, että autoa ei tarvita työmatkoihin. Joten heittäydyin humoristiksi, ja ostin ranskalaisen. Siinä kävi täsmälleen kuten ounastelin, heti päädyttiin pajalle, eikä lompakkoon jäänyt loppukuulle raotettavaa.

Citroëniin pätee kuitenkin zeniläinen filosofia.

Tulee iloita niistä hetkistä, kun asiat ovat hyvin. Tekee vain hallaa itselleen, jos murehtii liiaksi vastoinkäymisiä. Tietenkin Citroën, varsinkin ensimmäisten kolmensadantuhannen kilometrin jälkeen, tahtoo aika ajoin osoittaa temperamenttiaan. Auto on kuitenkin yhtä hyvässä kunnossa kuin minä. Huitaisen kädelläni, on tässä isompiakin asioita mietittävänä.

HAUVA. Meillä on hauva. Vihdoin viimein meillä on hauva. Hauva on puoliksi jack russell ja puoliksi pinseri. Hauvalla on virtaa, hauva on kymmenviikkoinen. Hauva on hyvä juttu. Hauvaa oli vuosien ajan ikävä, kun tilanne ei sallinut hauvan läsnäoloa. Nyt on hauva. Hauva hepuloi. Hauva opettelee vielä, mihin tehdään tietyt asiat ja mitä asioita puolestaan ei tehdä laisinkaan.

Telefonicus Apparatus oli pakko vaihtaa. Ilmeisesti tarkoituksellisen vanhentamisen johdosta muutoin pätevä vempele, jossa ei edes ole liikkuvia osia, ryhtyi oikuttelemaan. Lopuksi siitä ei juuri muuta iloa ollut, kuin mahdollinen statusarvo alle kouluikäisten keskuudessa. Menin kauppaan, ostin uuden, käytin kaksi päivää (!) kaiken tarpeellisen siirtämiseen vanhasta uuteen, tunsin oloni vanhaksi. No, nyt kelpaa soitella, edes puhelimella (kitara on vieläkin kanissa).

Myös televisiorintamalla on tapahtunut. Tapahtui niinä päivinä, että sain vailla inflaatiotukaattien dispersiota käsiini tällaisen hehtaaritelevision. Laittelin siihen erilaisia sähkönaruja, ja nyt on sitten kanavia ja tietokoneita ja ties mitä siinä kiinni. Kirjoitan tätäkin tekstiä liki kahden metrin päästä ruudun pinnasta. Minulla on ikänäkö, herran pieksut miten iloitsen isosta ja kirkkaasta kuvaruudusta, jossa kirjainten koko on kuin K-kaupan takavuosien ikkunamainoksissa.

Enköhän minä tästä hiljakseen ryhdy kirjoittelemaan muutakin. Vielä on paljon uuden elämän perustamiseen liittyvää, tosin. Ohjelmaa pitää laitella ensi kesäksikin. Hauvakin vie aikaa, että oppii olemaan hauvoiksi. Mutta niille, jotka kirjoittelevat kuten viitattu lahjakas novellisti pohjoisemmasta, sanon vain: kirjoittakaa! Maailma tulee parantaa novelli tai runo kerrallaan. Huikentelijat ja muutoin kyvykkäät tehkööt romaaneja. Ja tosikot ajavat ehjillä, luotettavilla autoilla.

Leave a Reply