BLOG: Mitä ajattelen linja-autossa

birdskeletoncollage5

 

Syystä että olen siirtynyt linja-autoihin kun on kyse liikehdinnästä paikkoihin kuten töihin ja sieltä takaisin, lie paikallaan myös laatia selonteko mitä tavanomaisimmasta puolen tunnin mietintätuokiosta, mikä toistuu myös paikoista kuten töistä palattaessa.

Näin ollen ajattelen arkipäivittäin vähintään tunnin. Jos olisin matkustanut linja-autolla töihin syntymästäni lähtien, ja vuodessa on yleensä sanotaanko 250 arkipäivää, niin se tekee yhteensä 45 x 250 x 1 = 11250 tuntia miettimistä. Vuodessa on 8760 tuntia, eli olisin siis hyvän matkaa toista vuotta miettinyt.

Tänään menin töihin ja tulin sieltä takaisin. Mennessä mietin lähinnä sanoja, tullessa muuatta yleisornitologiseen tieteenharjoittamiseen liittyvää mysteeriä, sekä koko joukkoa muitakin asioita. Muotoilen nyt lausunnon, joka kattaa sekä meno- että paluumatkan.

* * *

Jos kenellä on ollut kissoja tai on elänyt niiden välittömässä vaikutuspiirissä on tullut havainneeksi, että kissat ovat metkoja eläimiä. Minulla oli 19 vuoden ajan kissa. Niinä vuosina kehitin sanoja, joiden osalta en saata kuin ihmetellä, että ne eivät ole levinneet laajempaan käyttöön.

Kipli = yleisnimi kissalle. Kiplahtaa = kissa saa hepulin. Kipliytyä = tilanne on saamassa kissapainotteisuutta. Kiplaattori = kissa joka pitää yllä käsitystä uskoen siihen ainakin itse, että on jonkinlainen diktaattori. Kiploidi = jonkinlainen tangentiaalis-ballistiseen lentorataan päätynyt kissa.

No niin, näitä sanoja minä muistelin hellyydellä ja keksijän ylpeydellä linja-autossa nro. 324, kun päivä oli vielä nuori. Mietin minä muutakin, kuten sitä että olin oudon onnellinen ja hyväntuulinen, mikä johtui ei vain siitä että ulkona kärsittiin ankarasta lumen- ja viimanpuutteesta, mutta myös siitä että kauniimpi puolisko näkee minussa jotakin kehityskelpoista, ja on ollut kovin kiltti minulle, vaikka unohtelenkin asioita ja näytän keski-ikäiseltä mieheltä.

* * *

Kahdeksan tuntia (+ ylityöt päälle) tuonnempana toikkaroin linja-autopysäkille edelleen hyvällä tuulella, jos kohta hieman työpäivän miettimättömyyden uuvuttamana. Vaan piankos minä nousin linja-autoon, tällä kertaa numeroon 345, ja saatoin vaipua ajatuksiini. Niitähän tuli oitis:

* * *

Miksi onkaan luonto niin ihmeellinen. On voikukkia, delfiinejä ja koivumetsiä. Muistaako kukaan että kyseessä on suurikokoinen monivuotinen puuvartinen kasvi, jolla on yleensä yksi hallitseva varsi, jos puhe on puusta. Minusta se on helkkarin ihmeellistä. Entäs linnut sitten. On pieniä, keskikokoisia ja suuria lintuja. Pieniä lintuja ihmettelen hieman, ja suurempia runsaammin.

Pikkulinnut usein hyppivät tasajalkaa. Niitä näkee pihamailla. Miksi eivät suuret linnut hypi tasajalkaa. Onko jokin biologinen maksimi linnun massalle, jonka jälkeen lintu ei suostu tasajalkahyppyyn. Miltä näyttäisi, kun lihava ankka hyppisi tasaräpylöin. Lähtisikö siitä hauska ääni. Entä strutsi tai emu.

Kaikki vesi on vanhaa. Se mitä on lätäköissä ja se mitä varastoidaan sadepilvissä ja se mikä lojuu unohdettuna erämaiden soilla. Vedessä on vetyä aika paljon, tajuaako sitä joka janoonsa moista lientä juo. Ei sitä mietitä kun veneillään tai mennään laivoilla, että alla möyrii penteleellinen vetyläjä.

* * *

Sitten minä ihastelin sitä verratonta tosiasiaa, että istuskelin linja-autossa mikä on niin monimutkainen keksintö, että ensin piti keksiä ihmiskunta, ja miten ovatkaan mukavia nykyiset linja-autot, kun muistelee niitä joilla vielä matkailtiin tuskin sataakaan vuotta sitten. Saisivat olla ihmiset onnellisia, kun on kansallisomaisuutena linja-autoja joita voi näin arkipäivänsä iloksi käyttää eikä ole kallista, kun huolehtii että on aikaperusteinen lippu eli vanha kuukausilippu.

Helsingin seudun liikennelaitokselle tai mikä liikelaitos se nykyajassa onkaan, tahtoisin esittää het’sillään kiitokseni siitä että saan ajella ja ajatella tunnin päivässä, ja että linja-autot ovat tätä nykyä mukavia, ja että lippujen hinnat ovat mielestäni maltillisia.

Leave a Reply