BLOG: Sekigaharan jälkeen

 

Battle_of_Sekigahara

 

Sekigaharan jälkeen minun kohtalokseni tuli elää.

Mutta se oli lopun alkua Tokugawalle, ja se oli minun päättymättömän vaellukseni alku: ja kun huomasin että minua ei tervehditä palatsissa en ymmärtänyt, että seuraajani oli jo virassa.

Minun on turha kirjoittaa sinulle, koska sinä olet unohdettujen laaksossa. Syksyisin, kun puutarhamme vetäytyy väreihin ja sinun lauluasi ei enää kuulla, minä katselen vierestä kun puut vanhenevat. Ja ne kaupungit – en tiedä, olisitko tahtonut niitä nähdä, ehkä tahdoit muistaa ajan kuten minäkin.

Kesällä aavistin aikani koittaneen, mutta siinä olin väärässä.

Toshiee Maedasta sanottiin, että hän kulki tietään ylpeästi, mutta vanhat opetukset kertoivat saman minkä tiesimme – että kuoleman hiljaisuus tekee tilaa keväälle, että nähdäksesi aamun on sinun viipymättä hyvästeltävä yösijasi. Niin itä nousi länttä vastaan, syksy surmasi kesän – ja minä kukistin itseni.

O-Haru Shikibu, muistan mitä sanoit. Kuule siis tuulten laulu, jonka kirjoitin.

 


 

Tämä tapahtui

neljäkymmentäneljä
vuotta ennen kuolemaani

Sekigaharassa
hiljaisena iltapäivänä.

O-haru Shikibu kertoi tulevasta,
ensimmäisen

kerran näin hänet murheissaan
sanoen

-henget surevat
huomista päivää, koko

ensi viikkoa:
kuolema

armollisesti
takertuu moniin

vasten tahtoaan.

Silloin vielä ajattelin
että minun

on kirjoitettava historiaa:
nyt

kannan harteillani
tuhansien
huudon

Sekigaharan taistelusta,

eikö siinä kylliksi?

 

BLOG: Poikani Hajime

onnellinen_ministeri

 

Huomasin tänään kaksi asiaa.

Ensinnäkin työkaveri on tosiaankin saanut lapsen, ja toisekseen tällainenkin “aprikointien Tonavan sivuoja” (jäljempänä oleva kirjoitus ja runonpätkä) löytyi luonnosten seasta. Kas, tässähän laittelen kaksi kärpästä samalla. Oheisen kuvan liitän sosiaalisen median ketjuun, jossa tuore isä yhtä tuoreen lapsensa kanssa viettää mukavaa tuokiota. Ja yksin teoin saatan nuo mietteet jäljempänä ihmisten tykö, jos sattuvat kahlaamaan blogini ääreen.

(Viisi minuuttia myöhemmin)

Tihrustettuani kuvaa tarkemmin, päädyin jättämään sosiaalisen median (ja työkaverin) rauhaan. Vaikka kuvan vitsi on ikivihreä, en tiedä onko sittenkään sopivaa toivoa lapsesta tyhmää, vaikka se antaisikin parhaat mahdollisuudet menestykseen tuonnempana. Täytyy sittenkin toivotella jotakin vähemmän raflaavaa, jotakin mikä ei johda poliitikon tai tympeän byrokraatin uraan…

Suurin piirtein 45 päivän kuluttua lähdemme Thaimaahan. Olemme myös ajatelleet käyntiä Laosin puolella (edellyttää Mekong-joen ylitystä). Nyt pitäisi vielä töissä ehtiä saada tehdyksi kaikki, mitä on tullut luvattua. Minulla on hieman suuri suu. Yhtä kaikki jahka tuo odottelu on ohitse, toikkaroimme pitkin poikin konsanaan eri seutuja. 39 päivää olemme turisteja, vailla vähäisintäkään työnteon mahdollisuutta. En muista, milloin olisin voinut pitää aivan oikean loman. Tai jos muistankin, en ehkä tahdo muistaa.

Finnairilla on uusia lentokoneita, ja minä tietysti odottelen niitä mystisiä kuumia pyyhkeitä ja erilaisiin rasioihin pakattuja huisin jännittäviä ruoka-annoksia. Niitähän tarjoillaan juuri silloin, kun nälkä alkaa olla sietämätön. Lisäksi on hauskaa taas katsella esitysgrafiikkaa, missä ilmaistaan lentokoneen sijaintia ja kuinka nopeasti matka taittuu. Varmasti katselemme jonkin elokuvan, emme osaa nukkua lentokoneessa.

Krungthepmahanakhon Amonrattanakosin Mahintharayutthaya Mahadilokphop Noppharatratchathaniburirom Udomratchaniwetmahasathan Amonphimanawatansathit Sakkathattiyawitsanukamprasit on ensimmäinen matkakohteemme ja luonnollisesti Thaimaan pääkaupunki. Olen minä lueskellut matkaoppaita, etsiskellyt Internetistä juttuja, haastatellut siellä käyneitä ihmisiä. Kaikkensa sitä yrittää, mutta luulen jotta muuan ornitologinen harvinaisuus, äimän käki, tulee taas näyttäytymään jahka perille päästään.

Pääkaupungista tahtoisin mennä ns. North-Eastern junareitillä kohti Khon Kaen – kaupunkia, ja kenties tähän nöyrään toiveeseeni suostutaan. Ja sitten jos ollaankin Khon Kaenissa koko kesäkuu, niin ehkä tehdään lyhyitä reissuja (Udon Thani, Pitsanulok jne).

Ja ennen kuin unohdan, helkkaristi kiitoksia Lindroosille siitä että Citroënissä on nyt kesärenkaat ja että pari uupunutta polttimoakin on vaihdettu. Ei niitä tahtonut talvella tehdä, kun oli kylmää ja pimeää. Taas kelpaa autoilla, ja olla ihan niin kuin oikeatkin ihmiset. Poliisi ei tätä nykyä ole autoilustani kiinnostunut, sillä minä olen saavuttanut ns. “joku äijänkäppyrä” – vaiheen, ja kun autona on mainittu Citroën, ei ole todennäköistä että kaahaisin iltamyöhään pitkin katuja. Ne sellaiset puuhat ovat nuorempien kuvioita. Enkä tahdo ajaa yli 80 kilometriä tunnissa, jos ei ole aivan pakko.

Vaan pidemmittä puheitta: arkistoista löytynyttä, enkä muista milloin olen näin ajatellut saati kirjoittanut.


 

TUHAT VUOTTA on kuin se aika, jonka odotettuaan voi sanoa: tiesinhän.

Su Tung-p’o kirjoitti leikkisän polveilevasti kasvatuksellisista ongelmista, mutta lie tarkoittanut yhteiskunnallisia kysymyksiä. Naispuolinen samurai Tomoe Gozen rikkoi rajoja, jos siinä sivussa myös raajoja. Molemmista on löydettävissä muun ohella myös Wikipedian savitaulut.

Mitä tulee ns. ‘sivullisen ongelmaan’, on luettavissa Hajimen isän pojalleen luettelemista elämän- ja agrikulttuurin käytännön sovellutusten runoelmista, joita ei ole säilynyt jälkipolville kuin tämä itse kirjoittamani. Otaksun Hajimen hylänneen soturin tien (bushidō).

Miyamoto Mushashi, koko nimeltään ‘Shinmen Musashi No Kami Fujiwara No Genshin‘, tutki Tien olemusta ja laati myöhemmin siteerattavaksi koko joukon Tietä kuvaavia filosofisia teoksia: Maa, Vesi, Tuli, Tuuli ja Tyhjyys. Siinä ohessa ja näitä valmistellessaan hänestä muotoutui legendaarinen samurai.

Nämä neljä historiallista hahmoa kytkeytyvät toisiinsa. Miekkaa ei paljasteta, ennen kuin sanat vaikenevat. Kun miekka on vedetty esiin, toisille laaditaan muistokirjoitus, toisten toimesta.

Ja mitä tulee miekkoihin ja sanoihin, molemmat viiltävät aikaa.

 


Poikani Hajime,

tuskin elän satavuotiaaksi
eikä viisauteni
riitä

opettamaan sinua.

Kenties bushidō
ei ole sinua
varten,

ehkä maa odottaa
kosketustasi
vilja

varastoasi.

Poikani Hajime,
Tomoe Gozenin kaltaiset naiset

kulkevat ohitsesi.

Mutta he katsovat sinuun
kaipauksella,

sillä käsistäsi
kasvaa elämä,

puheestasi aika.

Hajime,
kuuntele sydämesi ääntä

jos et kerran minua.