BLOG: Puolustuspuheenvuoro indiekustantamiselle

Käsite indiekustannus purkautuu auki nohevasti allianssin kautta

“If you see yourself as the creative director of your books, from concept to completion and beyond, then you’re indie. You don’t approach publishers with a longing for validation: “publish me please”. (Please, please, I beg you, ple-e-e-e-ase!)

An indie author makes partnerships that help deliver the best possible book to the most possible readers, trade publishers included. Sometimes that might well be working with an agent to sell certain rights or directly with a trade publisher.”

Facebookin eräässä kirjoittajaryhmässä urkeni liki debaatiksi muuan avaus, jossa sivuttiin tätä oikean kirjailijan ja omakustannekirjailijan hierarkiaa. Ja kuten arvata saattaa ihmisten ollessa asialla, suurin osa heitetyistä keihäistä meni ohi maalin. Hierarkiassa ylemmäksi ehtineet – so. oikeat kirjailijat – kävivät torjuntataisteluun saavutetusta asemastaan, arvioni mukaan osin tätä itse havaitsematta, siinä missä oman tiensä kulkijat yrittivät hälventää ympärilleen alentuvasti levitetyn toistaitoisuuden savuverhoa. Valmista ei tullut, mikä onkin yleispätevä sääntö kaikenlaisille keskusteluille, joita ihmisillä on tapana arvokonstruktioistaan käydä.

Syystä että olen indiekirjoittaja/kustantaja/julkaisija, katson aiheelliseksi puuttua keskusteluun hieman laajemmassa mitassa kuin muutamien rivien kommentilla.

Kirjallisuuden lainalaisuuksiin liittyy se väistämätön tosiasia, että vain kovin harva yltää virallista tietä kustannetuksi kirjailijaksi, jonka teoksia myydään kirjakaupoissa. Kirja joutuu muun muassa kaupallisten vaatimusten ristituleen, eikä kaikista teoksista ole myyntiin asti. Aihepiiri ja sitä myöten lukijakunta voi olla kovin rajattua, tuotettu materiaali ei yllä niihin taiteellisiin ja laadullisiin vaatimuksiin joita kustantamot edellyttävät, markkinoilla on ylitarjontaa – tai ylipäätään kysyntä teoksen lajityypille uupuu.

Samaan aikaan on mahdollista mennä kirjakauppaan, ja ostaa sieltä kirja, joka jättää runsaasti toivomisen varaa kirjallisuusarvojen suhteen. Pääsääntöisesti kuitenkin kustantamojen henkilökunta, kustannustoimittajat erityisesti, ovat tehneet työnsä ammattitaidolla ja siten turvanneet kirjallisuusintressejä, joista tuskin kukaan voi olla eri mieltä. Portinvartijoilla on merkityksensä tällä kulttuurisaralla.

Mutta se indiekustantaminen, mitä se on tai oikeammin, mitä se mahdollistaa ja minkä se turvaa?

Lyhyessä kommentissani viitattuun kirjoittajaryhmän keskusteluun käytin sanaa ja käsitettä vapaus. Annoin ymmärtää, että kirjoittamisessakin voi käydä niin, että ihminen taakoittaa tiensä ulkoisilla ja sisäisillä vaatimuksilla. Tässähän käy helposti siten, että kuorma kasvaa sietämättömäksi, kirjoittamisesta katoaa keveys, homma muuttuu suorittamiseksi, jota totta vieköön ajassamme on työelämä- ja muine rientoineen aivan riittävästi jo entuudestaan.

Tässä kohtaa pitää olla tarkkana.

Kyseessä ei ole tinkiminen laadusta. Kirjoittajan on tehtävä parhaansa. En näe tässä mitään eroavaisuutta virallista tietä kulkemiseen. Ilmaisuun, kieliasuun, rakenteeseen ja vakiintuneisiin kirjallisuuden reunaehtoihin on suhtauduttava kuin läheisiin ystäviin, niistä on pidettävä huolta. Mutta mitä tulee monia kirjoittajia riivaavaan pakkomielteeseen tulla oikeaksi kirjailijaksi, mitä mittaroidaan kovin yksikantaisesti vain tätä oikeaa tietä kulkemisella, olen nähnyt ja hyvin likeltä itsekin kokenut sellaisen tragedian, että koko puuhasta menee maku, se muuttuu työlääksi ja ulkoa muottiin pakotetuksi – suorittamiseksi.

Kirjoittaminen on luova prosessi. Sille on annettava aikaa ja puitteet. En katso Mensan jäsenyyttä edellytyksenä oivaltamiselle mitä tämä tarkoittaa suorittamiskontekstissa. Niin moni liian varhain, kesken omaa kehittymistään kirjoittajana, eksyy vaatimusten ja suorittamisen viidakkoon. Internet on täynnä erilaisia kirjoittajablogeja joiden riveistä on kammattavissa esiin ahdistuneisuutta, suorittamista, pakonomaisuutta. En näe niissä vapautta, mitä pidän perustavanlaatuisena taiteellisen ilmaisun ja sen kehittymisen edellytyksenä.

Indiekustantaminen mahdollistaa vapauden.

Kun puuhastelin sen ajatuksen tai oikeammin pakkomielteen parissa, että minusta saattaisi tulla oikea kirjailija, hakeuduin tietysti erinäisiin aihetta sivuaviin kulttuuririentoihin. En tuntenut niissä oloani kotoisaksi, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Ihmiset, heidän arvonsa joko sisäsyntyisinä tai ulkoa opittuina hokemina, erosivat omistani. En pitänyt siitä, että joka suunnasta saneltiin mitä ja miten nyt pitää kirjoittaa, mistä pitää puhua, miten on edettävä, mihin on osallistuttava, kenet on tunnettava. Muodissa olevat asiat ja ilmiöt pakotettiin väkisin pöydälle, mistä ne sujuvasti ja päättäväisesti yhdellä kädenpyyhkäisyllä poistin lattialle. En koskaan enää mennyt takaisin.

Ymmärsin että minun on nykyteknologialla sekä mahdollista että kannattavaa tehdä kaikki itse.

Työni myötä olen keskimääräistä nohevampi Unix/Linux – järjestelmien käyttäjä. Niissä olin tutustunut erääseen tiedemaailman käyttämään taitto-ohjelmistoon, joka mahdollisti juuri minulle luontevimman kirjoitusalustan ja laadullisesti digipainoon kelpaavan PDF-materiaalin tuottamisen. Tein sisällön ja taiton itse. Toimitin materiaalin Yliopiston kirjapainoon Helsingissä, mistä noudin pahvilaatikollisen kirjoja (20 kpl, enempään ei ollut sillä hetkellä varaa). Lahjoitin ne lähinnä ystäville ja sukulaisille. Prosessi oli näin yksinkertainen ja kokonaan minun käsissäni. Valmiilla teoksella osallistuin Päätalo-Instituutin kirjoituskilpailuun. Olin saanut jotakin valmiiksi asti. Koin suurta iloa asiasta. Itse kirjasta lisää tämän linkin kautta http://www.enigma.fi/mita-ja-kuka/

Olen yksi lukuisista ihmisistä, jotka pitävät oman tien kulkemista luontevimpana.

Huomattava määrä kirjoja kirjoitetaan ilman vähäisintäkään riippuvuutta virallisesta tiestä. Aihepiiri voi olla sellainen, että minkäänlaisia kaupallisia mahdollisuuksia ei ole. Näillä kirjoilla on kuitenkin oma merkityksensä. Tuhansien kirjojeni kirjastossa on paljon omakustanteisia, seassa suorastaan kirjallisia jalokiviä. Lisäksi käytän monia omakustannekirjoja tietolähteinä asioista, joista ei ole saatavilla mitään tai korkeintaan ylimalkaista tietoa kirjakaupan valikoimista tai Internetistä. Moni kirjallisuushistorian suurista nimistä on aloittanut ja toisinaan jatkanutkin ainakin osittaista omakustanteisuutta.

Oma- tai hienommin indiekustanteisuus on siis työskentelymetodi ja kehys, joka mahdollistaa (vapauttaa) keskittymisen itse kirjoittamiseen ilman aikataulupaineita, tai ulkoisten mittarointien kohteeksi joutumista. Oikein oivallettuna tämä tukee myös laadullisia intressejä, vaikka niin kovin usein toisin väitetään. Sananmukaisesti kaikki on itsestä kiinni. Ensimmäisen kirjani puitteissa tein tietenkin myös virheitä, niin sisällön kuin teknisen taitonkin suhteen. Seuraavasta tulee parempi.

Erilaisissa elämäntilanteissa indiekustantaminen on myös varsin salliva.

Tässä on mennyt useita vuosia siten, että muut kiireet ovat olleet päällimmäisenä. En ole ehtinyt enkä ehkä jaksanutkaan kirjoittaa kovin paljoa. Mutta vastaan tästä vain itselleni, enkä ole soimannut itseäni tai lähettänyt sähköpostiini kiukkuista palautetta. Annan asioiden ja itseni levätä. Kirjoitan silloin kun haluan, siitä mistä haluan, kenelle haluan – olenhan indie-ihmisenä vapaa kuin taivaan lintu.

Ja mitä tulee käytyyn debatointiin oikeiden ja indiekirjailijoiden välillä, sanon vain: ota ihminen ihmisenä, anna kertoa tarinansa.

 

 

thailiterature.fi | thaikirjallisuus.fi avataan syksyllä 2017

 

Syksyn 2017 kieppeillä avaan thaimaalaiseen kirjallisuuteen keskittyvän sivuston.

Pääosin painotus on klassisessa kirjallisuudessa, mutta resurssien mukaan – ajan myötä – myös tuoreemmassa. Sivustolle kaivataan sisällöntuottamiseen ja moderointiin vapaaehtoispohjalla kaakkois-Aasian kontekstissa pysyen

-Thai- ja Isaan – kielen kääntämisen
-alueellisen yleisen historian
-yleisen kirjallisuustieteen
-maantieteen (kaakkois-Aasia)
-kulttuurintutkimuksen (kaakkois-Aasia)
-taiteen (laveasti kirjallisuus, teatteri, kuvataide jne.)

asiantuntijoita, joita yhdistää toive saattaa thaimaalaisen kirjallisuuden näkyvyys ja tavoitettavuus sen ansaitsemalle tasolle, myös suomalaista akateemisen tutkimuksen maailmaa ajatellen.

Sivuston tavoitteina ovat ainakin

(1) yleinen thaimaalaisen kirjallisuuden tunnettavuus Suomessa
(2) klassisen thaimaalaisen kirjallisuuden suomentamisen helpottaminen
(3) Helsingin yliopiston kirjaston varustaminen kattavalla kokoelmalla
(4) helposti lähestyttävän, koherentin “portaalin” muodostaminen suomalaisille
(5) yhteistyö kansainvälisten organisaatioiden kanssa aihepiiriin liittyen

Sivuston [thailiterature.fi | thaikirjallisuus.fi] perustamiseen johti työlääksi kokemani, kuukausien mittainen lähdemateriaalin etsintä oman kiinnostuneisuuteni puitteissa ja toisaalta havainto siitä, että vaikka tietoa sinällään ja jossakin määrin on saatavilla eri lähteistä, on se kuitenkin luonteeltaan sirpaloitunutta; ja edelleen, se perimmäinen oivallus että thaimaalainen kirjallisuus on suotta jäänyt Aasiantutkimuksen tavanomaisten kohteiden varjoon.

Mikäli koet haluavasi osallistua hankkeeseen, ota yhteyttä joko FB:n yksityisviestien tai mikko<at>enigma.fi kautta. Kesä- ja heinäkuun aikana on muita työkiireitä ja kuukauden loma Thaimaassa, mutta elokuusta lähtien sivustoa työstetään aktiivisesti.

Parhain terveisin,
Mikko

 

BLOG: Poikani Hajime

onnellinen_ministeri

 

Huomasin tänään kaksi asiaa.

Ensinnäkin työkaveri on tosiaankin saanut lapsen, ja toisekseen tällainenkin “aprikointien Tonavan sivuoja” (jäljempänä oleva kirjoitus ja runonpätkä) löytyi luonnosten seasta. Kas, tässähän laittelen kaksi kärpästä samalla. Oheisen kuvan liitän sosiaalisen median ketjuun, jossa tuore isä yhtä tuoreen lapsensa kanssa viettää mukavaa tuokiota. Ja yksin teoin saatan nuo mietteet jäljempänä ihmisten tykö, jos sattuvat kahlaamaan blogini ääreen.

(Viisi minuuttia myöhemmin)

Tihrustettuani kuvaa tarkemmin, päädyin jättämään sosiaalisen median (ja työkaverin) rauhaan. Vaikka kuvan vitsi on ikivihreä, en tiedä onko sittenkään sopivaa toivoa lapsesta tyhmää, vaikka se antaisikin parhaat mahdollisuudet menestykseen tuonnempana. Täytyy sittenkin toivotella jotakin vähemmän raflaavaa, jotakin mikä ei johda poliitikon tai tympeän byrokraatin uraan…

Suurin piirtein 45 päivän kuluttua lähdemme Thaimaahan. Olemme myös ajatelleet käyntiä Laosin puolella (edellyttää Mekong-joen ylitystä). Nyt pitäisi vielä töissä ehtiä saada tehdyksi kaikki, mitä on tullut luvattua. Minulla on hieman suuri suu. Yhtä kaikki jahka tuo odottelu on ohitse, toikkaroimme pitkin poikin konsanaan eri seutuja. 39 päivää olemme turisteja, vailla vähäisintäkään työnteon mahdollisuutta. En muista, milloin olisin voinut pitää aivan oikean loman. Tai jos muistankin, en ehkä tahdo muistaa.

Finnairilla on uusia lentokoneita, ja minä tietysti odottelen niitä mystisiä kuumia pyyhkeitä ja erilaisiin rasioihin pakattuja huisin jännittäviä ruoka-annoksia. Niitähän tarjoillaan juuri silloin, kun nälkä alkaa olla sietämätön. Lisäksi on hauskaa taas katsella esitysgrafiikkaa, missä ilmaistaan lentokoneen sijaintia ja kuinka nopeasti matka taittuu. Varmasti katselemme jonkin elokuvan, emme osaa nukkua lentokoneessa.

Krungthepmahanakhon Amonrattanakosin Mahintharayutthaya Mahadilokphop Noppharatratchathaniburirom Udomratchaniwetmahasathan Amonphimanawatansathit Sakkathattiyawitsanukamprasit on ensimmäinen matkakohteemme ja luonnollisesti Thaimaan pääkaupunki. Olen minä lueskellut matkaoppaita, etsiskellyt Internetistä juttuja, haastatellut siellä käyneitä ihmisiä. Kaikkensa sitä yrittää, mutta luulen jotta muuan ornitologinen harvinaisuus, äimän käki, tulee taas näyttäytymään jahka perille päästään.

Pääkaupungista tahtoisin mennä ns. North-Eastern junareitillä kohti Khon Kaen – kaupunkia, ja kenties tähän nöyrään toiveeseeni suostutaan. Ja sitten jos ollaankin Khon Kaenissa koko kesäkuu, niin ehkä tehdään lyhyitä reissuja (Udon Thani, Pitsanulok jne).

Ja ennen kuin unohdan, helkkaristi kiitoksia Lindroosille siitä että Citroënissä on nyt kesärenkaat ja että pari uupunutta polttimoakin on vaihdettu. Ei niitä tahtonut talvella tehdä, kun oli kylmää ja pimeää. Taas kelpaa autoilla, ja olla ihan niin kuin oikeatkin ihmiset. Poliisi ei tätä nykyä ole autoilustani kiinnostunut, sillä minä olen saavuttanut ns. “joku äijänkäppyrä” – vaiheen, ja kun autona on mainittu Citroën, ei ole todennäköistä että kaahaisin iltamyöhään pitkin katuja. Ne sellaiset puuhat ovat nuorempien kuvioita. Enkä tahdo ajaa yli 80 kilometriä tunnissa, jos ei ole aivan pakko.

Vaan pidemmittä puheitta: arkistoista löytynyttä, enkä muista milloin olen näin ajatellut saati kirjoittanut.


 

TUHAT VUOTTA on kuin se aika, jonka odotettuaan voi sanoa: tiesinhän.

Su Tung-p’o kirjoitti leikkisän polveilevasti kasvatuksellisista ongelmista, mutta lie tarkoittanut yhteiskunnallisia kysymyksiä. Naispuolinen samurai Tomoe Gozen rikkoi rajoja, jos siinä sivussa myös raajoja. Molemmista on löydettävissä muun ohella myös Wikipedian savitaulut.

Mitä tulee ns. ‘sivullisen ongelmaan’, on luettavissa Hajimen isän pojalleen luettelemista elämän- ja agrikulttuurin käytännön sovellutusten runoelmista, joita ei ole säilynyt jälkipolville kuin tämä itse kirjoittamani. Otaksun Hajimen hylänneen soturin tien (bushidō).

Miyamoto Mushashi, koko nimeltään ‘Shinmen Musashi No Kami Fujiwara No Genshin‘, tutki Tien olemusta ja laati myöhemmin siteerattavaksi koko joukon Tietä kuvaavia filosofisia teoksia: Maa, Vesi, Tuli, Tuuli ja Tyhjyys. Siinä ohessa ja näitä valmistellessaan hänestä muotoutui legendaarinen samurai.

Nämä neljä historiallista hahmoa kytkeytyvät toisiinsa. Miekkaa ei paljasteta, ennen kuin sanat vaikenevat. Kun miekka on vedetty esiin, toisille laaditaan muistokirjoitus, toisten toimesta.

Ja mitä tulee miekkoihin ja sanoihin, molemmat viiltävät aikaa.

 


Poikani Hajime,

tuskin elän satavuotiaaksi
eikä viisauteni
riitä

opettamaan sinua.

Kenties bushidō
ei ole sinua
varten,

ehkä maa odottaa
kosketustasi
vilja

varastoasi.

Poikani Hajime,
Tomoe Gozenin kaltaiset naiset

kulkevat ohitsesi.

Mutta he katsovat sinuun
kaipauksella,

sillä käsistäsi
kasvaa elämä,

puheestasi aika.

Hajime,
kuuntele sydämesi ääntä

jos et kerran minua.

 

BLOG: Mykistyä krysanteemien lauluun

Sillä välin kun aurinko laski ja mieleni nousi, kuljin vanhan kaupungin kadonneiden porttien lomasta eleettä, kuin sateeseen väistyvä valon kaari, ja ymmärsin miten kaukana hallitus on:

Miten muuan kiertorata on kuljettu, taivaan mandaatti ja uudet portinpielet! –Sanojako tässä tarvitaan. Ennustukset käyvät toteen.

Hallinto te, joiden sanat ja mielet käyvät yksiin!

En saanut matkoiltani mitään. Pöydälläni on piirros variksesta, linnusta joka äänellään rienaa pyhiä vaeltajia. Ja sen tehköön, sillä tiedän yläilmoista nähtävän, mitä laaksossa pitää välttää.


Aika, ajassa ihmiset
kuluvat:

istutan krysanteemeja vuorten juuriin.

Muutatko nyt nimesi,
Tao Li?

Sama aurinko meille
nousee, taloni

seinät lähellä toisiaan.

Toisen

lähellä tilaa
kyhjöttää syksyyn:

sitten, mykistyä krysanteemien lauluun.