ENIGMA

Posted on

on yksityinen, harrastajakirjoittajan sivusto. Tälle sivustolle julkaisen novelleja, runoja ja ehkä pidempiäkin tekstejä. Kaikki ovat omia, kaikki ovat tekijänoikeuden alaisia, kaikista olen jollakin tavalla ylpeä – kuten pieni lapsi, joka näyttää vesivärituherruksiaan. Materiaalia päivitetään vaihtelevasti, tällä hetkellä on ajastettuna päivityksiä ainakin toukokuun 2015 puolivälin liepeille. Novelleja on kolmisenkymmentä, pienoisromaaneja yksi, runoja tulossa tuonnempana. Ylipäätään tekstejä tulee kun on tullakseen!

Lukemaan opin nelivuotiaana, vanhimmat säilyneet tekstini ovat noin viidentoista vuoden iältä, osallistun toisinaan kirjoituskilpailuihin, harvakseltaan käyn kirjeenvaihtoa kustantamoiden kanssa (he vastaavat aina samalla, kohteliaalla tavalla). Kesällä 2015 täytän 45 vuotta.

Lienen siis varsin stereotyyppinen harrastajakirjoittaja.

Olen kirjoittanut yhden pitkän tekstin, joka määriteltiin asiantuntijoiden toimesta “pienoisromaaniksi”. (Pidän tuota määrittelyä kyllä hieman huikentelevaisena). Sen nimi on “Hongankolistaja”. Tarina sijoittuu ETYK-vuoteen 1975 ja kuvaa kahden kuusikymppisen keskisuomalaisen miehen road tripin Helsinkiin.

Kirjoitin tarinan osallistuakseni sillä (ja novelli- sekä runokokoelmalla, jotka kaikki yhdessä pakattiin omakustannekirjaan “Zen ja Enigma”) Päätaloinstituutin Möllärimestari-kilpailuun. Aikataulu muodostui tiukaksi: vaikka kirjoittamiseen ei muutoin mennyt kovin pitkään, parin kuukauden iltapuhteet – osoittautui “pitkän tekstin” työstäminen ja rakenteen hallinta kokemattomalle vaikeaksi.

Kirjan kannen suunnittelin itse. En tiedä voiko siitä olla ylpeä, mutta tulipahan tehtyä. Käytin tässä apuna LaTex – ohjelmistoa. (Ja Googlea).

zen_ja_enigma_cover

Tässä on arvio Päätaloinstituutin kilpailuraadilta 2012:

Niska Mikko: ZEN JA ENIGMA
Kertomus- ja runokokoelma
Teos jakaantuu kahteen osaan, joista laajempi on proosateksteistä koostuva Merenkävijän kirja ja suppeampi runokokoelma Meren kirja. Kirjan proosatekstit ovat huolellista kieltä, mainiosti sommiteltuja, osittain outoja scifimäisiä tai syvällistä ajattelua sisältäviä pohdintoja, osittain varsin perinteisiä tarinoita, mutta onpa mukana muutama sellainenkin, joiden sanoma on fiksu, mutta joiden toteutusta ei ehkä ole mietitty viimeisen päälle.

Parhaimmillaan kirjoittaja on ajattelemaan panevissa pienissä proosajutuissa. Myös teoksen yksi pitempi pienoisromaanimainen kertomus on erinomainen, joskin loppuratkaisu hiukan kliseemäinen. Loppua kohden proosakertomusten ote hiukan löystyy, eikä lukija enää jaksa seurata kirjoittajan mielleyhtymiä. Teoksen runot ovat melankolisia, huolellisesti viimeisteltyjä nekin, kohtalaisen suppeita mietteitä, mutta silti vaikutelmaksi jää, että kuhunkin runoon on jäänyt turhan monta erilaista elementtiä. Näiden tulisi valaista sanomaa monelta puolelta, mutta ehkä juuri tämä kirjavuus tekee sen, että runoihin ei oikein pääse sisälle. Kokonaisuutena teos on varsin mainio.

No, olisihan tuo voinut kurjemminkin mennä!

Taannoin osallistuin myös Gummeruksen runokilpailuun, jossa pääsin reilun yhdeksänsadan osallistujan joukosta aina semifinaaleihin, joihin karsittiin neljäkymmentäyhdeksän kilpailijaa. Pidän sitä mehevänä saavutuksena: pääosin materiaalini oli kenties vaikeatulkintaista, tai olisi ainakin edellyttänyt lukijoiltaan epätavanomaista perehtyneisyyttä itäaasialaiseen kulttuurihistoriaan.

Kirjoittajana tunnen novellit ja runouden varmimmaksi alueekseni. Hongankolistajassa törmäsin usein tunteeseen, että aivan kuin pitäisi “väkisin” pidentää tekstiä, mutta kirjoittamisen harjoittelun kannalta se oli tietysti tarpeellista.

Harrastan ja pidän esikuvinani Veikko Huovisen lyhytproosaa ja pääosin japanilaista, voimakkaasti zen – vivahteista klassista lyriikkaa. Jälkimmäinen tietysti pitää mukanaan myös kiinalaisen runouden, josta japanilainen kirjallinen perinne ammensi pääasiallisen käyttövoimansa historiallisesti hyvin pitkän ajallisen kaaren puitteissa.

Tosiaankin: ensimmäinen lukemani kirja oli Huovisen “Lampaansyöjät”. Sitten Albert Camus (Rutto), ja heti perään Astrid Lindgrenin lastenkirja “Kesä kaupungissa”. Jokainen voi päätellä, miten paljon sain kahdesta ensin mainitusta irti kypsässä neljän vuoden iässä. Mutta jostakin piti aloittaa.

Romaanikirjallisuudessa – sanotaanko “vakavamielisessä sellaisessa” – eritoten Gabriel García Marquéz on jättänyt lähtemättömän jäljen. Sitten on tietysti beatnik – movement, Ginsberg et al. Eikä tule unohtaa mainiota Edgar Lee Watersia, jonka Spoon River on innostanut minua koko joukkoon pastisseja.

Syystä että alan tulla orastavan keski-iän myötä järkiini, ja että olen päässyt vapaaksi harrastajia usein runtelevista oikeaksi kirjailijaksi tulemisen pakkomielteistä, laittelen tälle enigma.fi – sivustolle tekstejäni. Pääosin ne ovat novelleja sekä runoja: en siis usko aivan pian lähteväni työstämään pitkiä tarinoita.

Jonkin verran hakeuduin “kirjallisuuspiireihin” takavuosina, mutta en aivan tuntenut niitä omakseni, ja ounastelen tunteen olleen molemminpuolinen. Kirjoittaminen on mielestäni aika intiimi juttu, enkä ole ihan sujut tämän sosiaalisen median aikakauden kanssa, enkä osaa tai edes tahdo kirjoittaa juuri muulla tavalla kuin mitä luonnollisimmin teen.

Todellakin: nykyisin kirjallisuudessa on paljon sellaista, mistä en ymmärrä mitään. Terminologia, ajan hermolla olevat trendit, verkostoituminen ja tietynlainen ilmaisullinenkin osa-alue – ne ovat minulle sen verran vieraita, että vuosien mietiskelyn tuloksena olen päätynyt puuhaamaan #justniinkuitetykkään.

Vantaalla asuessani kävin kuitenkin Vantaan kirjoittajat ry:n kokoontumisissa, ja vaikka tiemme erosivat konsanaan muista syistä, on minulla lämpimiä muistoja toiminnasta ja voin suositella hakeutumista heidän yhteyteensä, mikäli asuu niillä tienoin.

Työkseni puuhaan tietotekniikan (Unix, Linux) parissa, asun Helsingissä enkä kaipaa nuoruusvuosilta muuta kuin runsaampaa hiusten kasvua ja hampaita, joista osa on kulunut loppuun elämänpolkua järsiessä.

Mikäli sinulla on patenttiratkaisu hiuksiin, hampaisiin tai raskaan sarjan kustannussopimus allekirjoitusta(ni) vailla, tai jokin muu asia – yhteyden saa osoitteella mikko<ät[enigmapistefi].