NOVELLIT: Ajan kaari

“Laulu kertoo hiipuvista saavutuksista, voitokkaista retkistä ja historian kirouksesta.”

49808_china_ship_md
Kesä on kaartunut syksyyn. Kalastajakylän rantavesissä kuohuu, puut osoittelevat sisämaahan. Merellä näkyy hurjasti keikkuvia veneitä, joiden purjeet ovat täydessä mitassaan. Rantamökin kuistilla kyhjöttää viluinen mies, joka kuuntelee tuulten puhetta. Hänen nimensä on Koi-Wu ja hänet karkoitettiin tänne päivälleen kolmekymmentä vuotta sitten.

Mökin takaa kulkevan tien risteyksessä on toinen kylmettynyt mies. Hän pitelee viitastaan toisella kädellään, mutta tuuli riepottelee kangasta. Viitan sisällä on kirje. Se on osoitettu hänelle ja Koi-Wu:lle. Heidät karkoitettiin samana päivänä. He ovat korkeasti oppineita virkamiehiä Kiinan keisarin hallinnon palveluksesta.

-Hoi Tyynten Kesäiltojen Mestari!
-Mikä juoksuttaa sinut luokseni, ystäväni Pysähtynyt Vesiputous?
-Kirje… saimme kirjeen… odota… luen sen, Kuu-Shi hengästelee.
-Mutta sehän on kummallista.

Kuu-Shi lukee kirjeen kahdesti ja miehet raaputtavat korvantauksiaan. On peräti häkellyttävää saada kirje kotimaasta vuosikymmenten hiljaisuuden jälkeen. Sanoitko että se on keisarilta, Koi-Wu kysyy.

-Meidän karkoituksemme on päättynyt, Kuu-Shi hihkuu.
-Ja siinä sanotaan että meitä odotetaan kahden kuun sisään?
-Niin on keisari sanat asettanut!
-Ja meitä odottavat Aamun-Kaste ja Kirsikan-Tuoksu!
-Sen he tekevät pitkällä kokemuksella. Otetaanko sakea?

Itse Buddha katselee häveliäästi toisaalle, kun herrasmiehet päihtyvät. He lurittavat muutamia ilkikurisia lauluja heitellessään toisiaan pienillä kivillä ja nuotiopuiksi aiotuilla oksilla. Koi-Wu innostuu kopauttelemaan kantapäitään yhteen. Kuu-Shi kävelee käsillään mökin ympäri ja toistelee muutamia ikivanhoja loitsuja, jotka nostavat ryppyjä Koi-Wu:n otsalle. Pihaan kerääntyy joutilaita koiria ulvomaan.

-Meillä on hurjasti pakattavaa, keskeyttää Koi-Wu.
-Pakattavaa… heh, sinähän se vitsiniekka olet, Kuu-Shi kekkaloi.
-Sinulla on viittasi ja minulla, matot molemmilla, muistikirjat…
-Ja muutama taulu, huilu ja puinen arkku. Siinä kaikki!

Matkaan lähdetään oitis. Sataa, mutta miehet eivät huomaa sitä. He ovat pakahtua ilosta. Heillä on eräitä toivorikkaita ajatuksia rakkaittensa kohtaamisesta. Kolme vuosikymmentä on pitkä aika oppineillekin. Miehet tuntevat olonsa nuoreksi, mutta siinä he erehtyvät. Aika ja ihmiset kuluvat. Päivämatka lyhenee, illat tulevat raskaina vastaan.

On kuljettu jo viikko. Vieras maa tuntuu nyt kodilta ja kotimaa vieraalta. Mieleen tulevat muistot. Ehkä kerran hylätyt vaimot ovat hekin vanhentuneet, mitä on heitä vastassa? Samoja vanhan ihmisen askeliako. Menikö aika meistä ohitse, miehet kysyvät. Kun he saapuvat satamaan, hiljaisuus ympäröi apeita mieliä.

Meri koettelee, mutta pidättyy uhreilta. Aikaa lasketaan aalloista ja vuorokelloista. Miehet nukkuvat ja valvovat. He ovat usein kannella tähyilemässä horisonttiin. Maa piiloutuu mereen. Juomavedestä on pulaa ja sitä säännöstellään. Koi-Wu ihmettelee ääneen, miten merellä voi olla hiekkaa kurkussa. Sitten he nukkuvat, eivätkä herää ennen kuin vahti huutaa maan näkyviin.

Suuren kaupungin laitamilla on kaksi pientä mökkiä joissa asuu kaksi vanhaa rouvaa. He tietävät odottaa tulijoita. Naiset istuvat laiturilla kuin kaksi kuivumaan nostettua poijua. He ovat pukeutuneet juhlavaatteisiin. Kun laiva ilmestyy horisonttiin, naiset kohentavat asuaan.

Joku soittaa surumielistä sävelmää satamakujalla. Laulu kertoo hiipuvista saavutuksista, voitokkaista retkistä ja historian kirouksesta.

Iltahämärissä he kulkevat vanhoja polkuja. Lyhty valaisee hiljaista tietä. Näitä iltoja on vähän, eikä niitä tule puhuen tuhlata. Koi-Wu, Kuu-Shi, Aamun-Kaste ja Kirsikan-Tuoksu nukahtavat heti. Heidän unissaan on nuorten ihmisten muistoja.

Ajan kaari sulkee heidät sisäänsä pian keisarin jälkeen.

Leave a Reply