NOVELLIT: Anarkiaan suistuminen

“Ja näistä tapahtumista voidaan katsoa herra Bunkerin ja hänen sanomalehtensä alamäen alkaneen.”

old_cranky_man
-Sietämätöntä! Amatöörien valhetta! Valhetta!

Herra Jolly Bunker asuu viktoriaanisessa huvilassa Rantakadun ja Keskuskadun risteyksessä. Hän on oikeastaan aina asunut siellä. Herra Bunker ei voisi kuvitellakaan asuvansa muualla, kuten ei voisi kuvitella maata johdettavan vähälahjaisten moukkien toimesta. Mutta niinpä hänellä on huviloita kaikilla mantereilla, ja maatakin johdetaan toisenlaisten ajatusten riivaamana.

Toisin oli ennen.

Nuoruudessaan Herra Bunker vietti satunnaisia oppivuosiaan eksoottisissa maissa. Niissä hän kohtasi kulttuureja, ihmisiä ja tapoja, joita voisi pitää tavattomina. Onneksi aina oli vahva kotimaan yhteisö johon saattoi turvautua, kun sivistyksen puute kävi sietämättömäksi – niin, sietämättömäksi – ja kun maailma tuntui vieraalta, liian kaukaiselta kotimaastaan lähteneelle mutta sinne varmasti palaavalle. Herra Bunker palasi kotiin ensimmäisten joukossa.

Ja hän saapui maahan, jota ei koskaan ollut jättänyt taakseen.

Nyt tätä maata johdettiin turmioon. Ja siitä turmiosta ei olisi paluuta, eikä olisi muuta tehtävissä kuin todettavissa miten sietämättömäksi kaikki oli muuttunut, ja että kohta nähtäisiin sekin ihme, että kaikkiin asuntoihin ulotettaisiin puhelinverkko ja mitä muuta se tarkoittaisi, kuin että ihmiset vain puhuisivat, ei – he huutaisivat, eikä kukaan enää osaisi olla hiljaa tai ylipäätään ajatella, ja mikä pahinta tämä olisi kaikkien puheenaiheena, eikä kukaan enää uskoisi painettuun sanaan.

Herra Bunker omistaa sanomalehden. Tarkemmin ajateltuna sanomalehti omistaa herra Bunkerin. Lehti on enemmän herra Bunker, kuin hän itse. Jos lehteä ei olisi, herra Bunker katoaisi maan pinnalta yhdessä välähdyksessä ja savuhattarassa, talo murenisi niille sijoilleen ja hetken kuluttua tontin valtaisivat liaanit ja puut joiden oksille ne takertuisivat, pienet jyrsijät ja niiden perässä villisiat, ja kun villisiat ovat saapuneet, ei mitään toivoa ole.

-On tehtävä käänteinen vallankumous…

Cambridgen, korkeiden arvosanojen ja vakiintuneen tapakulttuurin kasvatti, arvostettu kustantaja Bunker, suistuu anarkiaan omassa tuolissaan. Kirja putoaa hänen käsistään lattialle, symbolisoiden rahvaan kohtaloa ja kaikkien niiden häpeällistä loppua, jotka ovat saattaneet herra Bunkerin tilanteeseen jossa hänen on noustava, ei, hänen on rynnistettävä suojaamaan maataan ja sen arvoja sekä kaikkea sitä mitä varten kannattaa elää, sitä monituhatvuotista historiaa ja menneiden sukupolvien kunniaa –

Herra Bunkerin kissa kiipeää verhoa pitkin ylös ikkunan laelle ja mouruaa surkeasti.

Täristen kiukusta herra Bunker langettaa Edward-kissalleen jylisevän tuomion – sinäkin Brutukseni – ja heittää lattialta poimimansa kirjan verhotangon suuntaan, mutta se lentääkin päistikkaa ulos ikkunasta, ja kun kadulle sataa lasimurskaa ohikulkijoiden ihmeteltäväksi ja kirjan kulma osuu ministeri Chattningsworthin ohimoon, aiheuttaen ilkeän haavan, lady Brünnstein katsoo ylös ikkunaan ja näkee herra Bunkerin, kääntää inhoten katseensa hattunsa lieriä pitkin eteenpäin ja sanoo palvelijalleen, että näinä aikoina ei voi enää yllättyä mistään, ja että lehdistön arvovaltaa on syytä tarkastella kriittisesti.

Ja näistä tapahtumista voidaan katsoa herra Bunkerin ja hänen sanomalehtensä alamäen alkaneen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *