NOVELLIT: Etäämmältä mietittyä

“Ei saa sortua miljardien ihmisten maailmassa kuvittelemaan, että viisimiljoonainen kansa, joka viettää aikaansa niinkin tympeissä sääolosuhteissa – ikään kuin omaa järkeään uhmaten – pitäisi hallussaan jotenkin ylenpalttista viisautta, mitä tulee asiain yleiseen hoitoon ja tekoon.”

vector-of-ancient-traditional-chinese-artistic-pattern-of-buddist-arhat_23904733
On aamupäivä pienen kalastajakylän rannoilla.

Kylä on sellainen johon päätyy, mikäli ei hallinnon suosioon. Seudulta on pitkälti toistatuhatta kilometriä niille nuotiosijoille, missä valtakunnan intressien parissa vehtaillaan, milloin ei laadita pitkäaikaismatkailun kannalta suotuisia lausuntoja. Kylän liepeillä majailee reuhakka lokkiyhdyskunta, joka mässäilee kalanperkeillä ja riekkuu pyytämättä, kuin alakoululaisten epävireinen huilukonsertto.

Kaksi korkeimman virkamiestutkinnon liiankin hyvin suorittanutta miekkosta istuskelee maan ja veden rajoilla. Molemmat ovat uusia täällä mutta vanhoja muualla, nimittäin siellä missä tehdään lehteä nimeltään “Uutisia pääkaupungista”. Miehillä on eväinään teetä, viisaampien toimesta tuomittavia ajatuksia ja muutamia kuivahtaneita leivänkänttyjä. Mah-jong ja sen tarvikkeet odottelevat iltapäivää. Yleensä peli on aloitettu silloin, kun ensimmäiset kalastajaveneet saapuvat mereltä.

-Särkeekö tulevasti pitkäaikaisen ja korkeasti ajattelevan ystäväni Koi-Wu:n hammasta?
-Minä, joka olen varjoanikin mitättömämpi, suhtaudun ylevöityvällä kiitoksella korkeasti lentävän Kuu-Shi:n uteluun. Vastaankin kyselyyn oitis. Hampaani särky on vähäinen verrattuna kansamme taakkaan.
-Tarkoitatko ehkä työteliäitä kalastajia, sinä viisaudeltasi syystuulen veroinen, virkamiestutkinnolle kunniaa tekevä herrasmies?
-Mitä tarkoittaa aurinko, kun se aamulla nousee. Suotta minua ylistät, joka en ole veroinen pölyä tieltäsi lakaisemaan.
-Jos variksen pyylevyys olisi sen vaatimattomuuden mitta, sinä peittäisit auringon!
-Sanoinko liikaa vai liian vähän? Keisarille riitti vain yksi virke ja meistä tuli kyläläisiä.
-Ehkä olemmekin suhtautuneet keisarilliseen viisauteen yliolkaisesti…
-Pelataanko Mah-Jongia vai tuprutellaanko teen päälle?
-Ottaisin mieluusti nokoset, sillä maatakin johdetaan silmät ummessa.
-Sepäs oli karkoittavasti sanottu!

Kuluu muutamia uneliaita joutohetkiä. Aallot läpsyttelevät hajamielisesti rantahiekkaan ja teevesi antaa periksi, haaleutuu puolipäivään. Miehet näkevät unia menneestä ajasta ja ehkä toteutumattomista perhesuunnitteluun liittyneistä yksityiskohdista. Kuinka ollakaan, molempien mielitietty jäi omille teilleen. Pieni alakulokin kaihertelee, mutta sellaista ihmisen elämä on, eikä pienestä tule harmistua.

-Olenko hereillä vai valveilla?
-Ajatukseni kirkastuvat, joten saanen esittää lepohetken päättyneen.
-Näitkö kenties unia ihmeellisestä lotuksen kukasta.
-Samaa kuin eilen, huomenna ja sitten kun päivillä ei ole lukua.
-Ikävöitkö kuulaan Kirsikan-Tuoksun ihmeellistä lauluääntä, joka selvittää udunkin.
-Näen sinun miettivän, mitä puuhailee ja heleästi visertää kaunis Aamun-Kaste.
-Saammeko heitä koskaan nähdä.
-Ehkä on paikallaan, että mietimme monia muita pulmia, mutta emme tätä.
-Mitäs sanot uudesta hallituksesta?
-Se on kuin kaikki hallitukset, sen hyvyys mitataan vääryyksien summalla.
-En ihmettele, että saan viettää näitä puolipäiviä kunnioitetun ystäväni seurassa.
-Mutta ihana on Kirsikan-Tuoksu ja viehättävästi askeltaa Aamun-Kaste.
-Saisinpa puolet viisaudestasi. Silloin näkisin molemmat.

Iltapäivä saapuu veneiden seurassa ja miehet päätyvät mietteliäisyyden tilaan. Muistellaan oppivuosia. Jos kirjoista tekisi pinon, se yltäisi syvimmästä kaivoksesta maan pinnalle, mihin molemmat on taannoin keisarin suostumuksella asetettu korkeista viroistaan. Mutta keisari on taivaallisessa viisaudessaan suopea. Hän myöntää pienen eläkkeen, jolla varmistetaan että turhaa nokkeluutta esittäneet voivat keskittyä sanojensa kuunteluun. Aikaa on, ikuisessa valtakunnassa.

-Suuresti miettivä ystäväni Koi-Wu, saitko ehkä opetusta korkealta Kon-Sensukselta?
-Jos sitä vähää, mikä minusta tuli on kiittäminen, niin häntä juurikin.
-Muistan Kon-Sensuksen puhuneen pohjoisesta kansasta. Se, mihin ulottuu järjen kylmyys, kuin läntisten vuorten tuuli.
-Se kansako, joka on niin pieni että meillä on pelkästään virkamiehiä karkotettuna saman verran?
-Niin pieneen kansaan voi mahtua suuria ajatuksia.
-Mutta ehkä myönnät, että vain muutama kerrallaan.
-Sanoi Kon-Sensus: “Mieti sitä, mitä vihollisesi miettii”.
-Sitä myönnän laajemminkin miettineeni. Mitä tarkoittaa suuri Kon-Sensus tällä, ystäväni Koi-Wu?
-Parhain hallitus on vielä muodostamatta.
-Kiitos. Pohdin tuota ehkä seuraavat neljä vuotta. Mitä muuta sanoisit tästä pienestä kansasta?
-Ystäväni Kuu-Shi, niin kuin pienistä asioista yleensä, on paljonkin sanottavaa.
-Aikaahan meillä. Suot ehkä viisautesi jyviä lankeavan tielleni?

Päivä ilostui teoistaan ja kutsui illan teelle. Vanheneva Koi-Wu selitti laajasti mitä tulee pienen kansan ottaa huomioon, ja miksi on niin vaarallista elätellä kuvaelmia mielessään ainutlaatuisuudestaan. Sen kaihtaminen vie kohti Opin Tietä, ja tätä polkua kulkee viisastumiselle altis mieli.

Ei saa sortua miljardien ihmisten maailmassa kuvittelemaan, että viisimiljoonainen kansa, joka viettää aikaansa niinkin tympeissä sääolosuhteissa – ikään kuin omaa järkeään uhmaten – pitäisi hallussaan jotenkin ylenpalttista viisautta, mitä tulee asiain yleiseen hoitoon ja tekoon.

Hyväksi on pienelle kansalle muistaa tämä. Suuret ja pienet naapurit kompastelevat kukin tavallaan. Vain typeryys on mitaltaan yhteistä pienille ja suurille valtioille, mutta viisaus on valikoivaa, eikä tule kutsumatta. Sitä varten on kilvoiteltava typeryyksien hylkäämisessä ja ehkä siinäkin, miten suuressa tai pienessä arvossa itseään pitää.

On siis mietittävä, mitä vihollinen miettii.

Leave a Reply