NOVELLIT: Huti

“Autossa oli parisataa kiloa räjähdysainetta alustarakenteissa ja suurten ovien sisälle piilotettuna.”

crashed_car
Soitin tässä ohimennen peitenimelle ja kyselin, mitä meinaa tehdä Lokan tekoaltaan suhteen. Tai että onko käytetty Saab hyvä ostos ja voiko sellaisella tehdä nelihenkisen perheen kesälomareissun Forssaan, missä yövyttäisiin kaupunginhotellissa.

Peitenimi sanoi että hotellit ovat joskus vesiperiä. Niissä voi käydä huonosti, jos ei pidä varaansa. Lokkaa hän piti toissijaisena matkailun suhteen, mutta kehotti harkitsemaan ja investoimaan retkeilyvälineisiin.

Keskus sanoi puhelun päättyneen. Katsoin ulos Mannerheimintielle ja näin miten joukko rahvaita jonotti nuhruiseen ravintolaan. Kello oli kymmenen seuduilla, eikä minua nukuttanut. Ei sitä joka päivä keskustella peitenimien kanssa, varsinkaan tekojärvistä. Menin suihkuun ja pukeuduin erikoisvarusteiseen kaksiriviseen miesten pukuun. Takissa on piilotettu tasku, johon saa talletetuksi muutamia tarvekaluja.

Tallissa minua odotti entinen pankin edustusauto. Sen hattuhyllylle oli unohtunut sikarintuhkaa, mutta rekisterikilvet vaihdettuani sen historiallinen merkitys katosi ja se muuttui tavalliseksi autoksi. Kun se ajettiin punnittavaksi, neulat pysähtyivät kahteen ja puoleen tonniin. Viisisataa kiloa tuli panssaroinnista.

Liikennevaloissa jokin nuorisojoukkio katseli hajanaisin mielin ja hajottavin toivein autoa. Pidän edustusauton suomasta etäisyydestä ulkona vellovaan tympeään realismiin. Valon vaihtuessa joku seurueesta sylkäisi kohti, mutta purjehdusta tuntemattomana valitsi vastatuulen. Taustapeilissä näkyi muiden rähäkkä, johon yhdyin. Radiossa soitettiin Sibeliusta.

Tilkan mäessä vaihdoin kaistaa ja käännyin huoltoasemalle. Polttoainetta lisäsin myös kahteen jerrykannuun, joille oli tehty erityiset telineet tavaratilan sivuille. Toimintasäde oli näin kasvatettu yli tuhanteen kilometriin, kun varsinainen säiliökin oli erikoisvalmisteinen. Ostin tupakkaa, ristisanalehden ja pastilleja. Etuistuimelle laitoin kaksi vichypulloa, jos tulisi ajellessa jano. Yö on pitkä kuin konepelti.

Moottoritielle päästyäni mittariston hehku loi autoon suuresti pitämäni tunnelman. Radiossa oli nyt Wagneria, mutta esikaupunkialueilla poltettiin nuotioita. Talviyöstä oli tulossa kylmä ja sinertävä. Muistelin menneitä sotavuosia, kesken jäänyttä jälleenrakennuksen aikaa ja sitä kummallista kesää, jonka jälkeen mikään ei ollut samaa, missään ei ollut mitään järkeä eikä historia eronnut tulevaisuudesta. Kumpaakaan ei enää ollut.

Ohitin kolme sotilaskolonnaa ja Riihimäen. Sammuttelin ajovaloja, kun halusin nähdä pimeydessä tähtiä. Ne ovat suojassa ihmisen saavutuksilta, jossain missä etäisyydet mitataan ajassa eikä missään ole mitään. Ihminen on sairas, mielipuolinen olento, joka on laskettu vapaaksi eläintarhaan. Ihminen lukitsee eläimet toiselle puolelle kaltereita. Otin hansikaslokerosta pistoolin ja pidin auton suunnassaan polvien avulla, kun täytin lippaat. Niitä tarvittaisiin ennen aamua. Oli puoliyö ja seitsemäs helmikuuta.

Ajoin pysähtymättä entisen kotimaani kylien ja taajamien läpi. Jossain näkyi valoja, mutta liikennettä oli vähän. Viranomaisten autoja, joitakin maantiekuljetuksia. Metsissä näkyi tummia hahmoja, joiden pressukatteet kätkivät ampumatarvikkeita, tykkejä ja naamioverkkoja. Nekin olivat valmiina.

Autossa oli parisataa kiloa räjähdysainetta alustarakenteissa ja suurten ovien sisälle piilotettuna. Minä en palaisi tältä matkalta, eikä olisi mitään minne palata. Kohteen olin valinnut jo edelliskesänä. Se olisi entinen osuuskauppa liikenneympyrän takana. Suoraa tietä ennen rakennusta oli toista kilometriä. Se antaisi mahdollisuuden nostaa nopeus lähelle kahtasataa, kun törmään rakennukseen. Talossa on miehittäjän viestiliikennekeskus.

Liittymästä nousin lähestymistielle ja laitoin kyynärnojan kytkimestä ovet lukkoon. Siinä ei ole mitään järkeä, sillä ovia tuskin on olemassa törmäyksen jälkeen. Mutta minä olen aina ollut hieman taikauskoinen. Kun näin taajaman valot, sytytin savukkeen ja kuuntelin radiosta Mozartin Requiemia. Siinä näette, että kohtalo on todellinen ilmiö.

Ja se sama kohtalo ripotteli tielleni kolme hirveä, joita väistäessäni auto lähti luisuun. Menetin tajuntani, kun syöksyin pellolle ja lumi räjähti sateeksi. Seuraavina vuorokausina minusta tuli ei-kukaan, joka on talletettu ei-mihinkään. Tässä seinässä on irtonainen tiili, jonka taakse jätin tämän viestin.

Leave a Reply