NOVELLIT: Isabellan kalkkuna

“Niin kuin elämässä yleensä, naiset ottavat ohjakset käsiinsä kun tilanne muuttuu sietämättömäksi.”

turkey
Eletään vuoden 1493 loppukesää Kastilian seuduilla, joka sijaitsee likipitäin nykyisen Espanjan alueella, Iberian niemimaalla. Ferdinand Toisen vaimo Isabella, joka harjoittaa muun ihmettelyn ohella kuningattaren tointa, on kutsunut Córdoban kaupunkiin muutamia kiinnostavia aikalaisihmisiä. Näiden joukossa on Kristoffer Kolumbus, joka tunnetaan siitä että löysi maata, vaikka kuljeskeli pääosin merillä.

-Kuulehan Cristóbal, sinun retkesi on tullut kalliiksi.
-Teidän Korkeutenne…
-Sinulla on parasta olla jotakin suurenmoista kerrottavaa. Minua tympäisee, kun sataa jo toista viikkoa.
-Teidän Korkeutenne, miten saattaisin olla, jos Teidän Korkeutenne niin tahtoo.
-Lakkaa puhumasta lattialle ja katso minua silmiin. Löysitkö mitään jännittävää? Alahan kertoa!

Ja niin Kolumbus kertoo vuolaasti löytöretkensä tuloksista. On nähty kummallisia maisemia, tuuli on puhaltanut toisinaan oudoista suunnista, kasvit ja eläimet ovat aiheuttaneet hämmennystä. Matka on ollut raskas ja meri arvaamaton. Muutama hyvä merimies on sortunut keripukkiin. Viimein kun kaikki toivo oli mennyttä, kuultiin odotettu huudahdus:

“Hyviä uutisia, maata, maata!”

eikä aikaakaan, kun merenkulun uuvuttamien jalkapohjien alle oli voitu osoittaa humusta. Ehkä on yksitoikkoinen ruokapuolikin saanut vaihtelua, kun on saavuttu mantereelle jolla syödään niin kuin muillakin ihmisen asuttamilla tienoilla. Paikallinen erikoisuus on kuitenkin kalkkuna (Meleagris gallopavo).

Kolumbus on kaukaa viisaana oivaltanut, että tuollainen pitää tuoda hallitsijaparin nähtäväksi, sillä mitä tekee vauras pelkillä aarteilla. Onhan paljon jännittävämpää nähdä eläviä öttiäisiä ja ehkä koestaa saako niistä hupia, niin keittiössä kuin sen ulkopuolellakin.

Löytöretken näytteitä kuljetetaan Ferdinandin ja Isabellan editse. On vaatteita, kiviä ja kasveja. Muutama populäärikulttuurin artifakti nähdään ja lukuisia taide-esineitä. Kuningaspari seuraa silmä kovana ja esittää Kolumbukselle tuon tuostakin kiperiä kysymyksiä. Tutkimusretkeilijä vastaa parhaansa mukaan, vaikka hieman harmittaakin, kun puhe alituiseen keskeytyy. Välillä itse Ferdinand utelee topakasti, eikä silloin auta muu kuin löytää sanat ja vikkelästi sittenkin. Kuningas on hieman äkkipikaista sorttia.

-Neuvonantajani sanoo että löysit joitakin hassuja eläimiä. Näytä niitä!
-Eläimiä, tietysti Teidän Korkeutenne, niitä olen tuonut nähtäväksenne.
-Ainakin yhden aasin!

Tämä kuuluu asiaan. Kolumbus tietää että kuningas on näennäisestä äkeydestään huolimatta kelpo veikko ja pitää merenkävijöitä arvossaan. Heidän kauttaan voi edistää niin monia seikkoja, miettii Ferdinand. Pitäisiköhän tehdä valtiovierailuja meritse?

Sillä välin kun Ferdinand miettii ulkopoliittisia selkkauksia, Kolumbus kiirehtii avustajia. Käytävillä syntyy pieniä ruuhkia ja sumia, kun jonon järjestystä korjataan hallitsijoiden toivetta vastaavaksi. Ihmeelliset kankaat, kivet ja kasvit saavat nyt odottaa vuoroaan.

Pari lakeijaa hermostuu niin, että saa jonkinlaisen kohtauksen. Heidät siirretään nopeasti etupihalle, jossa vartiopäällikkö pitää tuikean puhuttelun molemmille. Täällä jos ryhtyy häiriköimään, joutuu miettimään tekojaan kellaritiloihin. Kolumbus kuivaa hien otsaltaan hihaansa, kun avustajat esittelevät pieniin rasioihin pakattuja värikkäitä muurahaisia ja häkkeihin sullottuja lintuja.

Yht’äkkiä kuningas viittaa kädellään ja koko sali hiljenee kuin taikaiskusta. Kuulostellaan. Ferdinand nostaa oikean kätensä korvalleen ja tähyilee käytävän suuntaan. Sieltä kuuluukin hassua ääntä, ikään kuin joku kakistelisi vesiastian kanssa.

Kolumbus kääntyy katsomaan ja parilla vaivihkaisella eleellä opastaa laihan matruusin valtaistuimen eteen. Mies taluttaa suurta kalkkunaa, joka on nyöritetty kaulastaan. Kun he saapuvat kuningasparin eteen, miestä hermostuttaa niin että ote kirpoaa narusta. Kalkkuna huomaa tilaisuutensa koittaneen ja pyrkii viipymättä vapauteen. Suuri lintu ravaa pitkin salia ja kaahottaa mennessään.

Hovin miehet ryhtyvät välittömästi etsimään hajusuolaa, sillä tilanne muodostuu liialliseksi kreivittärille. Moni tuupertuukin niille sijoilleen. Osa rouvista tuijottaa lasittunein silmin kalkkunaa. Joka puolella leijuu höyheniä ja kun kalkkuna hyppää pitkälle ruokapöydälle, kuuluu mielipuolista kalinaa kun astioita lentelee lattioille. Isabella on sanaton. Hän on jähmettynyt patsaaksi, joka istuu koristeellisella tuolilla. Yksi kreivittäristä huudahtaa:

-Tuohan on kuin itse kuningatar!

ja katuu tätä luonnehdintaansa lopun elämäänsä. Mutta silloin Ferdinand Toinen räjähtää muikeaan nauruun ja on vähällä hohottaa silmänsä irti kuopistaan. Isabella mulkaisee Ferdinandia äkäisesti. Mitään ei ole tehtävissä. Ferdinand kiemurtelee jo lattialla, mihin on pudonnut valtaistuimeltaan, eikä kykene muuhun kuin syvältä kumpuavaan, kauan pidäteltyyn remakkaan. Yksi toisensa jälkeen kreivit liittyvät tähän hauskanpitoon, sillä muodollisista asemistaan huolimatta he ovat ihmisiä, alttiita tilannekomiikalle.

Niin kuin elämässä yleensä, naiset ottavat ohjakset käsiinsä kun tilanne muuttuu sietämättömäksi. Isabella komentaa tiukasti, mutta yleisen metakan johdosta vartiomies käsittää sanat väärin. Kalkkuna tulee mestatuksi yhdellä liikkeellä, vaikka jatkaakin juoksenteluaan vielä tovin.

Kun hovissa huomataan mitä on tapahtunut, äskeinen hauskuutus tyrehtyy. Siellä täällä tukahdutetaan heti alkuunsa hihittely, joka pyrkii pintaan. Jopa Ferdinand kokoaa itsensä ja arvovaltansa lattialta. Ferdinandin kasvot ovat punakat ja silmissä ilkikurinen ilme. Hän nousee valtaistuimelleen ja puhuu luomatta katsetta Isabellaan:

-Menitte tappamaan viattoman linnun. Cristóbal, onko näitä lisää?
-Teidän Korkeutenne, pahoitteluni, tämä oli ainoa…
-Vain yhdenkö toit!
-Teidän Korkeutenne, vain yhden toin, laivaan ei mahdu rajattomasti…
-Isabella, sinä Kastilian ruusu. Nyt ei ole kalkkunaa, vai onko?

Ja siinä paikassa Ferdinand Toinen yltyi taas nauruun, joka oli vähintään yhtä mukaansatempaavaa kuin edellinenkin. Isabella parka! Hän katseli kaukaisuuteen ja sulki korvansa julkealta rähäkältä. Koska Isabella oli ylhäistä sukua, hän osasi nousta tilanteen yläpuolelle, ikään kuin etäännyttää itsensä ja kietoutua arvokkuuteensa. Mutta Ferdinand riekkui ja tuli alati paremmalle tuulelle. Viimein kuningas veti henkeä ja sanoi:

-Cristóbal, panehan töpinäksi. Hae lisää näitä hassuja lintuja!

Niin sai alkunsa Kolumbuksen toinen matka ja viileämpi tai sanotaanko muodollisempi yhteydenpito kuningatar Isabellaan. Sen tilalle tuli lämmin ystävyys kuningas Ferdinand Toisen kanssa, jonka kerrotaan vielä kuolinvuoteellaan udelleen, kuinka monta kalkkunaa hovissa on.

Kolumbus sai matkustella moneen kertaan. Retkiltään palatessaan hän käski pitää hyvän huolen kalkkunoista, joita kertyikin hovin puistoon suurehko määrä.

Leave a Reply