NOVELLIT: Käänteinen kirjavarkaus

“Hyvinkääläinen Kirjavälitys Oy antaa lausunnon, jonka mukaan on mahdotonta että sen kautta olisi tullut näytevarastoon ujutettuna teoksia, joita se ei välitä tai joista se ei johtajansa mukaan välitä.”

police_1
Viime aikoina olemme saaneet lukeaksemme runsaasti lupaavia kirjoja. Syksyn ja kevään lukemiston herkkupalojen joukosta muutamat kiinnittivät kätensä Aatos Sinervän teokseen, joka Sibeliuksen seitsemännen sinfonian tavoin asetti kriitikot aivan uuden haasteen eteen: mitä sanoa tästäkin, kuinka määritellä lukutuokio. Harva lausui mitään.

Kulttuurielämä velloo suurissa kaupungeissa. Näin myös Helsingissä. Maan pääkaupunki on sijainnut viitisensataa vuotta näillä nurkin, kuten myös kulttuurielämän ”virallinen” puoli. Joitakin taidevastuita on jaettu Turun ja Tampereen kanssa. Osana aluepolitiikkaa ripotellaan erinäisiä museoita ja opistoja sinnekin, missä ei ole ihmisiä. Mutta pääkaupungissa on ihmisiä ja yksi heistä katselee Aatos Sinervän kirjaa Helsingin Sörnäisissä sijaitsevassa kirjakaupassa.

Osmo Kontula-Vuosaari on elämäntapaharhailija. Hän laahustaa ajan polulla muiden joukossa kuin ajantappoon sortunut sekatavarakaupan asiakas, hypistellen tarjolle asetettuja esineitä ja penkoen poistomyyntilaareja.

Osmo tekee mielellään ostoksia tarjousten nojalla. Hän vertailee ideologiat, elämänkatsomusopit ja muut totuudet Sörnäisten rantatien yksiössään. Samaan aikaan paremmat ihmiset katsovat iltauutisia. Elämä on Osmolle kuin rivistö säilykepurkkeja, värikkäitä etikettejä. Jännittäviä makuja. Valintoja!

Nuoruusvuodet ja koulu menivät samaa taivaanrantaa maalaillessa. Kaveripiiristä tuli insinöörejä, lääkäreitä, junankuljettajia. Yhdestä tuli poliitikko ja tuonnempana vankeinhoitolaitoksen asiakas. Osmosta ei tullut varsinaisesti mitään. Hän oli valmis jo syntyjään.

Sörnäisten rantatiellä on kirjakauppa. Osmo katselee kirjakaupan ikkunasta katuvilinää selkänsä kääntöpuolelta. Ihmisiä ja kiireitä kulkee hänen ohitseen. Joku katselee hajamielisesti Osmoa, miettien: tuokin joutilas. Osmo tietää tämän, sillä hänellä on elämästään kokemus. Hän on niitä, jotka koirat sekoittavat lyhtypylväisiin.

Jo varhain Osmolle kirkastui näkemys uutteruuden toissijaisuudesta. Kun elämä on ihmeellinen asia jota voi tutkia niin pitkään kuin on hengissä, miksi pilata tilaisuus. Joutilaisuus on hyve, tietää Osmo. Vain joutilaisuudesta syntyy suuria ajatuksia, joiden toimeenpanosta vastatkoon ne, joille elämä on suoritusten sarja.

Sekalaisilla töillä ja säästeliäisyydellä Osmo pitelee itseään hengissä. Hän arvostaa vapaa-aikaa enemmän kuin työaikaa. Sesonkiluonteisten töiden harjoittajana Osmolla on tuon tuostakin pitkiäkin jaksoja ilman säännöllisten aikataulujen kehystä. Silloin hän lukee paljon ja lojuu päivisin kaupungin kahviloissa tarkkaillen ihmisten vilinää. Tämä on Osmolle kovin hauska puuha. Ihmisiä voi tarkkailla loputtomiin. Joskus näkee julkisuuden henkilöitä.

Se mitä maan kirjapainoissa tapahtuu, kiinnostaa Osmoa jo lukuharrastuksensa tähden. Hän seurailee muutamaa kirjallisuusalan julkaisua. Lehdistä Osmo lukee tarkasti, kun kirjailijoita haastatellaan. He vaikuttavat pääosin vaivaantuneilta saamastaan huomiosta. Osmo miettii usein, miten itse vastaisi kysymyksiin. Hänellä on valmiita repliikkejä.

Hän kertoisi laajasti tekemistään huomioista ihmisten toiminnasta ja siitä, miten käsillä oleva aikamme halventaa joutilaisuuden. Ulkomaan asioiden perässä juoksemisen Osmo tuomitsisi jyrkästi. Onhan sitä maata tässäkin ja hieman merivettä. Miksi ei pärjättäisi kotimaalla ja annettaisi vierasmaiden elellä omiaan.

Aika ajoin Osmoa kiinnostaa nähdä, miten jokin uusi kirja otetaan vastaan. Silloin hän menee kirjakauppaan ja norkoilee uutuuskirjapinon lähettyvillä. Moni asiakas tietää mitä hakee. Sitten on niitä, jotka epäröivät, palaavat muutamaankin otteeseen, selailevat. Osmo huomaa, että moni harhailee kirjariveillä ja on altis tekemään löytöjä…

Jos mikä askarruttaa Osmoa, se on kirjallisuuden ja sen ympärillä lainehtivan liiketoiminnan ja kulttuuripuheen tosikkomaisuus. Omatoimisena lueskelijana Osmo on pohdiskellut myös kirjoittamista ja sitä mikä tekee yhdestä kirjasta kirjan, ja toisesta sytykkeen. Lempeät kirjaroviot liekehtivät Osmon silmissä, kun hän päättää ryhtyä vastaiskuun. On koittava huonon kirjallisuuden aika, hän lausuu palatessaan tietokoneliikkeestä.

Kotona Osmo kerää vuosikymmenten myötä laaditut kirjoituksensa. Seassa on näkökantoja. Joskus hän on kirjoittanut lehtien yleisönosastoihin, mutta yleensä julkaissut tekstinsä vain itselleen. Tähän tulee nyt muutos. Julkaisukynnystä on madallettava, hän miettii. Moni hyväkin kirjoittaja tuskailee käsikirjoitustensa parissa. Niitä lähetellään kustantajille suurin toivein, mutta harva pääsee listoille.

Osmoa mietityttää miksi kirjoittajat ovat niin vanhanaikaisia. Ajatellaan, että muuta tietä ei ole kuin se pystyyn noussut. Jääkö paljonkin hyvää julkaisematta. Ehkä kirjoitus on lajityypiltään omintakeinen, mutta suhteessaan markkinoiden imuun kuin pohjaan jumiutunut ankkuri. Mikä on kirjailijan haave, onko se päätyminen naistenlehden kolumnistiksi, vai onko se oman kirjan näkeminen näyteikkunassa.

Seuraavien kuukausien aikana pääkaupunkiin saapuu talvi. Osmo keskittyy kirjoittamiseen. Suurin osa vanhoista teksteistä on hylättävä. Viimein hän kirjoittaa ne muutamatkin uusiksi, joita oli aikonut käyttää. Kirjaan tulee lyhyitä tarinoita ja muutama pidempi. Osmosta ne ovat hauskoja, mutta ovatko ne julkaisukelpoisia. Osmo on vähän kuuhullu ja valvoo öitään. Omatunto koettelee Osmoa. Saako näin tehdä? Nukahtaessaan Osmo tietää, että juuri näin on tehtävä.

Eräs tuttava omistaa nykyaikaisen kirjapainon. Siellä on mahdollista teetättää pieni painos. Jälki on kuitenkin hyvää, aivan oikean kirjan kaltainen. Osmo on talvella perehtynyt muutamaan vapaasti saatavaan taitto-ohjelmistoon ja on suunnitellut kirjaan kannenkin. Kirjassa on yli kaksisataa sivua. Osmon koulukaveri on erikoistunut tietokoneasioihin. Hän on myös hieman kriminelli.

He sopivat, että koulukaveri murtautuu ISBN-keskuksen tietojärjestelmään ja luo kirjalle fiktiivisen tietueen. Siitä käy ilmi, että kirjan on toimittanut Kustannusyhtiö Elämä ja sen painopaikka on Urjalan Toisinajattelijoiden Kirjapaino. Nimeksi Osmo valitsee Aatos Sinervä. Hän tietää, että aikanaan tullaan piirileikkiin viranomaistahojen kanssa. Osmo aavistaa jäävänsä kiinni, mutta haluaa viivyttää tapahtumien kulkua.

Kirjapainon omistaja osoittautuu vaikeammin lahjottavaksi. Viimein päätetään, että painatuksesta tehdään kuitti, jossa Osmo on saanut kustannuksen vastikkeeksi lähetystoimintaan tarkoitettuja aapiskirjoja neljäsataa kappaletta. Osmo lupaa pyhästi, että hamaan loppuun asti pitää painajan salassa. Miehet erkanevat sekavin tuntein, ja Osmo muutamaa lahjussatasta köyhempänä.

Huhtikuussa painatus on valmis. Osmo hykertelee, kun pitää kirjaa käsissään. Se näyttää ja tuoksuu ihan oikealta kirjalta. Takakannessa on viivakoodi. Tavaratalosta Osmo hakee hintalappukoneen ja siihen erivärisiä lappurullia. Kotona on pahvilaatikkopino, jossa on uusia kirjoja. Osmon kirjoja…

Osmon suunnitelma asettuu täytäntöön. Hän ostaa Saab 96 – henkilöauton ja pakkaa siihen satakunta kirjaa. Auto huolletaan Malmilla. Osmolla on myös pieni olkalaukku, hieman kuin postinkantajan nahkalaukku. Siihen mahtuu muutama kirja. Hansikaslokerossa on kartta.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Osmo ajaa Saabilla Tampereelle. Tavaratilassa on myös vaihtovaatteita, teltta ja vararengassyvennyksessä pieni rahakätkö. On varauduttava siihenkin, että joku ryöstää käteisvarat. Tampereella Osmo tekee kierroksen kirjakaupoissa. Hän kiinnittää huomiota valvontakameroihin ja hintalappuihin. Kun myyjä ei huomaa, Osmo tekee pieneen vihkoon muistiinpanoja. Niihin hän tekee merkinnät siitä, mihin kirjakauppa on järjestänyt näytteille teokset lajityypeittäin. Lisäksi hän ostaa kirjan tai kaksi, mutta maksaa ostoksensa käteisellä. Myyjien kysellessä etukortteja, Osmo vastaa että sellaista ei ole eikä tule, hän kun asuu Ruotsissa ja on täällä vain lomamatkalla.

Kaupungit vaihtelevat. Joskus Osmo kääntyy sivutielle ja löytää kyläpahasen jossa kirjakauppa kituuttelee muun tienoon ohella. Näistäkin Osmo tekee tarkat merkinnät. Heinäkuun loppupuolella Osmo yöpyy Kittilässä. Hän nauttii siellä loisteliaan illallisen ja laatii paluumatkan suunnitelman. Muistiinpanojen nojalla hän tekee karttaan reitin ja laskee, kuinka monta kirjaa kuhunkin taajamaan on tarve. Keskimäärin pikkukaupunkeihin riittää viitisen ja suurempiin kymmenen. Yksittäisiin pikkukyliin hän valitsee jätettäväksi kaksi kirjaa.

Paluumatka on retken jännittävin osa. Osmo hyllyttää kirjakauppoihin Aatos Sinervän teosta ”Kantasuomalainen”, joka nimestään huolimatta ei sisällä järin suomalaisia aineksia, tai ota suoraan kantaa mihinkään päivänpolttavaan puheenaiheeseen. Se on kokoelma pieniä humoreskeja, joita voidaan pitää ajattomina jos kohta ajatuksia herättävinä.

Kirjat joudutaan hyllyttämään salaperäisin menoin. Joissakin kirjakaupoissa myyjien haukansilmät seuraavat jokaista askelta. Pariin otteeseen käy niinkin, että Osmo ei uskalla kaivella olkalaukkuaan, vaan tyytyy ostamaan lyijykynäpakkauksen (HB) ja poistuu kaupasta kirjat laukussaan.

Ottaessaan kirjoja takakontista Osmo hinnoittelee ne muistiinpanojensa nojalla valitulla hintalappuvärillä. Tampereella on parikin liikettä, joiden hintalaput ovat samanlaisia. Niiden suhteen Osmo pääsee helpommalla, mutta sitten on sellaisiakin kauppoja, joiden hinnoittelu on tehtävä tapauskohtaisesti.

Yleensä Osmo ilmoittaa ”katselevansa vain”. Aikansa kirjakaupassa vaelleltuaan hän sijoittaa itsensä kohteen lähettyville. Kohde on yleensä osio kirjahyllystä tai erillinen pöytä, jonka päälle on koottu ajan hengessä olevia kirjoja. Osmo haluaa sijoittaa kirjansa niin, että ne löydetään vasta tuonnempana. Kun myyjien ja kameroiden seuranta hellittää, Osmo hyllyttää Aatos Sinervän Kantasuomalainen – teosta. Hän pyrkii sijoittamaan kirjat aihepiirin kannalta oikein. Sitten hän kiertelee pitkin kirjakauppaa ja pyytää toisinaan suosituksia historiaa käsitteleviin teoksiin, mutta ei tilaa niitä vaikka useimmat myyjät näin ehdottavatkin. Palvelualttiita, huomaa Osmo.

Elokuu on jo puolivälissä ja koulujen pihat täyttymässä, kun Osmo palaa Helsinkiin. Saabin takakontti on tyhjä. Hän on huolehtinut kirjojen kustantamisesta ja niiden jakelusta vähittäismyyntiin. Osmo siirtyy syysrytmiin, myy Saabin autoliikkeeseen ja jää odottelemaan, mitä tapahtuu…

Vähän ennen joulusesonkia muutamassa lehtiotsikossa viitataan kustannusterrorismiin. Asialla ovat ne tahot, joiden toimintaa Osmo on määrätietoisesti pyrkinyt kyseenalaistamaan. On nimittäin käynyt niin, että Sinervän kirjaa on muutamin paikoin ostettu ,ja tämä on saanut aikaan pieniä selkkauksia. Isojen kirjakauppaketjujen talousihmiset eivät löydä ostolaskuistaan merkintöjä teoksesta ”Kantasuomalainen”. Hyvinkääläinen Kirjavälitys Oy antaa lausunnon, jonka mukaan on mahdotonta että sen kautta olisi tullut näytevarastoon ujutettuna teoksia, joita se ei välitä tai joista se ei johtajansa mukaan välitä.

Talouspäälliköt ovat hämmentyneitä ja muutamaa lakimiestä työllistetään. Voiko kirjakauppa myydä kirjaa jota se ei ole ostanut ja mikä on Urjalan Toisinajattelijoiden Kirjapaino, josta ei löydy tietoja. Onko Aatos Sinervä salanimi, pohdiskellaan. Kirjakauppojen myyjät saavat inventaarioon liittyviä toimeksiantoja. On selvitettävä, löytyykö kaupan valikoimista tätä outoa teosta.

Osmo hykertelee yksiössään. Ennakoiden menekkiä hän on painattanut kirjasta uusintapainoksen. Se on muutoin samanlainen kuin ensimmäinen painos, mutta siihen on nyt lisätty pieni salapoliisitehtävä. Loppuosassa kirjaa on salakirjoitettu runo. Siinä käy ilmi kuka on tämän kaiken takana. Osmon tietokoneisiin perehtynyt koulukaveri on ollut tässä avuksi. Osmoa koko tapahtumaketju huvittaa. Hän voi aivan hyvin jäädä kiinni, mutta vaivaa on nähtävä.

Muutama kriitikko on lukenut kirjan. Osmo ei tiedä, miten kirja on päätynyt näille arvostelijoille. Ehkä kirjallisuuspiirit ovat pienet. Ymmärrettävästi arviot ovat heikonlaisia. Erään sanomalehden palstoilla uhrataan lukuisia rivejä sille, miten halveeraavaa on tällainen toiminta. Kirjallisuus on pyhää, eikä sitä sovi rienaaminen, päättää kriitikko lausuntonsa. Osmo leikkaa lehdestä sivun ja liimaa sen leikekirjaansa.

Uuden talven myötä Osmo tekee hyllytysiskuja satunnaisessa järjestyksessä poimittuihin kohteisiin. Asia nousee uudelleen otsikoihin. Valvontakameroiden nauhoja tutkitaan, mutta niistä ei käy ilmi kuka on tekojen takana. Osmo käy tammikuussa parturissa ja vaateostoksilla. On selvää, että kaupoissa tarkkaillaan vetelehtijöitä. Aika on käymässä vähiin, Osmo miettii.

Toinen painos on jaettu liikkeisiin ja kauppa käy. Osmo ei tietenkään saa myyntituloja. Jotkut kaupat kieltäytyvät myymästä kirjaa, mitä Osmo pitää suunnattoman typeränä, kuten myös lakimiehiä, jotka moisiin ponsiin päätyvät. Katehan on ilmaiseksi myyntiin saadussa kirjassa korkeampi kuin missään muussa.

Kirjallisuusalan kulisseissa valmistaudutaan vastaiskuun. Moni on ymmärtänyt, mitä Osmo tempauksellaan tarkoittaa. Se osuu liian kipeästi, että siihen voisi suhtautua kevyesti tai vähätellen. Kirjallisuus on näin pienessä maassa pyhä asia. Kun maantieteelliset rajat ovat lyhyitä, on selvää että toimiala joutuu pitämään yllä tiukkaakin mandaattia siitä mikä on oikeaa, ja muodikasta kirjallisuutta.

Liiketoiminnalliset motiivit ohjaavat kustannustoimintaa. Niin, eikä tässä ole juurikaan vaihtoehtoja, sillä jotenkin on kustantajankin ansaittava tulonsa. Tästä Osmo on samaa mieltä. Mutta sitä Osmo ei ymmärrä, että miksi kirjallisuus on niin vakavaa, että hymy hyytyy lukijoiden suupieliin.

Kun poliisi soittaa ovikelloa, Osmo pukee takin päälleen ja ottaa pienen olkalaukkunsa mukaan. Oven avatessaan hän esittäytyy ja sammuttaa perässään eteisen valon. Huoneen hämärässä näkyy kirjapino, mutta Osmo kertoo että on jo pakannut mukaansa todistusaineiston. Hänellä on mukanaan retkiensä polttoainekuitit, kirjakauppojen valvontakameratiedot ja muut merkinnät, joiden avulla hän voi todentaa olleensa asialla. Mutta kirjapainon omistajasta ja tietokoneiden parissa puuhailevasta koulukaveristaan hän vaikenee ikuisesti.

Sörnäisten rantatien kirjakaupan ikkunassa on Aatos Sinervän kirja. Sen kansi heijastaa sinistä valoa, kun poliisiauto kiihdyttää ohituskaistalla.

Leave a Reply