NOVELLIT: Kunnian mies

“Todelliseen sankaruuteen vie pelon tie. Joka sillä kulkee, varautukoon haavoihin käsissään.”

honor
Kerrostalon pihalla on hiekkalaatikko ja sen vieressä puutarhakeinu. Pöydällä on mehukannu, lasi ja muutamia kirjoja. On kesäinen alkuilta. Akseli Vähäsätky istuu keinussa ja mietiskelee lukemaansa. Kirja on kertonut tarinan, joka sijoittuu kaukaiseen historiaan, aikoihin joihin liitetään sankareita ja linnojen neitsyeitä. Akselia tarina kiehtoo. Käsi haroo hiusrajaa, kun Akseli miettii hurjia seikkailuja, joista kirjan urheat soturit selviytyvät kuin leikiten.

Akseli miettii omaa elämäänsä, arkipäiväistä tyhjäntoimittamista. Kuka hän lienee, onko hänessä mitään sankarillista. Onko hän koskaan tehnyt mitään, mihin tarvitaan rohkeutta. Aurinko väistyy kerrostalorykelmän taakse ja hyttyset vaativat ilmaherruutta. Akseli kerää tavaransa, kopistelee piippunsa keinun käsinojaan ja lähtee kohti asuntoaan.

Sisällä ovat juuri ne huonekalut ja tavarat mitä voi odottaa viisikymppiseltä yksineläjältä. On nojatuoli, jalkalamppu ja matala pöytä. Makuuhuoneessa on vuode ja sen vieressä yöpöytä. Sen päällä on huojuva kirjapino. Akseli lukee minkä ehtii, kun ei oikein välitä muustakaan tekemisestä. Työssä Akseli käy säntillisesti ja elää säästeliäästi. Osake on maksettu ja pieni auto.

Kun iltauutiset on katseltu ja huomisen esipuhteet laadittu, Akseli yrittää lukea toista kirjaa mutta ei saa edellisestä rauhaa. Katse harhailee, pysähtyy. Akseli menee parvekkeelle ja katsoo sieltä pihaa ja hakee sisälle unohtuneen piipun. Samalla hän muistaa erään kirjan ja ottaa sen hyllystä. Kirja kertoo feodaaliajan Japanista, hurjista samuraista ja elämänmenosta niihin aikoihin.

Akseli on ostanut kirjan alennusmyynnistä, mikä tuntui häpeälliseltä. Sisustuskirjat, ohimenevien julkkisten pikaisesti kyhätyt elämäntarinat, vanhentuneet tekniset oppaat – niitä voi myydä alennuksella, mutta ei tällaista kirjaa, joka sentään kertoo kunniasta ja asialleen omistautumisesta.

Piippu unohtuu suupieleen, kun Akseli ahmii kirjan sivuja. Niissä maistuu ikuisuus. Hurjia poikia ja tyttöjä kanssa, miettii Akseli. Erityisesti Akselia kummeksuttaa miten herkästi riistivät itseltään hengen. Tämä selitetään kunniakäsitteen kautta. Jos vaikkapa lääninherran edessä tuli töpeksittyä, ei ollut muuta konstia kuin viillellä itseään, jos tahtoi nimeensä liitettävän rahtusenkaan arvokkuutta.

Tai jos samurai joutui sellaiseen tilanteeseen, että vaarana oli jäädä vihollisen vangiksi. Tätä pidettiin häpeänä, jolta välttyäkseen oli taas turvauduttava veritekoihin. Eikö niitä elämä kiinnostanut, miettii Akseli. Edempänä kirjassa selitetään, että silloiseen kulttuuriin ja elämänmenoon kuului olennaisena näkökulmana maallisen elämän tilapäinen luonne. Oltiin ja puuhattiin tovi ja sitten olisi vuorossa jotain tärkeämpää.

Akseli nukkuu levottomasti ja näkee kunniallisia unia. Hän haroo ilmaa levottomasti ja kääntelehtii vuoteessaan. Jos Akselilla olisi koira, niin se havahtuisi ja yrittäisi rauhoittaa isäntäänsä. Mutta vain räsymatto makaa lattialla. Kerran pari Akseli herää, eikä nouse vuoteesta. Hän kääntää kylkeä katsottuaan yöpöydän herätyskelloa. Se on isän peruja. Viimein Akseli nukahtaa levollisesti, eikä näe unia. Aamulla kello soi ja pian Akseli lähtee töihin.

Työpäivä menee kohti iltaa ja työasiat peittävät muut asiat alleen. Vasta kotimatkalla Akseli muistaa kirjojen tarinat. Ja nyt Akseli tekee päätöksen, että hän ryhtyy kunnian mieheksi. Ei hän tällä tarkoita miekkailua tai löytöretkiä, vaan ihan omaa yksinkertaista elämäänsä. Kirjassa on sanottu että merkitsevää on miten tekee, ei se mitä tekee. On oltava herkeämätön ja oikeudenmukainen. Kunnia on ansaittava kovalla työllä ja pyyteettömyydellä.

Akseli ryhtyy miettimään mitä tarkoittaa kunnia, ja miten sitä voi soveltaa hänen elämäänsä ja tekosiinsa. Olisiko kunnia sitä, että kaikissa tilanteissa pyrkisi säilyttämään rauhallisen ja harkitsevan otteen. Aivan varmasti. Entä olisiko kunnia ja tahrattomuus sitä, että olisi aina reilu heikommilleen ja katsoisi perään, että kaikki pärjäävät taakkansa kanssa. Kyllä, ajattelee Akseli. On oltava oikeamielinen ja esimerkillinen. Hän päättää oitis, että ei toiste valita työtaakkaa eikä nurise pikkumaisuuksista.

Ensin kukaan ei huomaa Akselissa mitään muutosta. Mitäs tuo, harmaa yksineläjä kuten tuhannet kaltaisensa. Esimies oivaltaa tilastoista, että Akseli tekee riuskasti töitä. Muut työntekijät näkevät saman, mutta eivät varauksettomalla hyväksynnällä. Huomataan myös, että Akselilla on aina puhtaat ja huolitellut vaatteet. Sitten kun kahvi- ja lounastauon aika lyhenee, eikä Akselia saa houkutelluksi sökörinkiin tai formulaveikkaukseen, alkaa yleinen ihmettely.

Kun asiaa tiukataan, Akseli kertoo että on päättänyt elää kunniakkaasti. Ja että hänen tapauksessaan, kun ei ole linnanneitoja joita pelastaa eikä hevosta jolla ratsastaa mittelöstä toiseen, on tehtävä nykyihmisen puitteissa voitavansa. Akseli sanoo, että omistaa elämänsä nyt tärkeille asioille. Sodissa oli sankareita, mutta mitä olemme me, jotka sen jälkeen synnyimme ja vartuimme joutilaisuuteen.

Työkaverit ovat aina pitäneet Akselia hieman eksentrisenä. Tämä on kai jokin villitys ja menee ohi sitä nopeammin mitä vähemmän siihen kiinnitämme huomiota, kuuluu yleinen lausunto. Akseli ei huomaa, että häntä ei oteta vakavissaan. Niin jatkuu työ- ja muu elämä. Hän mietiskelee säännöllisesti oikein tekemisen problematiikkaa eikä luovuta, vaikka välillä mielessä on muitakin asioita.

Talvella Akseli on saavuttanut kunniakkaan elämänsä tärkeimmän vaiheen. Hän ryhtyy perehtymään laajasti moraalifilosofioihin ja löytää niistä yllättävän arkipäiväisiä seikkoja. Erityisesti Akselia kiinnostaa pyyteettömyys ja se, että hän näkee oman melko toissijaisen työnsä nyt aivan uudessa valossa.

Kirjastosta Akseli hakee runsaasti aihepiiriä käsitteleviä teoksia. Niitä hän lukee heti töistä päästyään ja usein myöhään iltaan. Kaupassa on välillä käytävä ja toimitettava erinäisiä asioita. Mutta heti kun on mahdollista hän lukee lisää, ajatellen että siinäkin hän voi elää ihanteidensa mukaan. Omistautuminen ja uhrautuminen tärkeän asian edessä tuo hänelle hyvän mielen, ja öisin Akseli nukkuu omatunnoltaan puhtaan unta.

Uusi kevät saapuu tuoden mukanaan yllätyksiä ihmisten muodossa. Työpaikalla on eräs naisihminen, jonka mielestä Akselin hiusraja on mukavan näköinen. Kun Akseli ei asian laitaa huomaa, joutuu Kirsti ottamaan tilanteen hoidon omiin käsiinsä. Ensin Akseli on hämillään, mutta myöntelee jo pian viihtyvänsä Kirstin seurassa. Meneekin viikkoja, eikä Akselilla ole niin kiirettä kirjojen pariin. Kirsti iloitsee nähdessään Akselin olevan herrasmies. Juhannuksen tienoilla he yöpyvät yhdessä Akselin kotona, vaikka ensin hieman nolostuttaakin.

Kesän mittaan he vakiintuvat ja muodostavat ihan oikean pariskunnan. Joskus Akseli puhuu kunniasta ja Kirsti ajattelee hänen tarkoittavan viime sotia ja sen tyyppisiä tilanteita. Mutta sitten Kirsti oivaltaa Akselin kunnianhimon todelliset syyt ja taustan. Akseli on näemmä hieman kompleksinen heila, puntaroi Kirsti. Se on niin että mies luulee elävänsä mitätöntä elämää, ja tahtoisi tähän muutoksen.

Eräänä iltana asia otetaan puheeksi. Kirsti muistuttaa, että harva jos kukaan pääsee ihanteissaan pitkälle. Suurin osa on kurjia päiväuneksijoita. Elämä on Kirstin mukaan jo itsessään hieno juttu, eikä siitä tarvitse tehdä sen hankalampaa tai varustaa sitä koettelemuksin. Akseli on hieman loukkaantunut tästä. Hänhän vain pyrkii tekemään oikein ja elelemään ihmisiksi, noin symbolisesti.

Jossain kohtaa iltaa asiasta puhkeaa riita. Kirsti on yrittänyt selittää mitä sanoo ja yhtä pontevasti Akseli tätä kieltäytyy ymmärtämästä. Ollaan pattitilanteessa. Tavallaan molemmat ovat oikeassa, mutta Kirstille ominainen maalaisjärki on vaikeasti kumottavissa. Akseli murjottaa eikä voi ymmärtää, miten koko asiasta voi nousta kinaa. Mitä vikaa on kunniallisessa elämässä, hän tivaa.

Vuoteeseen mennään ärein mielin. Molemmat tuijottavat seinää ja esittävät nukkuvansa. Akselin päässä on pyörremyrsky. Kirsti ajattelee tyyntä järveä ja mitä merkitsee, kun tuulenvire rikkoo veden pinnan. Sinä olet tosikko, sanoo Kirsti. Sitten on hiljaista ja viimein molemmat nukahtavat.

Aamupuuhien lomaan Kirsti sanoo löytäneensä lehdestä ilmoituksen harrastuksesta, joka ehkä kiinnostaisi heitä molempia. Se olisi näytelmäkerho, joka on erikoistunut keskiaikaisten tapahtumien kuvaamiseen ulkona, metsissä ja linnoissa tai sellaisiksi miellettävissä. Uusia näyttelijöitä haetaan ja Kirsti on joskus nuoruudessaan näytelmätoimia harrastanut. Ehkä Akselille saataisiin jokin rooli, missä hän voisi eläytyä menneisiin. Onhan sitä historiaa tullut luetuksi, Akseli myöntelee, mutta ei vielä sano asiaan mitään.

Illalla he sovittelevat ja tekevät pienen kävelylenkin. Akseli päättää osallistua Kirstin kanssa esille tulleeseen harrastukseen. Tokihan se luo tekemistä ja sitä myöten ajankulua. Kirstin muistellessa näytelmäharrastustaan Akseli ottaa pari hypähtelevää askelta ja esittää jonkin kohtauksen näytelmästä, jota ei ole. Hän on kuitenkin vakuuttava. Kirsti on hyvillään. Heille on sukeutumassa yhteinen ajanviete.

Näytelmäkerholaiset ottavat Kirstin ja Akselin mielellään joukkoonsa. Harjoitukset ovat jo käynnissä, mutta molemmille saadaan luonteva rooli. Kirsti esittää aatelisneitoa, jolta knihti on pihistänyt puuvillojen seasta kultarahoja. Akseli on hieman nukkavieru ritari, mutta miekkaa hän kantaa ylväästi. Tapahtumat sijoittuvat kauas menneeseen ja niitä harjoitellaan metsässä, joka on Nuuksion ulkoilualueella. Usein menee myöhään iltaan, ennen kuin he ovat kotona. Mutta puuha on kivaa!

Viimein näytännöt lähestyvät ensi-ilta niiden airueena. Jokainen yksityiskohta on hiottu, vuorosanat muistetaan sujuvasti, lipunmyyntikioskia pystytetään. Sen ohessa myydään kahvia ja leivonnaisia väliaikoina. Roolivaatteisiin tehdään viime hetken korjauksia.

Akselin miekka hiotaan ja kiillotetaan niin, että se välkehtii auringossa. Raskas sotisopa on kuumalla ilmalla työläs, mutta näyttää ihan oikealta. Onneksi hevosia ei ole, sillä Akseli ei ole koskaan ratsastanut. Ohjaaja saa erilaisia kohtauksia, joiden tarkoitus on havahduttaa näyttelijöitä – liian varma ei saa olla, aina voi parantaa.

Ensi-illan koittaessa Akselia hieman jännittää. Meneeköhän kaikki suunnitelmien mukaan, osaako sitä vuorosanojaan. Miten onnistuu kapuaminen vallihaudan ylitse ja linnanmuuria esittävän rakennelman päälle. Toisella puolen kulissia on puiset portaat, joita pitkin Kirsti nousee muurille samaan aikaan kun Akseli kiipeää sinne. Heillä on romanttinen kohtaus, jossa Kirsti saa Akselilta kultarahat. Akseli on kovistellut knihtiä, ja saanut halpamaisen ryöstön saaliin pelastetuksi.

Puoliajalla tehdään viimeiset tarkistelut ja odotellaan eri paikoissa, kun yleisö tulee kahvinsa nautittuaan takaisin katsomoon. Sellaisen virkaa toimittavat metsään viedyt penkit, jotka on ripoteltu loiviin puolikaariin. Sitten kello soi merkiksi, että nyt alkaa tapahtumaan. Näytelmä jatkuu. Akseli kuuntelee piilopaikassaan muiden näyttelijöiden vuorosanoja. Pian linnan vartiomies puhuu ja oikealla hetkellä Akseli lähtee rymistelemään kohti linnanmuuria. Sillä välin Kirsti istuu puisilla portailla muurin toisella puolen.

Akseli lausuu kovalla äänellä linnanvartijalle, että jos ei pääse portista, tulee nousemaan muurille. Ja tämä on merkki Kirstille, joka lähtee portailla kohden muurinharjaa. Samalla Akseli sovittelee muuriin tehtyihin syvennyksiin jalkateriään ja kiipeää ylös. Tämä herättää yleisössä aplodeja, sillä katsomosta ei voi nähdä muurin askelmia. Kuin taianomaisesti Kirsti ja Akseli kohtaavat muurilla. He ovat neljän metrin korkeudessa ja ilta-auringon loisteessa Akselin miekka välkähtelee hänen vyötäisillään.

Äkillisesti Kirsti horjahtaa muurilla ja kaatuu portaikon suuntaan. Puinen rakennelma kallistuu ja romahtaa muurin taakse. Akseli on vähällä itsekin pudota harjalta. Kirsti huutaa säikähdykseltään ja on takertunut muurin kiviin. Akseli huomaa heti, että maahan on pitkä pudotus ja Kirstin ote heikko. Salamannopeasti hän ottaa miekan vyöltään, laittaa sen kärjen muurinharjan kivetyksen rakoon ja vääntää terän kärjen mutkalle. Sitten hän kurottuu alas pitäen miekan terään syntyneestä koukusta ja toisella kädellä muurinharjasta kiinni, ja pujottaa miekan kahvan kädensuojakoukun Kirstin rooliasun vyön sisään.

Jokin hirmuinen voima tulee Akselin käsivarsiin ja hän nostaa Kirstin ylös harjalle. Yleisö riehaantuu, eikä tiedä Kirstin horjahtaneen vahingossa. Miekan terä on leikannut Akselin käteen syvät haavat. Veri valuu, kun Akseli syleilee Kirstiä ja he puhuvat toisilleen vuorosanat todeksi.

Kohtauksen jälkeen Kirsti ja Akseli ovat muurin toisella puolen, missä Akselin käden haavoja yritetään tyrehdyttää. Näytelmä jatkuu ja he istuvat maassa vierekkäin. He ovat lähempänä toisiaan kuin koskaan aikaisemmin. Kirsti sanoo, että Akseli on sankari. He syleilevät ja viimein Akseli sanoo tietävänsä mitä pelko on ja mitä tarkoittaa sankaruus. Kumpaakaan näistä en tahdo nähdä enää toiste, hän lausuu.

Todelliseen sankaruuteen vie pelon tie. Joka sillä kulkee, varautukoon haavoihin käsissään.

Leave a Reply