NOVELLIT: Kutsuvieraat

“Viimein odotettu ilta on saapunut, vain hetkeä ennen vieraita.”

R-couples090313-36
-Hyvä ilta se oli, eikö vain – mitä sanot, Cecilia?
-Tietysti, parhain George. Wilsoneilla on niin miellyttävää, haluan meidänkin järjestävän kutsut!
-Annas kun mietin. Pidettäisiinkö sellaiset puutarhajuhlat, nyt kun on kesäkin?
-Sopii hyvin. Oi, miten palan halusta saada suunnitella kaiken…
-Emme voi kutsua kaikkia, jotkut eivät tule toimeen keskenään. En tahdo skandaalia.
-Tarkoitatko vanhaa höppänää Buckya ja sitä skotlantilaista liikemiestä?
-Voih, heidät olin unohtanut! Ja tietysti Mary ja rouva Davies. Ei, ei siitä tulisi mitään…
-Entä jos pitäisimme kahdet kutsut, eri päivinä?
-Loistava idea! Vältymme kiusallisilta tilanteilta ja kaikki ymmärtävät, kun puutarha on niin pieni…

George A. Smiths kuulaanhauraine Cecilia-rouvineen on tulokas seurapiireihin. He ovat saaneet jo pääsyn kaikkein pyhimpään, eli herra ja madame Touquarten salonkiin, ja ylhäisön nuoremman väen suosimaan Wilsonien kesähuvilaan, josta he ovat palaamassa puistoa reunustavan rantaboulevardin kautta. Nuoripari Smiths on lämpimästä illasta ja onnistuneesta tilaisuudesta hyvillään.

Etiketti on hioutunut pienessä kaupungissa moitteettomaksi kuin elämän tarkoitus, jokailtainen seurustelu aristokraattien ja korkeiden säätyjen parissa, maailman joka reunustaa heidät sisäänsä eikä salli ulkopuolisten päästä osalliseksi niistä pienistä kädenliikkeistä, pysäytetyistä askelista ja kaikesta siitä, mikä tekee näistä illoista ikuisten sävelmien nuottiviivastolle venytettyjä siveltimen kaaria, joita orkesteri soittaa yöstä aamuun ja siitä uudelleen iltaan, eikä puutarhaan koskaan tule syksy.

Ei siis ihme, että George ja Cecilia tahtovat niin kovasti saada järjestää oman tilaisuutensa, ja tämä ajatus pitää heidät yhä valveilla vaikka molemmat esittävät nukkuvansa, olkoonkin että se on mahdotonta kaikenlaisten keskustelujen ja muiden kuviteltujen kohtausten vilistäessä heidän silmiensä edestä, kun he kuvittelevat tulevia kutsujaan.

Tuskin mikään jää suunnittelun ja kiireisen valmistelun aikana huomiotta, jokaisen yksityiskohdan Cecilia tarkistaa moneen kertaan ja George pitää kirjaa ja mittailee puutarhaa kuin jonkin meritaistelun karttaa ja sijoittaa rantavesiin puolustuslinjoja, vallituksia ja muita järjestelyjä torjuakseen uhista kauheimman, sen että kutsut menisivät jotenkin piloille, kukaties jonkin skandaalin tähden jota hän eikä herttainen Cecilia voisi millään sallia tapahtuvan. Viimein odotettu ilta on saapunut, vain hetkeä ennen vieraita.

Yksi kerrallaan palvelijat tulevat ja lähtevät kadotakseen vanhuuden pimeyteen, Georgen ja Cecilian kiittäessä heitä uskollisuudesta ja moitteettomasta palveluksesta jonka jälkeen heitä ei koskaan enää mainita nimeltä, eikä uusista palvelijoista voi enää sanoa ovatko heidänkään nimensä muistamisen arvoisia, sillä George ja Cecilia ovat elämänsä iltahämärissä jo menettäneet kykynsä nähdä haalistuneista kutsuvieraslistoista pikimustiksi tummuneiden hopeaisten tarjotinten ja koristeellisten astioiden vierestä, syksyn lehtiä vesiputouksina syöksevien kristallilasien ja sammaleisten tuolien varjoista niiden nimiä, joita he turhaan odottavat.

Armollinen syystuuli puhaltaa Georgen ja Cecilian hiekkanoroiksi, jotka piiloutuvat ruohikkoon.

Leave a Reply