NOVELLIT: Makaaberi näytelmä

“Kuninkaan kasvoille oli ilmestynyt kuoleman varjo.”

at_the_theater
Jacques du Boutain-Tourette puhalsi kynttilän sammuksiin. Peilipöydän vieressä oli kuva rouva Gailtonista. Hän tulisi katsomaan illan näytäntöä puuteroituna kuten aina, laahuksissaan irvokkaiden lakeijojen parvi joka toistelisi hänen huudahduksiaan:

-Miten rakastettavaa! Miten haluatte tulla palkituksi – annanko ylentää teidät hovissa?

Palvelija koputti oveen ja sanoi näytännön alkavan viiden minuutin kuluttua. Jacques nousi koristeelliselta tuolilta ja puki päälleen kuninkaan viitan, suoristi peruukkinsa ja katsoi peiliin. Sitä reunustivat menneistä vuosista kertovat pienet taulut, kuivuneet kukat ja riipukset. Kynttilän vieressä oli hopeinen nuuskarasia, silkkinen nenäliina ja tyhjä viinilasi.

Käytävässä Jacques kulki pysähdellen ja katsellen suljettujen ovien nimikylttejä. Lattian koristemaalauksissa oli halkeamia. Ne olivat kuin pieniä jokia kartassa, ja niiden risteyskohdissa oli pieniä kaupunkeja. Jacques siirsi kenkäänsä ja kumartui lähemmäksi lattiaa. Kerubin silmä oli haljennut pieniksi lammiksi. Sitten hän kohottautui täyteen pituuteensa, ja henkäisi syvään.

Rouva Gailton häivähti Jacquesin ajatuksissa, ihmeellinen rouva Gailton joka on kuin Ranskan sinetin lilja, marseljeesin kuulas henki joka vaeltaa tyhjässä laaksossa. Hänen miehensä oli pelkkä hikoileva marionetti kuninkaan hovissa, perityn arvoaseman häpäisijä. Herra Gailtonissa kiteytyi kaikki se, mitä Jacques inhosi syvästi.

Orkesterin alkutahtien noustessa portaikkoa Jacques pysähtyi verhojen taakse. Lavan kirkkaiden valojen huntu pyyhki ensimmäisiä istuinrivejä, joilta rouva Gailton löytyisi kuten jokaisesta näytännöstä. He katsoivat toisiaan eivätkä koskaan vaihtaneet repliikkejä. Kaikkien näytelmien juoni oli lavastettu: mikään näytelmistä ei voinut koskettaa sielun syvyyksiä niin kuin se, joka esiintyjineen koostui kahdesta ihmisestä. Heitä erotti valon raja.

Puhallinsoitinten noustessa täyteen huippuunsa Jacques asteli lavalle kuninkaana. Palvelijat kuhisivat viitan laahuksessa ja lakeijat riensivät tarjotinten paraatina kohti valtaistuinta, lattiaan painettuja päitä väistellen. Jacques pysähtyi valtaistuimen edustalle ja loi katseensa hoviin. Musiikin hiljentyessä kuninkaan tervehdys hoville päiden kohotessa, ja huomaamaton katse eturiviin rouva Gailtoniin. Vaatteiden kahahtelu peitti vuorosanojen väleihin kätkeytyvät virkkeet. Rouva Gailton katsoi takaisin ilmeenkään värähtämättä.

Prinsessan aarian lopussa Jacques kumarsi huomaamattomasti rouva Gailtonille, joka nosti pitsihansikkaansa kuin kohentaakseen iltapukunsa liepeitä, verhoten vastauksensa mitättömään eleeseen jonka vain Jacques huomasi ja pystyi tulkitsemaan. Se oli kuin sinetti heidän liitolleen. Kuninkaan valtaistuimeltaan nousun enteenä orkesteri soitti vaskitorvien fanfaaria, josta he molemmat pitivät.

Ritarit saattoivat lippukulkueen lavan etureunaa myötäillen. Heti ensimmäisten vartiomiesten jälkeen murheen murtama prinsessa lyyhistyi ja kohotti käsivartensa ylös, tavoitellen muistoa jonka kuningas oli kieltänyt häneltä. Ritarit järjestyivät falangiksi, jonka keskellä prinsessan tummuva hahmo vaikersi hiljaa. Kuninkaan kasvoille oli ilmestynyt kuoleman varjo.

Jacques du Boutain-Tourette katsoi rakastavasti rouva Gailtoniin ja he molemmat kohottautuivat, ottivat hihaan kätketyn räjähdyspanosten laukaisijan esiin ja puristaessaan kalvennein sormin huusivat yhteen ääneen:

Vapauden ja rakkauden puolesta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *