NOVELLIT: Markkinahumua kalmistossa

“Illuusio maailmanrauhasta on murtumassa, tarvitsemme raudanlujia myyntimiehiä.”

niEXRAyoT
Lähdin töistä kotiin huomattavan myöhään perjantai-iltana. Konttorille jäi muutamia harjoittelijoita, talouspäällikkömme ja tuntemattomia henkilöitä, tarkastajia, sanoi Heiskanen. Arvelin tästä koituvan melkoisen sotkun. Miten käy pienen asuntoni, jos nyt saan potkut. Kesälomareissu pitää peruuttaa. Paha juttu!

En välitä työstäni muutoin kuin elämäntapani mahdollistajana. Kun valmistuin, tein päätöksen jäädä eläkkeelle mahdollisimman varhain. Sitä ennen olisi tultava toimeen äksyilevien esimiesten kanssa, loputtomien aikataulupaineiden ja kustannustehokkuuteen hurahtaneiden liikemiesten päähänpistojen ja ylimalkaan perustuksiltaan mädän toimialan parissa.

Yhtiömme surmaa ihmisiä. Minä olen (tai olin) tuotannonsuunnittelija. Se tarkoittaa, että minun pitää aikatauluttaa ja suunnitella muistokirjoituksia välittömästi edeltäviä tapahtumia. Varsinaisen työn suorittavat työryhmät, joita kutsumme sanan saattajiksi. Heidän kasvoillaan on virkaatekevä ilme, kun he surmaavat asiakkaamme heidän tai muiden toimeksiannosta. En pidä heistä.

Viimeisenä lukukautena eräs rekrytointitoimisto lähestyi minua lounastauolla. He sanoivat seurailleensa minua jo pidempään. Uskoin heitä vasta kun he sanoivat, että minulla ei ole ystäviä eikä morsianta. Allekirjoitin sopimuksen heti.

Kun ymmärsin mistä oli kysymys, en tuntenut mitään. Matematiikka on mieliaineeni ja sen turvin saatoin heti nähdä, miten houkuttelevasta liiketoiminnasta pääsisin osalliseksi. Tapasimme iltaisin eräässä kahvilassa mentorini kanssa. Hän antoi minulle peruskoulutusta tehtäviini. Meitä nauratti se havainto, että yhtiössä ei ollut laisinkaan kanta-asiakkuutta eikä asiakaspalvelulle varattua puhelinnumeroa. Kertakauppa se on joka kannattaa, skoolasimme.

Päättöjuhlien jälkeen vietin lomaviikon ja teinkin sen perusteellisesti. En lähtenyt kotoani minnekään, vaan luin niitä kirjoja joita opiskeluvuosina en ollut ehtinyt. Vaikka ihmiset kuolevat, kirjat elävät. Sitten tuli maanantai, ja puin päälleni rippipukuni. Toimiston ovella pysähdyin ja katselin puistoon, johon kerrottiin haudatun keskiaikaisen mustan surman uhreja. Tunsin puistonvartijaa kohtaan ammattiveljeyttä.

Työpöytä joka minulle osoitettiin ja tuoli – nahkainen, laatumerkkiä – kohensivat muutoin arastelevaa olemustani. Sain itseeni arvokkuutta ja ryhtiä, vaikka on myönnettävä ensimmäisten päivien menneen haparoidessa. Työ tekijäänsä neuvoo, luki seinällä olevassa messinkisessä taulussa. Sen alla oli kuvia henkilökunnasta. Päätin elämästä ja kuolemasta toivoessani omaa kuvaani joukkoon.

Esimieheltäni sain vain kirjallista materiaalia. En nähnyt häntä ensimmäisenä syksynä, tämä kunnia ja etuoikeus varattiin kokeneelle henkilöstölle, ei aloittelijoille. Sitä suuremmalla ilolla luin kutsukirjeen, jossa kerrottiin päällikön audienssista. Siellä käytyäni saisin pukeutua trenssitakkiin ja käyttää sateenvarjoa, jossa on jalopuinen kädensija. Tämä oli niitä yhtiöitä, joissa vaatetus kertoi aseman.

En ollut aloittelija, ja tämän tuli näkyä myös ulkoisesti, vaikka emme anna haastatteluja lehdistölle. Myyntilukemat seurailivat talouden yleisnäkymiä, mutta viiveellä. Tätä kutsumme latenssiksi. Ylipäätään kuolema on sellainen liiketoimi, että siinä pätevät omat lakinsa eikä kuluttajansuojaa tunneta. Provisiot tuloutettiin täsmällisesti ja saatoin jo nähdä, miten taloudellinen tilanteeni saavutti vakiintuneen kurssin.

Ruokavalioni kohentui ja vaatetukseni oli laadukasta, mistä myös räätälit kiittelivät. Lähetin hieman rahaa kotiin ja sukulaisille, joiden tiesin elävän ahdistavassa köyhyydessä. He tiesivät keneltä varat tulivat mutta eivät mistä tai miten ne on ansaittu. Sillä ei ollut väliä, lopuksi he saisivat tietää. Sanoin heille olevani kustannusalalla, vaikka tehtäviini kuuluikin poistomyynti.

Syksy on kesän surma, sanotaan vanhassa sananparressa. Jo kesällä aavistelin pahinta, mutta alkusyksyn kiireissä asia unohtui tai ehkä en halunnut ajatella sitä. Lokakuussa pöydälläni odotti kirjallinen viesti, josta näki sen tulleen päälliköltä. Pelkäsin pahinta enkä turhaan, sillä tilastoissani olleen vinouman tultua esiin sitä oli tutkittu ja löydetty syy. Myyntiraporttini oli peukaloitu. Häpesin kuollakseni, mutta en riittävästi.

Päällikkö suhtautui asiaan kuitenkin ymmärtäväisesti. Hän tarjosi minulle savukkeen ja kupillisen kahvia kertoessaan miten toimiala on erityislaatuinen, eikä tapaukseni ole ainut. Siirrämme sinut nyt hetkeksi sivuun ja spesialistien ryhmä tutkii aineiston, hän sanoi katsellessaan minua. Vaivuin itsevarmasta ryhdistäni, sillä pidin varmana vain urani päättymistä.

Konttorin puolella tartuin ripeästi toimeen, ja annoin pyydetyt tiedot kysyjille. Ajattelin pääseväni teoistani kohtuudella, sillä urani oli vasta alkumetreillään. Huomasin pidättyväisyyden kollegoissani, mutta myyntimiehen työ on yksinäistä ja toinen on pahin kilpailija. Ehkä heissä oli piiloteltua tyytyväisyyttäkin. Selkäni takaa olin aistivinani myhäilyä.

Kuljin puiston halki ja mietin satoja vuosia vanhoja ajatuksia. Tänne oli haudattu ihmisiä. Ehkä heidän joukossaan oli joku kaltaiseni. Musta surma edusti oikeudenmukaisuutta ja tasavertaisuutta, sillä se ei valikoinut uhrejaan kuten minä. Koulussa ja lapsuusvuosina olin aina joukosta erottuva, aina yksin. Kävellessäni tunsin turhautumista, sillä olin pyrkinyt mahdollisimman tasaiseen tulovirtaan, jota nyt uhkasi käynnissä oleva tutkimus.

Asuntoni sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Se on tavoiteltu ullakkoasunto, jossa on viistot seinät ja pieni parveke joka tarjoaa ihastuttavan näkymän kadulle. Talo on rakennettu viime vuosisadan alussa. Nyt se sijaitsee toisella puolen puistikkoa konttoriin nähden. Lyhyt työmatka on kiistaton etu, ja minua viehättää rakennuksen vanhahtava tyyli. Pankissa sanottiin, että kohde säilyttää arvonsa.

Ylimmässä kerroksessa on muitakin etuja. Heti oveni ulkopuolella rappukäytävässä on pittoreski aula, jossa on koristeellisia seinämaalauksia ja viherkasveja. Seinustalla on myös kreikkalaisia veistoksia ja pieni marmorinen suihkulähde. Kotiin tullessa ja sieltä lähtiessä voi omaksua antiikin parhaita sivistyksen aineksia ja tästä pidän niin paljon, että se johti asunnon ostamiseen.

Aulassa oli konttorin väkeä ja päällikkö, joka piti käsivarrellaan shampanjapulloa. En saanut hämmästykseltäni tokaistuksi tervehdystä, mutta päällikkö otti puheen käsiinsä ja opasti minut asuntooni. Juhlistetaan tätä hetkeä, hän sanoi vetäessään asuntoni oven kiinni minun yhä etsiessä sanoja. Kyseessä oli väärinkäsitys, olet kirjannut tilastosi oikein, vanhempi kollegani sanoi heti perään.

Vietimme hauskan illan. Päällikkö kertoi kaskuja menneiltä vuosilta ja muut säestivät parhaansa mukaan. Koin suurta helpottuneisuutta tilanteen saamasta käänteestä. Päällikkö sanoi että virkailijoilla on oikeus tehdä tarveharkintaisia päätöksiä. Hän kuitenkin toivoo, että osallistuisin valmennuskurssille, sillä liiketoiminnassa on kehitysnäkymiä ja yhtiön tulee olla valppaana, valmistautua hyvissä ajoin. Illuusio maailmanrauhasta on murtumassa, tarvitsemme raudanlujia myyntimiehiä.

En aavistanut mitään, kun hän tahtoi näyttää parvekkeelta tähtikirkkaan taivaan.

Leave a Reply