NOVELLIT: Raitiovaunulla töihin

“Mutta pohjimmiltaan hän rakastaa raitiovaunuja. Ne kulkevat siinä missä hänkin, näennäisen vapaina.”

free-vector-tram-clip-art_109359_Tram_clip_art_hight

Ihminen rakentaa kaupunkeja. Niihin muuttaa ihmisiä. He liikkuvat, ovat alati liikkeessä. Sähkö kulkee johdoissa. Pitkien katujen sisään syntyy tuulelle kanavia, eikä vertaus ole aivan laittamaton, sillä jos vain on mielikuvitusta voi nähdä jokia, ja niitä pitkin kulkevia veneitä ja laivoja.

Useimmat kaupungit ovat ylhäältä katsoen kuin ristikoita. Tosiaankin kaupunkia voi verrata ristisanatehtävään, sillä jokaisessa kaupungissa on yhtä monta arvoitusta kuin on asukkaitakin. Työmatkalaiset, siis ne jotka eivät asu kaupungissa mutta ovat siellä käymässä, heillä on lisäarvoituksenaan kaikki se, mikä kätkeytyy heidän matkalaukkunsa sisätaskuihin.

Siinä ne ihmiset nyt kulkevat. Heidän mukanaan vaatteisiin takertuneita molekyylejä, tuulenvireen jäänteitä ja kaupunkipölyä. Ihmisten päiden sisällä velloo ajatuksia, pääosin mukavia. Elämä raitiovaunujen ajassa on näet verrattain helppoa. Mutta ei jokaiselle: juuri nyt raitiovaunussa istuu muuan mies. Hän kääntyy raitiovaunun mukana Mannerheimintielle. Hän tekee näin monta kertaa päivässä, jokaisena viikon päivänä vuoden ympäri. Vain jos raitiovaunut eivät kulje, hän pysyttelee kotonaan.

Miehen nimi on yhdentekevä, vaikka hän kirjoittaakin sen päivittäin moniin asiakirjoihin. Hänellä on myös toinen nimi ja sukunimi. Kotona eteisessä on sateenvarjo, talvi- ja kesäkenkiä ja nahkainen salkku. Naulakossa riippuu kolme pukua, ja useita arkisia vaatekertoja. Hänellä on vain yhdenlaisia sukkia, jolloin niitä ei tarvitse pesun yhteydessä lajitella. Asunto on pieni, ahdaskin suureelliseen elämänmenoon tottuneelle, mutta on siinä sentään keittiö ja kylpyhuone.

Raitiovaunussa mies vastaa silloin tällöin puhelimeen. Hänellä on mukanaan ruskea nahkasalkku. Jos hän istuu vaunun oikealle puolelle, hän asettaa salkun ikkunan alle, jalkojensa oikealle puolelle. Edessä olevan istuimen selkänojaan hän ripustaa sateenvarjon, ja mikäli hänellä on sanomalehti mukanaan, se pysyy tiukasti taitettuna vasemman käsivarren alla.

Kun puhelin soi, hän vastaa siihen kuuluvasti nimellään. Yleensä puhelut ovat lyhyitä, korkeintaan parin minuutin mittaisia. Hän antaa lausuntoja asioista, jotka ovat selvästikin hänen erikoisalaansa. Kun puhelu päättyy, hän huokaisee ja katselee hetken ikkunasta ulos. Sitten hän laittaa puhelimen nahkasalkkuun.

Päätepysäkillä hän nousee raitiovaunusta ja kävelee määrätietoisin askelin kohti arvokasta rakennusta. Mutta hän jatkaa talon kulmalle, ja kääntyy näkymättömiin. Sateenvarjo on oikean käden taitteessa, muistuttaen käyttövalmista kivääriä. Hänen kenkänsä ovat moitteettomassa kunnossa. Heti kulman takana hän pysähtyy ja katsoo kelloaan. Sitten hän jatkaa rauhallisin askelin, katsellen näyteikkunoita ja kiertäen suuren rakennuksen muodostaman korttelin.

Mies nousee raitiovaunuun, joka on käynyt kääntöpaikalla. Hän menee vaunun takaosaan ja valitsee saman istumapaikan. Salkku menee jalkojen oikealle puolelle, sateenvarjo istuimen selkänojaan, sanomalehti vasemman käden suojaan. Vaunu lähtee liikkeelle, ja puhelin soi.

Keskustelun päätteeksi mies sanoo olevansa tyytyväinen tehdystä päätöksestä. Sitten hän katselee ikkunasta ulos, mutta tosiasiassa hän anturoi tarkasti muiden matkustajien reaktioita. Ne eivät tyydytä häntä. Puhelin soi uudestaan, ja mies vastaa siihen kuuluvammalla äänellä.

Nyt keskustelun sävy on tiukka. Hän antaa ehdottomia käskyjä. Ilmeisesti asia on arkaluonteinen, sillä toisinaan hän madaltaa ääntään. Lopuksi hän nousee seisomaan, ja komentaa napakasti. Sitten hän päättää puhelun ja istuu takaisin paikalleen. Ne matkustajat, jotka ovat jääneet kuuntelemaan käytyä keskustelua, väistävät miehen katsetta. Loppumatkan hän katselee Helsingin arkkitehtuuria, eikä puhelin enää soi.

Pian raitiovaunu saapuu päätepysäkilleen, ja mies nousee vaunusta. Aivan samoin kuin toisella puolen kaupunkia, hän kulkee määrätietoisin askelin kohti rakennusta, jonka kulman taakse hän katoaa. Tällä kerralla hän jatkaa matkaansa muutamien korttelien verran, ennen kääntymistään takaisin. Tarkalleen ottaen hän jättää yhden vuoron välistä. Hieman ennen pysäkkiä hän ostaa kupin kahvia ja nauttii sen savukkeen kera. Sitten hän kiirehtii pysäkille, ja nousee vaunuun ajaakseen sillä kotiin.

Asuntonsa eteisessä mies ottaa päällystakkinsa ja laittaa sen vaateripustimeen. Salkun hän jättää pienen pöydän vierelle ja kengät naulakon alle. Pöydällä on laturi, jonka hän kytkee puhelimeen. Sen on oltava aina hyvin ladattuna, sillä mies käy runsaasti keskusteluja. Sitten hän menee keittiöön, ja valmistaa itselleen yksinkertaisen aterian. Ennen nukahtamistaan hän lukee kirjaa, katsellen välillä kaukaisuuteen. Hän mietiskelee hetken sammutettuaan lukuvalon.

Aamiaiseksi mies syö puuroa, sillä se on nopeasti valmista ja täyttävää. Hän pukeutuu kuluneisiin farkkuihin ja vanhaan urheilutakkiin. Kengiksi hän valitsee jo parhaat päivänsä nähneet lenkkitossut. Hän laittaa puhelimen takin taskuun eikä ota sateenvarjoa tai nahkasalkkua mukaansa. Partakin jää ajamatta. Hän nousee toiseen raitiovaunuun, joka vie hänet toisenlaiseen kaupunginosaan. Siellä ei ole hienoja rakennuksia tai hienoja ihmisiä. Vaunussa hän jää takasillalle, ja nojailee kädensijaan. Kohta puhelin soi, ja hän vastaa siihen rosoisella äänellä.

Nyt keskustelun sävy on toisenlainen kuin edellisenä päivänä. Mies nauraa remakasti, ja keskustelee jonkun kanssa kovin arkisista asioista. Mutta sitten häneltä kysytään jotakin, mihin mies vastaa pitkällä selostuksella siitä, että hänen ammattitaidollaan ja kokemuksellaan on ehkä aika katsella muita tehtäviä, vaativampia sellaisia. Hän on sentään rakentanut teräksestä suuria kokonaisuuksia, ja on luokkahitsaaja. Hänen saumojaan kelpaa röntgenkuvailla.

Vaunuun tulee tilaa, kun suurin osa matkustajista jää kyydistä tehtaan pysäkillä. Mies jatkaa kuitenkin kääntöpaikalle, eikä nouse vaunusta, sillä kääntöpaikalla ei ole kioskia tai mitään muutakaan. Sitten hän ajaa takaisin kaupungin keskustaan. Ikkunoista näkyy tehtaan kuorma-autoja, joiden lavoille on nostettu valmiita metallirakenteita. Ennen kaupungin keskustaa kuorma-autot kääntyvät kehätien suuntaan.

Takin sisällä on muutamia kirjekuoria. Hän jättää ne heti vaunusta noustuaan pysäkin vieressä olevaan postilaatikkoon. Sitten hän menee halpaan lounasravintolaan, ja syö tukevan aterian, sillä päivä on vasta aluillaan. Kahvi kuuluu hintaan ja hän ottaa sen mukaansa pahvikuppiin, menee läheiselle kalliolle istuskelemaan ja tupakoi samalla, kun lukee ruokalasta mukaan otettua sanomalehteä. Siinä on muutamia ilmoituksia, jotka hän repii irti lehdestä ja taittelee taskuunsa.

Seuraavaksi hän nousee kolmanteen raitiovaunulinjaan, joka vie samoin kuin äskeinenkin pois keskustan hienoilta alueilta. Nyt vaunussa on tilaa istua, ja koska matkustajina on lähinnä eläkeläisrouvia, hän katselee hajamielisesti ulos ikkunasta, ja ottaa välillä esille sanomalehden ilmoitukset. Kahdessa ilmoituksessa on yksityiskohtia, jotka hän alleviivaa. Niiden aika on illalla, ja sitä ennen on vielä monta raitiovaunumatkaa edessä.

Iltapäivän lähestyessä hän käy kotonaan, ja vaihtaa päälleen eilisen juhlavamman asun. Sitten hän ajaa samaa reittiä kuin edellisenä päivänä, kiertäen saman loisteliaan rakennuksen, ja toisessa päässä kaupunkia useita kortteleita. Hän käy useita keskusteluita molempiin suuntiin kulkiessaan, kaikissa niissä mainiten että hän on harkitsemassa esille tullutta luottamustehtävää. Hän on tyytyväinen huomatessaan joidenkin matkustajien noteeraavan hänet. He tuntuvat miettivän, että hänessä on jotakin tuttua.

Kotiin päästyään hän aterioi ja sen jälkeen kirjoittaa muutamia asiakirjoja. Hän laittaa ne kirjekuoriin, ja eteisen pöydälle. Siinä ne ovat valmiina huomiselle päivälle. Pian koittaakin viikonloppu, jonka aikana mies käy kirjastossa ja lukee useamman kirjan. Hän ei katsele televisiota, eikä vietä aikaansa tietokoneen äärellä. Jääkaapissa on viikonlopuksi hieman parempilaatuista lihaa, josta hän valmistaa runsaan padan. Siitä riittää alkuviikolle.

Sunnuntai-iltana hän katselee vanhoja valokuvia. Albumiin on talletettu kunnia- ja nimityskirjoja. Viimeisimmät ovat vain parin vuoden takaa, kun hän oli merkittävässä asemassa suuressa kansainvälisessä yhtiössä. Silloin hänen lausuntojaan kuunneltiin hiljaisina ja vakavina, ymmärrettiin että hänen kokemuksensa on arvokasta. Hänellä oli niihin aikoihin edustava asunto ja auto, joka herätti huomiota. Hän matkusti paljon, mutta aina ensimmäisessä luokassa.

Eikä tosiaan tarvittu kuin yksi pieni lause, koruton ja kieliopiltaan puhdas, jolla hänet siirrettiin edustusautoista raitiovaunuihin, syömään kaupungin parhaista ravintoloista halpoihin lounasruokaloihin ja kulkemaan loputtomia raitiovaunureittejä mukanaan rikkinäinen matkapuhelin ilman toimivaa liittymää, mutta johon hän oli ohjelmoinut pienen toiminnon joka sai puhelimen soimaan tarvittaessa, ja saihan hän sentään pitää pukunsa ja laadukkaat kenkänsä, eikä nahkasalkkua tai sateenvarjoakaan viety häneltä pois.

Ennen nukahtamistaan hän katselee hajamielisesti asuntonsa kattoa, johon heijastuu ohikulkevien raitiovaunujen valoja. Asunnossa on hiljaista. Hän on tottunut asuntoonsa ja pitää sitä jo kotinaan. Entiset ystävät ovat kaikonneet, eikä menneestä asemasta ole hyötyä. Hän on toisinaan surullinen ja tiedostaa, miten harmaa ja merkityksetön hänen elämänsä on. Tulevaisuuskin näyttäytyy hänelle toivottomana. Mutta pohjimmiltaan hän rakastaa raitiovaunuja. Ne kulkevat siinä missä hänkin, näennäisen vapaina.

2 thoughts on “NOVELLIT: Raitiovaunulla töihin

  1. Tämä on aivan upea ja käsittämättömän hieno tarina. Eksyin sivuillesi polkujen kautta, niinhän sitä aina elämässä päädytään jonnekin vahingossa jos ei tarkoituksella. Nautin joka sanasta, hyvällä tavalla hämmentävästä tekstistä. Kiitos!

    • Lämmin kiitos palautteesta!

      Tällä tarinalla on taustansa. Ei vain se, että olin kokenut ties-kuinka-monennet YT-neuvottelut, ollen myös ensimmäistä kertaa lähtijöiden joukossa, mutta eräässä sanomalehdessä oli artikkeli miehestä joka ei voinut jäädä kotiin aamulla, vaan lähti ikään kuin “töihin”, jotta ihmiset eivät huomaisi hänen saaneen potkuja.

      Kerran joutessani ajelin raitiovaunulla (mitä puuhaa suosittelen kaikille) ja tarkkailin ihmisiä siinä sivussa. Huomasin pian, että raitiovaunuun mahtuu kokonainen kaupunki. Tässä tarinassa kerron eräästä henkilöhavainnosta, tai oikeammin useiden henkilöhahmojen synteesistä.

Leave a Reply