NOVELLIT: Se Niili Egyptissä

“Jostakin syystä Terhon kameli saa jonkinlaisen hepulin ja rynnistää rajusti kohti Gizan pyramideja.”

archeologist_man_bw
Terho Laaja-Väistämö on arkeologi. Missä vain luuraa saviruukun palasia, siellä tonkii Terho pienen lapion ja muistiinpanovälineiden kera. Terhoa kiinnostaa kaikki vanha, mieluiten sellainen mitä ei enää ole. Terholla on tapana sanoa, että vielä koittaa aika, kun luut putsataan.

Suomenmaan Terho on kaivellut jokseenkin Hangosta käsivarteen. Yleensä Terholla on avustajinaan oppilaita ja kesäleireillä vapaaehtoisia harrastajia. Heille Terho on ystävällinen ja opettaa, koska tekee sitä päätoimenaan myös yliopistolla. Terholla ei ole vaimoa. Harva nainen kiinnostuu miehestä, joka vain kaivelee vanhoja.

Poikamieselämä on suonut Terholle säästeliään elämäntavan. Askeesi viehättää ja tuntuu kotoisalta, kun siihen on tottunut. Jo opiskeluaikoinaan Terho jätti väliin iltamat ja muut riekkumiset, joita kyllin pidetään akateemisissa piireissä. Valmistujaisiin oli pakko osallistua. Muutoin Terho meni nukkumaan ja heräsi varhain, eikä törsännyt makeaan elämään.

Kun elelee nuukasti, jää syrjään tukku kahisevaa. Pieni asunto on maksettu, eikä Terho autoile muutoin kuin yliopiston pakettiautolla työmatkojen puitteissa. Ikävuosien ja virkanimitysten myötä palkka on jo verrattain hyvä. Siihen kun ynnätään taloudellinen ruokapuoli keittoineen ja puuroineen, on tuloksena keskimääräistä varakkaampi arkeologi.

Muuta ajankulua Terho ei ole tarvinnut, sillä arkeologiaa voi harrastaa iltaisinkin. Pari kertaa viikossa töistä palatessaan Terholla on iso nippu kirjoja. Niitä lukiessa menevät räntäviikot, viettyvät juhlapyhät. Omakin kirjasto on kunnioitettavan kokoinen: Terho sanoo usein, että kun jää eläkkeelle, hän ryhtyy antikvariaatin pitäjäksi. Jos myy kirjan viikossa, ehtii kenties sadasosan kaupitella, kunnes maa kutsuu lepoon.

Niin tuntuu eläkkeelle jäänti kaukaiselta, että siitä voi lasketella kaskuja. Mutta eräänä päivänä yliopiston rehtori tulee Terhon työhuoneeseen ja kyselee mitä Terho mielessään askartelee, kun eläkepäivät lähestyvät. Onko Terholla jo suunnitelma, jääkö ehkä kaupunkiin vai muuttaako muualle, utelee rehtori. Terho huomaa, että rehtori mittailee katseellaan Terhon työhuonetta. Se on ollut Terholla aina viisikymmenluvulta lähtien ja onkin koko rakennuksen edustavimmalla paikalla. Terhoa puistattaa rehtorin läpinäkyvyys.

Myötäillessään ja kierrellessään keskustelua Terho maistelee, mitä tämä oikein tarkoittaa. Joko tämä tulisi ottaa vastaan? Rehtori ehdottaa osa-aikaeläkettä, sellaista että jonkin verran tekisi töitä ja sitten pitäisi vapaata. Kyseessä olisi ikään kuin totuttelu herraskaisiin päiviin, kuten rehtori innostuu luonnehtimaan. Terho sanoo, että miettii asiaa ja kertoo ensi viikolla mitä aikoo tehdä.

Rehtorin mentyä Terho katselee ikkunasta. Jokohan tuo olisi hänenkin aikansa… Opetustyö on mukavaa, samaten kenttätyöskentely. Niistä on vaikeaa luopua, toteaa Terho. Ehkä voisi jatkaa kesäleirien vetämistä ja silloin tällöin tuurata nuorempia opettajia, hän arvelee. Pian kello on viiden ja Terho lähtee kotiin, mutta jääkin kaupungille kiertelemään. Ehtiihän tuota myöhemminkin, väittää Stockmannin kello. Tavoistaan poiketen Terho menee muutamaan hyvämaineiseen kerhotilaan ja siemailee konjakkia. On jo myöhä, kun Terho saapuu kotiin.

Maanantaina Terho on tehnyt päätöksensä. Hän suostuu rehtorin ajatukseen, mutta sillä ehdolla, että jää pikimmiten täydelle eläkkeelle. Ikääkin on kertynyt, eikä Terho koe tarpeelliseksi jatkaa työelämässä. Moni vuosikerta on kuunnellut Terhon luentoja. Nuoremmista kollegoista vanhimmat lähestyvät keski-ikää; hekin Terhon entisiä oppilaita. Hyvin ovat luennoilla oppinsa saaneet, myhäilee Terho tyytyväisenä.

Syyskuussa Terho on täysipäiväinen eläkeläinen. Työkaverit muistivat lämpimästi, pidettiin puheita, taputeltiin selkään ja muisteltiin menneitä. Joistakin näki, että pysähtelivät miettimään omakohtaisesti ajan kulumista. Eläkkeellehän sitä joutuu kukin vuorollaan, todettiin ja ihmeteltiin mihin vuodet olivat vierineet. Mikä olisi arkeologian tulevaisuus, miten vaikuttavat uudet hienot tutkimusmenetelmät. Tarvitseeko pian ollenkaan kenttätöitä, kun satelliitista kuvataan missä taajamat ennen sijaitsivat.

Terho piti virkakautensa päätteeksi asiaan kuuluvan puheen, jossa kiitti yksiä ja moitti toisia. Jälkimmäisen ryhmän muodostivat budjettia vartioineet kiilusilmäiset verihurtat, joiden ansioksi jäi tutkimustyön krooninen rahapula. Ulkomailla saivat tutkijat käyttöönsä hienot maasturit ja asuntovaunut, täällä mentiin samalla iänikuisella pakettiautolla ja nukuttiin tavaratilan lattialla tai sota- aikaisessa teltassa. Uusimpia työkaluja tai keksintöjä sai ihailla vain kirjaston lehdissä ja television dokumenteissa. Siitä huolimatta, sanoi Terho, suomalaisten tutkijoiden peräänantamaton ja tieteen etiikkaa noudattava uuttera työ, se jos mikä pitää meidät arkeologian maailmankartalla.

Puhe sai riemukkaan vastaanoton. Vain muutama talouspuolen ihminen kakisteli, liekö ollut lohileivässä ruotoja. Läksiäisriehasta Terho kulki yksin kotiinsa, iltayön ääniä ja valoja ihmetellen. Ruotsalaisen Teatterin kohdalla Terho pysähtyi pidemmäksi aikaa ja seuraili uteliaasti Mannerheimintien liikennettä. Oli paljon sellaista mitä ei huomannut, jos aina kulki nenä maassa tai kirjassa.

Niin koittaa ensimmäinen viikko eläkeläisenä. Terho nousee varhain tottumuksesta ja lähtee kävelemään kaupungin halki. Moni aamu näkee Terhon yliopiston kampuksella. Siellä Terho istuskelee puistikon penkeillä ja seurailee mietteissään opiskelijoiden askelia. Kovin nuoria ovat, miettii Terho. Tämä luopumisvaihe kestää Terholla muutamia viikkoja. Sitten hän huomaa, että vanhat työkaverit tervehtivät hieman vaivautuneesti, eivätkä tahdo jäädä juttelemaan. Joku sanoo työkiireistä, toiset muista menoista. Terho ymmärtää yskän ja jättää yliopiston pysyvästi taakseen.

Ensi töikseen Terho käy pankissa ja oivaltaa olevansa kohtuullisen varakas. Hän torjuu sijoitusneuvojan, sillä rahaa on nyt kyllin haudottu tileillä. On rahan aika päästä maailman tuulia haistelemaan, sanoo Terho pankkivirkailijalle. Rouvan mielestä Terhossa on jotakin menneen maailman jäännettä, johtunee vaateparresta – tai ehkä hassusta puhetavasta? Terho nostaa suurehkon summan käteistä ja kiittää pankkia siitä, että se on pitänyt hänen rahojaan näinkin kauan.

Pankista Terho suuntaa matkatoimistoon. Ystävälliset myyjät pääsevät heti jutun juonesta kiinni ja loihtivat unelmien matkan Egyptiin. Hotellit, kiertoajelut, vierailukohteet luetteloidaan. Lennot saadaan järjestymään niin, että kovin aikaiseen ei tarvitse mennä kentälle hortoilemaan. Terhon täytyy vielä uusia passi ja hankkia kelpo matkalaukku, niin hän on valmis lähtemään faaraoiden maahan.

Matka on ollut Terhon haaveena jo pitkään. Jokainen arkeologisia aarteenetsintäelokuvia katsellut tietää, että Egyptissä on jännittäviä naisia ja yltäkylläisiä aarrekammioita. Mutta on siellä jotakin todelliselle ammattilaiselle ja tätä nykyä emeritusarkeologillekin. Terhoa innostaa ajatus nähdä se kaikki omin silmin, mistä on opettanutkin.

Ennen matkaa Terho kertaa jo tietämänsä Egyptistä. On hauskaa mennä ja kulkea suurten arkeologien jalanjäljissä. Muutamaan hautakammioon Terho tahtoo mennä käymään ja nähdä sfinksit läheltä. Lisäksi Egyptin kulttuuriin tekee mieli tutustua myös maantieteellisesti.

Niili, tuo mahtava joki, joka sääteli faaraoiden ja kansan elämää, virtaa aikaa uhmaten halki historian ja nykymaisemien. Sitä on käytävä katsomassa ja yritettävä ymmärtää mitä merkitsee Niili tämän päivän egyptiläiselle. Liekö tarunhohtoinen joki edelleen papyruskasvin reunustama? Joessa elää myös jännittäviä eläimiä, kuten niilinahven, joka saattaa kasvaa yli kahden metrin ja kahdensadan kilon kokoon, tai krokotiili, joka söi muinoin ihmisiäkin.

Lentokoneessa Terho lueskelee matkaopasta, joka kertoo mitä Kairossa on syytä tehdä ja mitä tulisi välttää. Oppaan tiedot ovat pääosin oikein, vaikka Terhoa ihmetyttääkin miksi turisteja houkutellaan niihin paikkoihin joissa on valmiiksi pureskellun maku. Olisihan Egyptissä niin paljon nähtävää ja elävää historiaa koetta- vana, kun vain poikkeaisi tavanomaisilta laduilta. Tietysti suuret nähtävyydet on vierailtava.

Terhoa mietityttää, olisiko hänestä matkaoppaaksi. Lämmin ilmasto houkuttelee. Sitten Terho nukahtaa ja näkee levottomia unia puhuvista sfinkseistä. Kone on jo laskusuunnassa, kun Terho herää ja myöntyy lentoemännän kahvitiedusteluun.

Kentällä Terho hakeutuu pian syrjään kiireisempien turistien jonosta. Hän istuskelee tovin kahvilan penkeillä ja tarkkailee egyptiläisiä. Onko heissä faaraoiden piirteitä? Lehtitelineessä on kiinnostavia julkaisuja. Terho ostaa yhden englanninkielisen ja selailee sitä kuin ohikulkevia ihmisiä. Viimein Terho kerää tavaransa ja suunnistaa kohti lentoaseman pääovea. Sieltä on järjestetty tasatunnein kuljetus hotellille.

Ensimmäisenä päivänä Terho osallistuu kiertoajeluun ja huomaa istuvansa muiden joukossa. Matkalla on paljon eläkeläisiä. Muutaman kanssa Terho innostuu jutustelemaan ja pidättelee intoaan selostaa paikallista historiaa. Onhan selvää, että vanhan opettajan puheenparsi herkästi kääntyy luennoivaksi. Terho on nyt lomalla ja tahtoo olla myös yksi joukosta. Oppaan selostus on pääosin tarkasti laadittu, mutta jotenkin valju. Vai tuleeko se nauhalta?

Liikenne on kovin sekavaa. Näyttäisi siltä, että niin kauan kuin auto kulkee omin voimin, sillä myös taitetaan matkoja, ehkä muutama tienvarsitolppakin. Joistakin autoista puuttuu sivuovia, tai niistä on leikattu katto tyystin pois. Tähän lienee syynä lämmin ilmasto ja toimintansa hylänneet ilmastointilaitteet. Autojen seassa on myös härkien vetämiä kärryjä, joissa kuljetetaan varsin sekalaista tavaraa. Terho huomaa yhdessä kärryssä heinien seassa kokonaisen lapsikatraan. Ihmisen on lisäännyttävä näilläkin seuduilla, tokaisee kiertoajelukaveri, maanviljelijä Tyrväältä.

El Khalilin basaarista Terho ostaa muutaman messingistä tehdyn esineen ja Gizan pyramideilta lompakon, jonka pintaan on kirjailtu sfinksin kuva. Luxoriin Terho menee vesitse ja tutkii innokkaasti joen rantatiheikköjä. Kuningatar Hatshepsuthin temppeli tekee Terhoon niin suuren vaikutuksen, että hän kokee matkan jo ansainneen oikeutuksensa. Ruokapuolen suhteen Terho ei kursaile. Riittämiin on syöty yksinkertaisesti kotioloissa. Ja vielä on jäljellä liki kaksi viikkoa, iloitsee Terho.

Assuanin padolla Terho saa auringonpistoksen ja häntä hoidetaan paikallisessa terveyskeskuksessa. Lääkäri on yllättäen ruotsalainen ja puhuu auttavasti suomen kieltä. Terho osaa ruotsia, mutta lääkäri tahtoo puhua suomeksi minkä osaa ja Terho täydentää paikoitellen ruotsin kielellä sanavaraston puutteita. Paha olo hellittää, mutta lääkäri kehottaa varovaisuuteen lähipäivinä ja huolehtimaan sekä juomaveden saannista, että suolatasapainon hallinnasta.

Terho huomaa pian, että paikalliset ovat nuorison suhteen samanlaisia kuin muuallakin. Kadunvarsikaupoista kuuluu länsimainen populäärimusiikki ja t-paidoissa on Helsingistä tuttuja teemoja. Vaatetus on valitettavan länsimainen, sanoo Terho tyrvääläiselle maanviljelijälle, mutta toisaalta on ymmärrettävä ajan eteneminen täälläkin. Maanviljelijä haluaisi nähdä egyptiläisen farmin ja ihmettelee kamelia, ja miettii voisiko sellaisen tuoda Suomeen.

Molemmat päätyvät kameliratsastukseen, vaikka pitivätkin sitä aluksi turhana turistien rahastuksena. Kameli on aloittelijalle helppo ratsu, jos kuuntelee oppaan ohjeita eikä pyri rauhallista eläintä hermostuttamaan. Jostakin syystä Terhon kameli saa jonkinlaisen hepulin ja rynnistää rajusti kohti Gizan pyramideja. Kamelimestari menettää otteen eläimen talutusnyöristä ja Terho takertuu tiukasti kamelin kyttyrään pysyäkseen kyydissä.

Vauhti nousee melko hurjaksi. Turistilauman hälinä jää nopeasti taakse ja kameli laukkaa kohti pyramideja. Terhoa arveluttaa miten tässä tulee käymään. Eihän kameli vain lähde aavikolle? Muutaman sadan metrin rynnistyksen jälkeen kameli vetäisee käsijarrusta ja Terho lennähtää kaaren, joka päättyy hiekkaan pari metriä eläimen eteen.

Terhon käteen sattuu, kun hän rojahtaa hiekkaan. Ensin Terho ei tokene, mutta pian hän oivaltaa: hiekassa oli jotakin kovaa, kuin kiveä… Toisella kädellään Terho pyyhkii hiekkaa syrjään, ja huomaa oitis kyseessä olevan jonkin ihmiskäden jäljiltä muodostuneen rakenteen. Terho katselee nopeasti ympärilleen ja huomattuaan olevansa etäällä muista, peittelee kuopan.

Kamelimestari touhottaa paikalle maasturilla ja sekoittaa englannin kielen muutamaan paikalliseen voimasanaan. Kun hän huomaa Terhon olevan vahingoittumaton, jos kohta ällikän tönimä, kamelimestari rauhoittuu ja sitoo eläimen auton vetokoukkuun. He ajavat hyvin hidasta vauhtia takaisin ja kamelimestari yltyy pahoittelemaan tapahtunutta.

Tapaus naurattaa turisteja, kun mitään vakavaa ei käynyt ja moni sanookin Terholla olevan tulevaisuutta erämaan laivojen nopeuskilpailuissa. Terho pudistelee suurieleisesti hiekan harteiltaan todeten, että moni käänne on elämässä yllättänyt, mutta harva kuin kamelin jarrupalojen teho. Hyvillä mielin palataan hotellille ja otetaan, jokainen tahollaan silmäluomien lepuutukset.

Terhokin nukahtaa pian, hetken muisteltuaan hurjaa kameliratsastusta. Pian hän kuitenkin havahtuu, sillä uneen tunkeutuu innostavia kuvia äskeisestä löydöstä. Terho päättää mennä alueelle illalla ja tutkia hieman tarkemmin, mitä hiekka kätkee syliinsä. Päivällisen jälkeen Terho sanoo menevänsä loppuillaksi läheiseen kirjastoon, mutta puikkelehtii sivukaduilla ja päätyy kamelitarhan läheisyyteen.

Aavikon hiekka on kuin loputtomasti uudelleen maalattava taulu. Terho joutuu etsimään pitkään, ennen kuin löytää päivällä tapahtuneen teutarointinsa jäljet. Kokeneena maantonkijana Terho saa pian esille kivipaaden, jonka vierestä löytyy toinen samanlainen. Kun hiekkaa siirtelee, paljastuu lisää kiviä. Tunnin kuluttua Terho ymmärtää löytäneensä valtavan rakennelman, joka on hautautunut aavikkoon muinaisina aikoina. Ehkä aavikon tuuli on siirtänyt enemmänkin hiekkaa tästä syrjään, miettii Terho.

Löytö herättää maailmanlaajuista julkisuutta. Tunnollisena tiedemiehenä Terho ottaa yhteyttä paikallisiin viranomaisiin ja on hetkessä tiedotusvälineiden haastateltavana. Amerikkalainen televisioyhtiö haastattelee Terhoa löytöpaikalla, jossa on käynnistetty laaja kaivausoperaatio. Toimittaja innostuu, kun Terho kertoo olevansa eläkkeelle jäänyt arkeologi. STT soittaa illalla hotellille ja suomalaisissa lehdissä on pian Terhon ja Gizan pyramidien kuvia.

Lomasuunnitelmat muuttuvat ja Terho jää Egyptiin kahdeksi ylimääräiseksi viikoksi. Hän ystävystyy paikallisten arkeologien kanssa ja nämä arvostavat Terhon asiantuntemusta. Kaivauksilla Terho viihtyy aamuvarhaisesta aina myöhäiseen yöhön ja muutamaan otteeseen majoittuu kaivausryhmän asuntoautoissa.

Egyptiläiset arkeologit kuuntelevat mielellään Terhon tarinoita kivikautisista hautapaikoista, joita tunnetaan Suomestakin. Terho opettaa egyptiläisille muutamia suomenkielen sanoja, eikä aikaakaan kun Yleisradion toimittajaa tervehditään kaivauksilla kuin vanhaa tuttua.

Viimein Terho palaa Suomeen ja saakin heti lentokentällä vastaansa kunniavieraille varatun erityiskohtelun. Pääministeri on vastassa ja toivottaa Terhon osallistumaan presidentin juhliin vuodenvaihteessa. Kutsu on kirjekuoressa, jossa on myös presidentin henkilökohtainen viesti. Pääministeri yrittää kurkkia olan yli, mitä viestissä lukee, mutta Terho taittelee kirjekuoren povitaskuunsa ja kiittää saamastaan huomiosta. Taksiin mennessään Terho huomaa ulos laitetun suuren kilven, jossa on hänen nimensä.

Yliopiston rehtorin onnittelusähke odottaa kotona. Siihen on lisätty pyyntö tulla luennoimaan merkittävästä löydöstä Terholle sopivana ajankohtana. Terhon mieltä lämmittää yliopiston lähestyminen. Heti seuraavalla viikolla sovitaan luentotilaisuus, josta päätetään tehdä yleisölle avoin. Onhan kyseessä jo kansainvälisestikin merkittävä arkeologinen tapahtuma. Kollegat soittelevat iltaisin ja moni sanoo kyseessä olevan todellisen jymypaukun. Terho on onnekas mies, todetaan.

Luentosali on aivan täynnä, niin tiedeyhteisön jäseniä kuin tavallisia kansalaisia. Terhon puheenvuoroa edeltää rehtorin ja vanhimman arkeologin johdanto, missä selvitetään kansanomaisesti kuinka merkittävästä löydöstä on kyse, ja kuinka yliopisto on näin saanut nimensä historian kirjoihin. Terholle on kaiverrettu laatta, joka kiinnitetään pääsisäänkäynnin läheisyyteen, aulan juhlavimpaan seinään. Viimein Terho saa vuoronsa ja nousee kateederille.

Puheessaan Terho luonnehtii löydön sattumanvaraisuutta, ja sitä miten yleensä vain kova työ on arkeologian saavutusten takana. Nyt käsillä olevan kaivauksen edettyä on jo saatu alustavia tietoja, mutta vielä tulee menemään kuukausien, ehkä vuosienkin työ ennen kuin todella tiedetään mitä löydettiin. Terho luonnehtii myös taannoista eläkkeelleen siirtymistä ja matkansa monipuolisia havaintoja. Egyptin kulttuurihistoria on totisesti perehtymisen arvoinen, Terho tähdentää.

Se Niili Egyptissä… Terho aloittaa, mutta sali räjähtää korviahuumaavaan nauruun. Ensin Terho ei ymmärrä mistä on kysymys, mutta eturivin kollegoista nuorimmat toistelevat Terhon lauseen alkumetrejä. Yliopiston rehtori yrittää rauhoittaa tilannetta, mutta turhaan.

Väkijoukko on muuttunut yhdeksi hytkyväksi kokonaisuudeksi, ja kaikki pyrkimykset tilanteen vakauttamiseksi saavat riemun vain kohoamaan uusiin lukemiin. Rähäkkä ei ota laantuakseen ja neuvoton Terho jättää kateederin ja poistuu luentosalista tyrmistyneenä. Miten tässä näin kävi…

Terho kulkee orpona pitkin kampuksen kävelyteitä. Kädet vääntelehtivät, silmiin nousee kitkerä häpeän huntu. Rehtori saavuttaa Terhon ja yrittää parhaansa tilanteen oikaisemiseksi. Mutta Terho on torjuva, hän haluaa nyt olla yksin. Viisaana miehenä rehtori kääntyy ja palaa yliopiston rakennukseen. Terho jää istumaan puiston penkille ja tuijottaa tyhjyyteen.

Kellastuneita lehtiä putoilee penkille ja Terhon nuhraantuneen tweed-takin päälle. Hän katselee katuojaa ja tuntee olonsa hiljaiseksi. Tuulenvire pyörittelee ajatuksia ja lehtiä. Ilmeettömille kasvoille nousee ujosti pieniä juonteita ja Terhon ryhti kohenee. Silmiin ilmestyy kirkas valo ja suupielet nykivät kuin juhannusahven onkea. Yht’äkkiä Terho näkee tilanteen koomisuuden!

Ja sitten nauru raikuu puistossa kuin sata melulokkia silakkamarkkinoilla – tämähän oli mitä parhainta julkisuuskuvaa tylsänä pidetylle arkeologialle, Terho oivaltaa ilon kyynelten vihmoessa poskilla.

Leave a Reply