NOVELLIT: Tuomari

“Siinä mielessä rikos teki Janatuisen, vaikka oikeuslaitoksen mukaan tapauksessa oli kyse päinvastaisesta ilmiöstä.”

R-Legal280213-15

Perinteistä vallesmannisukua neljännessä tuomaripolvessa yksin teoin edustava Woldemar Janatuinen on liki kaksimetrinen, yli satakiloinen ja laajalti pelätty mies. Hänet tunnetaan siitä, että rikoksesta tuomittaville langetetaan poikkeuksellisen ankaria rangaistuksia.

Pelkästään edellisvuonna Janatuinen tuomitsi kolminkertaisen määrän ensikertalaisia vankeuteen sellaisissa tapauksissa, jotka maan keskiarvoa noudattaen olisi kuitattu ehdollisina tai peräti yhdyskuntapalveluna. Suotta eivät alamaailman konkarit opasta nuorempaa sukupolvea välttelemään niitä seutuja, joiden tuomiovaltaa Janatuinen käyttää lujasti.

Rikosten lainalaisuudet ovat kuitenkin aikaan ja paikkaan sitomattomia. Tasainen virta todistetaakan alle nujertuvia syyttömiä luo katseensa istuntosalin lattiaan. Woldemar lukee ääneen lakia. Oikeuden istunnot päättyvät ja niiden mukana toiveet lieventävistä asianhaaroista. Niissä piireissä joissa kauhistellaan muutoin lepsua oikeuskäytäntöä, kiitellään Janatuisen ryhdikästä linjaa.

Woldemar Janatuinen antaa silloin tällöin oikeuslaitosta koskevia lausuntoja lehdistölle. Niissä hän toteaa, että käytäntö on osoittautunut toimivaksi. Pitkiin tuomioihin joutuneet ovat välttyneet uusintakierteeltä. Vaikeahan on laajamittaista omaisuusrikosta tehdä vankilasta käsin, Janatuinen toteaa ja hymähtää: turhaa on kriminaalien suojelu ja hyysääminen.

Korkea-arvoinen tuomari on myös julkisuuden henkilö. Häneltä odotetaan esimerkillistä käyttäytymistä niin työn kuin vapaa-ajan osalta. Tuomarille on sälytetty useita yhteiskunnallisesti merkittäviä luottamustehtäviä. Ne on valittu siten, että hänen toimintansa työasioissa ei katsota jääviytyvän. Epäselvissä tapauksissa on jouduttu pyytämään virka-apua naapurilääneistä. Janatuinen on tarkka mies, joka ei sorru vääryyteen.

Virkauransa myötä Janatuinen on langettanut tuhansia tuomioita. Vankeinhoitolaitoksen kannalta tämä on merkinnyt jossain määrin logistisia ongelmia, kun Janatuisen ”tehtaalta” on tulijoita joskus enemmän kuin vapaita paikkoja kyetään osoittamaan. Ponnekkaan tuomarin ohjauksesta useimmat lääninvankilat kautta maan saavat uusia asukkaita. Osa tulijoista odottaa pitkiäkin aikoja, kunnes muuttuu lähtijäksi.

Kesälomansa Janatuinen viettää ennalta ilmoittamattomissa ulkomaan kohteissa. Niissä hän matkustaa incognito ja välttelee virka-asiayhteyksien paljastumista. Joitakin tuomittuja on päässyt aikaa myöten vapauteen. Tuomarina Janatuinen ymmärtää, että kaikkien häntä kohtaan tuntemat mielenailahtelut eivät välttämättä ole positiivisia.

Kotimaassa hän viettää melko eristäytynyttä elämää. Pitkien työpäivien jälkeen Janatuinen suuntaa joko kotiinsa Espoon Westendiin, tai arvokiinteistöön sijoitettuun sivistyneistön suosiossa olevaan herrasmieskerhoon. Oikeustieteellisen luennoitsijoiden kanssa Janatuinen käy meheviä keskusteluja siitä, miten tapauksia on tuomaroitu ja mihin oikeuslaitos on menossa. Professorit, osa Janatuisen opiskeluaikojen tuttavia, pitävät tuomaria kuin yhtenä omistaan. Siinä he ovat väärässä…

Woldemar Janatuinen on yksinelävä ja työlleen omistautunut. Westendin koti on tyylikäs, mutta hieman alakuloinen. Laatuhuonekalujen verhoilusta näkee, että vain yhtä tuolia käytetään. Se on takan vieressä, missä sijaitsee myös nahkainen rahi ja postmoderni lukuvalo. Pienellä pöydällä on sikarirasia. Kirjahyllyn keskiosassa on peilein verhoiltu syvennys, jonka suojiin kätkeytyy muutamia pulloja, kun jalopuinen laskutaso nostetaan. Olohuoneen ikkunat antavat merelle.

Janatuinen seisoo ikkunan edessä. Hän on pukeutunut mustiin vaatteisiin ja odottaa auringon laskua. Oikeassa kädessä on pari nahkaisia hansikkaita. Vyölaukussa on muutamia omatekoisia erikoistyökaluja. Mustat lenkkikengät narisevat lattialla, kun Janatuinen siirtelee painoaan jalalta toiselle. Puoli kymmeneltä sikari ja valot sammuvat.

Autotallissa on Bentley ja kaksipaikkainen Mercedes. Takapihalla on polkupyörä ja puuvajan sivulla vihreä kanootti. Janatuinen raahaa kanootin kosteaa nurmikkoa pitkin rantaan ja lähtee melomaan. Hän väistää ohimenevää moottorivenettä, sillä kanootissa ei ole kulkuvaloja. Meri on tyyni. Janatuinen meloo tasaisin vedoin ja lähestyy Lauttasaaren siltaa, jonka alittaa kenenkään huomaamatta. Kanootti jättää veteen ohuen vanan, joka sulautuu iltahämärään. Kuusisaaren rannassa Janatuinen piilottaa kanootin kaislikkoon ja nousee maihin.

Metsikössä, joka reunustaa pysäköintialuetta on kävelytie. Janatuinen istuu pienen kiven päällä ja odottaa epäluuloisen koiran seuraavan isäntänsä kutsua. Pieni tuulenvire käy merelle, joten snautseri tekee tarpeensa ja kiiruhtaa kotiin. Janatuinen odottaa vielä muutaman minuutin ja kun kävelytie autioituu, ylittää sen ja lähestyy pysäköintialuetta.

Tottuneesti Janatuinen avaa henkilöauton oven ja sujahtaa sisään etuistuimelle. Auto on suurikokoinen BMW. Vaihteenvalitsin on hieman tiellä, kun Janatuinen taivuttelee itsensä kumaraan ollakseen pois näkyvistä ja yltääkseen ohittamaan eräitä kytkentöjä ohjauspylvään tienoilla. Hetken kuluttua auto käynnistyy ja se lipuu hiljaa pois pysäköintialueelta. Janatuinen odottaa liikennevaloissa ja ylittää aution risteyksen.

Kehä ykkösen risteyksestä Janatuinen kääntyy idän suuntaan ja ryhmittyy Otaniemeen johtavalle kaistalle. Hän ajaa auton huoltoasemaa vastakkaiselle tontille ja jättää sen pysäköintipaikkaan, jossa lukee “Varattu poliisikoulun henkilökunnalle”. Tämä on illan vaarallisin hetki. Talo vaikuttaa kuitenkin tyhjältä, eikä ulkona näy iltakävelijöitä.

Janatuinen poistaa tilapäiset kytkennät ja kiinnittää ohjauspylvään alle paneelin, jonka irrotti hetkeä aiemmin. Sitten hän nousee autosta ja lukitsee oven, katsoo hajamielisesti ympärilleen ja lähtee kävelemään kohti Kuusisaareen johtavaa siltaa. Mustan paidan päällä on nyt lenkkeilijöiden suosima heijastusliivi.

Janatuinen meloo kotirantaan hieman ennen puoltayötä. Hän jättää kanootin rantaan ja sitoo sen huolellisesti laituriin. Sisällä hän menee suihkuun ja lukee vuoteessa Hercules Poirotin tarinoita. Viisas mies, viisas mies, Janatuinen myöntelee. Sitten hän nukahtaa.

Herätyskello soi kuten aina tähän aikaan aamusta. Janatuinen sammuttaa kellon ja tekee aamutoimia. Kahvikupin ääressä edellisyön seikkailu palautuu mieleen. Mitähän sanoo sekin vanha ketku, Janatuinen herkuttelee. Menee tietysti kohta autolleen, mutta ei löydä sitä. Tekee siitä ilmoituksen samalla kun tilaa taksin. Sitten minä näen sen lounaalla ja tyynnyttelen, kun kertoo huolestuneesti unohtaneensa auton ensin töihin ja sitten soittaneensa vielä poliisille. Taksin ikkunasta Miettinen on kuitenkin nähnyt autonsa poliisikoulun pihalla. Onko hän tulossa vanhaksi…

Tuomari Woldemar Janatuinen on sivutoiminen autovaras. Tämä on hänen todellinen ja tukahdutettu minänsä, jonka hän pystyy vain vaivoin pitelemään kurissa. Joskus menee viikkojakin vailla iltaöistä levottomuutta. Sitten kun aikaa on kulunut, halu estää nukkumisen, ankaroittaa tuomiot ja muodostuu pakkomielteeksi.

Janatuisen on välttämätöntä varastaa auto. Hän ei juuri laisinkaan ajele autoilla, tekee vain etukäteen suunnitellun lähisiirron ja poistuu huomiota herättämättä. Autot Janatuinen valitsee merkin ja omistajan perusteella. Erityisen hauskaa on varastaa poliisien autoja. Kiinnijäämisen riski tekee varkauksista jännittäviä.

Seuraavana aamuna Janatuinen ottaa istuntokäsittelyyn tapauksen, jossa nuorehko mies on toistuvasti ja luvattomasti ottanut käyttöönsä erilaisia ajoneuvoja. Tämä herättää Janatuisessa poikkeuksellisen ankaran vasteen. Moinen yksityisomaisuuteen kajoaminen on vakava loukkaus elämänarvojamme kohtaan, hän muistuttaa ennen tuomion lukemista.

Mies, joka muuttuu vangiksi on vaitelias ja noituu mielessään äkeää tuomaria. Mikä on sinulle yksi lausunto, on minulle lähes kaksi vuotta, mies huikkaa samalla kun häntä talutetaan oikeussalista. Janatuinen ei vastaa, vaan toteaa seuraavan tapauksen käsittelyn aloitettavan.

Lounasaikaan Miettinen harhailee ruokalinjastolla kuin helteenpistämä varis Pavin terassilla. Janatuinen lähestyy Miettistä ja kysäisee ohimennen kuulumisia. Miettinen kokoaa salaatin ja itsensä, ennen kuin vinkkaa ikkunapöytään sanoen: mennään tuohon istumaan. Saakeli, oli auton kanssa ongelmia. Olen ihan varma, että ajoin sillä eilen kotiin. Katin kontit, Miettinen äsähtää. Se oli Otaniemessä!

Tein siitä tietysti ilmoituksen ja sitten kun se piti perua, niin kysyivät nulikat mitä eläkesuunnitelmia minulla… Janatuinen lohduttelee, että kerrankos sitä noinkin voi käydä. Autohan on tallella, ehkä sinä kävelit ajatuksissasi sieltä kotiin, hän sanoo ja pidättelee ilmeitään. Onneksi Miettinen katsoo ikkunasta ulos.

Janatuinen polttelee sikaria oikeustalon edessä. Päivä on takana ja ilta edessä. Hän on nyt viisikymmenvuotias autovaras. Sikarin tuhka putoaa maahan, kun Janatuinen heilauttaa kättään. Samalla kädellä hän heilauttaa ihmisiä etäälle elämästään, jotta he voisivat kohdata itsensä. Joskus hän miettii, onko sittenkin Jumalan asemassa. Antaako hän oikeuden viedä voiton laeista? Kaikki on näytelmää. Hän osaa vuorosanansa. Moni ei osaa niitä, tavaa ja änkyttää, kunnes vaiennetaan.

Poliisiauto pysähtyy Janatuisen eteen, melkein ajaa varpaiden päälle. Sieltä nousee Janatuisen hyvin tuntema ylikomisario Heinonen. Takapenkillä on lisää poliiseja. Heinonen tervehtii Janatuista ja sanoo, että olisi syytä mennä takaisin sisälle, pois ihmisten silmistä. Janatuinen ymmärtää jääneensä kiinni. He menevät portaista ja pääovesta sisään, kun virkaiältään nuorin konstaapeli pysäköi auton parkkipaikalle. Sisällä Heinonen sanoo, että tämä on vaikea juttu, mennään työhuoneeseen.

Heinonen kertoo Janatuiselle miten hänen toimiaan on seurattu jo pidempään ja että raskauttavia todisteita on siinä määrin esillä, että on tehty päätös tutkintavankeudesta. Tämä on siis pidätys ja samalla myös virkatehtävistä. Saman talon väkeä kun ollaan, niin Heinonen kysyy onko Janatuisella kotona jotakin tärkeitä tavaroita. Pitääkö jotakin juoksevia asioita hoitaa. Sinullahan ei ole perhettä, Heinonen tokaisee. Työhuoneesta sammutetaan valot.

Tutkintavankeudessa Janatuinen on kuin lumetodellisuudessa. Maailma käpertyy pisteeksi jota ympäröivien seinien kulmista on turhaa etsiä rakoja. Hän puhuu ja vaikenee. Äänet kantautuvat jostakin sumun takaa ja suolta nousee hahmoja, jotka kirkastuvat piirteiltään hetkeksi, kunnes katoavat. Ilma ei tiedä onko se ulkona vai Janatuisen keuhkoissa. Hän hengittää tauotta. Lehdistö on siellä jossakin, siellä missä se toinen Janatuinen on ehkä tälläkin hetkellä. Kuka hän on? Missä hän on?

Toisella viikolla Janatuinen kokee ohimenevän masennuksen. Onko tämä jotakin karmeaa leikkiä, hän miettii. Ovatko he tuominneet oikean miehen vääristä teoista. Minä olen tuomari, minä olen tämän oikeuslaitoksen tukipylväs ja sen vasara, antakaa minulle istuimeni ja lain kappale, Janatuinen huutaa luukusta. Vartija kävelee ovelle ja katsoo sisään. Hän miettii, onko vanki sellainen, joka kärsii mielenterveysongelmista. Vuoropöytäkirjaan tulee merkintä: seurantaan.

Tuomio luetaan. Janatuinen on vaiti ja katsoo tyhjyyteen. Todistusaineisto esitellään suljettujen ovien takana: lähes sata ajoneuvon luvatonta käyttöönottoa, valokuvia, kameravalvonnan nauhoja. Kanoottiin on asennettu erikoisryhmän toimesta pieni jäljityslaite, jonka keräämää tietoa esitellään havainnollistavin animaatioin. Miettinen katselee Janatuista ilmeettömin kasvoin. Heidän välillään on etäisyys, jota ei voi ylittää.

Janatuisella on numero. Se on 230. Numero on kilvessä, joka on kiinnitetty sellin oveen sen ulkopuolelle. Sisäpuolella numero on merkityksetön. Janatuinen on sisällä. Hän ei ole yksin, saman numeron jakaa mies, jonka Janatuinen tuomitsi ankaruuteen jo vuosia sitten. Sellissä on hiljaista. Pelko tuijottaa kaltereista. Mies ei sano mitään, hiljaisuus tekee kipeää Janatuisen korvissa kuin ääni kuolemaa. Viimein:

-Olet sitten jatko-opiskelija, praktiikkavaiheessa.
-En… siis minä…
-Ei ole sinua, eikä minua.
-Olen Janatuinen…
-Tiedetään.
-Sinä… Salmi, Salmi?
-Sovitaan nyt aluksi niin. Salmi.
-Montako vuotta…
-Se ei ole sinun asiasi, kuten ei silloinkaan.
-Laki… laki sen sanoo!
-Älä puhu asiasta, josta et ymmärrä puoliakaan.
-Ja sen puolen minä osaan!
-Täällä sinä et osaa mitään, etkä ole mitään.
-Uhkailetko, kurja varas!
-Janatuinen. Kuka puhuu?

Samalla kun mies nousi tuolilta ja kasvoi Janatuisen silmissä jättiläiseksi, hän itse käpertyi ja kutistui. Ei kukaan, ei missään, ei mitään. Ei tuomaria, ei autovarasta, ei ketään. Silmissä vetisiä liekkejä. Helvetti, en minä voi olla täällä. Tämä on karkeaa tosikkojen pilaa. Eivätkö ne ymmärtäneet mistä oli kysymys? Että minä en voinut sille mitään…

Salmi käänsi selkänsä Janatuiselle ja veti tuolin pöydän taakse. Sitten hän käänsi selkänojan pöytää vasten ja istui hajareisin tuolille, laittoi kyynärpäät pöydälle ja katsoi kylmästi Janatuiseen. Paidan taskussa olleen tupakka-askin Salmi heitti pöydälle. Siitä voi ottaa, tähän menee monta vuotta, hän sanoi.

-No niin. Aloitetaan. Teitkö sinä rikoksen vai tekikö rikos sinut?
-Mitä tämä tarkoittaa? Tein mitä tein, entä sitten.
-Älä rupea Janatuinen keulimaan. Miten päin se oli?
-Lue lehdistä, siellähän ne on selostettu. Varastin autoja.
-Kuules nyt kun kokeneempi puhuu.

Salmen puhe hiipui välillä kuulumattomiin, kun Janatuinen yritti jäsentää ajatuksiaan. Se oli turhaa, sillä mitään ajatuksia ei enää ollut, eikä paikkaa mihin ripustaa niitä kuin ansiomerkkejä. Entinen tuomari teki hiljaista kirjanpitoa elämästään tai mitä siitä oli jäljellä. Maine, asema ja virka olivat historiaa. Nyt hän oli täällä joskus tuomitsemiensa joukossa, yksi heistä ja kuitenkin ikuisesti erilainen. Hän oli taas väärällä puolella.

Muutamassa viikossa Janatuinen laitostui. Salmi oli hiljainen, puhui harvakseltaan siitä mitä on vapaus ja mitä on vankeus. Janatuiselle alkoi kirkastua, että hän on todellakin vanki sellissä numero 230. Se on ainoa asia millä on väliä. Jossain ulkona oli joskus tuomari Janatuinen, jota ei enää ole eikä tule koskaan olemaan. Ja tämän ymmärrettyään Janatuinen ryhtyi miettimään, kuka hän todella on ja mihin on menossa. Paluuta ei olisi.

Salmi kysyi eräänä iltana onko Janatuinen jo keksinyt vastauksen. Asia koskisi sitä kysymystä, joka esitettiin ensimmäisenä päivänä. Mikä oli tapahtumien ja asioiden järjestys, onko tämä selvinnyt Janatuiselle. Seurasi pitkä hiljaisuus, jonka jälkeen Janatuinen sanoi miettineensä ja tulleensa jonkinlaiseen selvyyteen.

Salmi on oikeassa. Janatuinen varasti autoja pohjimmiltaan päästäkseen ulos siitä vankilasta, johon oli itsensä ajanut ja jossa ei viihtynyt. Siinä mielessä rikos teki Janatuisen, vaikka oikeuslaitoksen mukaan tapauksessa oli kyse päinvastaisesta ilmiöstä.

Merkittävintä oli se, että Janatuiselle oli yhdentekevää miten päin asiaa tulkittaisiin. Hän oli pysähtynyt ensimmäisen kerran elämässään ja miettinyt miten ihmeellistä oli, että jossakin päin avaruutta on sellainen paikka jossa Janatuiset tuomitaan autovarkauksista. Mikään ei ole itsestäänselvyys. Hän voisi yhtä hyvin olla Napoleon tai juoksuhautoihin poljettu kasa vaatteita.

Samaan hengenvetoon hän sanoi, että kysymys itsessään on sen vastaus, ja vankeinhoitolaitos päättäköön lopusta. Janatuinen oli vapaa mies.

Leave a Reply