UTOPIAT: Edustuksellisesta demokratiasta

“Minä Ylermi Vähälaakso-Kukkula, eikä kukaan muu, täten juhlavasti ja hieman pompöösiin taipuvana sekä täyden ymmärryksen vallassa, annan nytten julistuksen. Kuunnelkaatten.”

R-453-b-650
Yhteiskuntakokeilujen sarjassa esittelemme tällä kertaa demokraattisen edustuksen.

Edustuksellisen demokratian soraäänten joukkoon kuuluu tietysti, että koetaan jonkin tärkeän asian jäävän yksipuolisen tulkinnan varaan, heikolle painoarvolle tai kerrassaan syrjityksi mahtavampien asiakysymysten tai niitä ajavien tieltä. Huoli on toki aiheellinen.

Pohditaanpa sitäkin, että joidenkin poliittisten näkemysten edustajiksi valikoituu nohevia, hyvähampaisia ja suoraryhtisiä ihmisiä. Sellaisia joita on mukava katsella hammastahnamainoksissa tai kotien sisustuslehdissä. Puhutaan kyvyistä, antaen ymmärtää että niillä toisilla niitä kykyjä on heikonlaisesti. Retorisoidaan muiden äänestäjien mahdollisella salonkikelpoisuudellakin. Tasan eivät käy onnen lahjat. Ovat ne, me ja sitten nuo muut.

Aivan oikeutetusti kannetaan huolta siitä, että jokin marginaaliryhmä on parin hassun edustajan varassa oman näkemyksensä edistämisessä. Onhan suuressa puolueessa jo tilastollisestikin parempi lähtökohta sille, että löytyy napakoita puheenvuoron pitäjiä, selväsanaisia ja mediakelpoisia lausuntoihmisiä. Niitä, jotka saavat kansakunnat liikkeelle, joskus toisiaankin vastaan.

Politiikka on kaupankäyntiä, jossa tuotteella on sekä halukkaita että vastaanhangoittelevia asiakkaita. Investointivalmiudet viestinnän ja julkisuuskuvan kehittämiseen ovat luonnollisesti runsaammat suurilla ajatuskeskittymillä. Yksipuoluejärjestelmissä näitä ongelmia ei esiinny, toki liuta muita.

Monimutkaisten totuuksien maissa kuten Suomessa, ongelma on tunnustettu sekä laajoissa että syvissä kansalaispiireissä. Koetaan, että hyvä mies tuokin, mutta mitä se tekee tuossa puolueessa. Voi kun sen saisi meille edes hetkeksi. Se kun saa tuota media-aikaakin yhtenään ja paistattelee lehtien lööpeissä. Siitähän tykkää niin nuoret kuin vanhat, se kun on sellainen älykkö ja muutoinkin joviaali. Vaan väärät ovat ajatuksensa…

Tai sitten ajatellaan, että kyllä olisi hauskaa, jos meilläkin olisi edes yksi änkyrä. Sellainen, jota oikein pelätään lehtereillä, että kohta se sanoo jotakin nasevaa, jotain sellaista mikä heijastuu lähivuosina syntyvyyteen tai ehkä maataloustukiaisten takaisinperintään. Värikäs tyyppi ja meitä kun sanotaan tylsiksi. Tai jos saisi riveihin edes yhden laulajan, joka vetoaisi niin sanottuun tiedostavaan nuorisoon. Moni on vihreä kateudesta.

Kaikella oikeudenmukaisuudella voitaneen ajatella, että myös vääriä ajatuksia tulisi ponnekkaasti tukea, antaa niille mahdollisuus osoittaa verrattomuutensa. Lisäksi mielletään etuna, että kansan todellinen ääni saataisiin kuuluville, että kukaan ei tuntisi oloaan syrjityksi tai harmaamman ulkoasun vuoksi suotta väheksytyksi. Yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa asiain tilaan, tasaveroinen ja yleisaluepoliittisesti kestävä pohjoismainen sivistys ja ulottuvuksellisuus suorastaan vaatii tätä.

Yleisesti kritisoidaan sitäkin, että poliittinen koneisto muodostuu todellisuudentajunsa menettäneistä, hyviin oloihin päässeistä oman etunsa valvojista. Aika moni kuitenkin nukkuu suuressa salissa. Demokraattinen edustus tarkoittaa, että vaalien tulosta noudatetaan kiertoperiaatteella. Ääntenlaskennan myötä saadaan matemaattisia suhteita, joiden nojalla muodostetaan valituille kansanedustajille viikko-, kuukausi- ja vuosiohjelma.

Vaalituloksesta voidaan sitten johtopäätellä, että Muumit ovat kovin heikoilla Arkipuolueeseen nähden. Tokkopa voi ylenkatsoa, että marginaaliryhmille saattaisi olla eduksi liittoutua joko muiden pienten kanssa tai ehkä kyseenalaistaa olemassaolonsa, ja liittyä suurempiin. Tätä saatetaan joskus toivoakin suuremmilla tahoilla. Vaan onko tämäkään oikein. Eikö kaikkien äänten tulisi olla kuuluvilla, onko tähän vaihtoehtoisia menetelmiä? On kyllä. Edustuksellisesta demokratiasta siirtyminen demokraattiseen edustukseen onkin ollut eräitä suomalaisen yhteiskunnan suuria päätöksiä.

Miten demokraattinen edustus sitten käytännössä toimii, jos ajattelemme uutta kansanedustajaa Ylermi Vähälaakso-Kukkulaa? Jo edustajakokemusta omaaviin ei viitata, hehän tuntevat kuviot vanhastaan. Tapana on, että luottamustehtäviin siirryttäessä annetaan erilaisia vakuutuksia. Kansanedustaja Vähälaakso-Kukkula:

“Minä Ylermi Vähälaakso-Kukkula, eikä kukaan muu, täten juhlavasti ja hieman pompöösiin taipuvana sekä täyden ymmärryksen vallassa, annan nytten julistuksen. Kuunnelkaatten.

Lupaan tehtävässäni, johon tämä kansa on minut muikealla ääniryöpyllä valinnut, noudattaa yleisiä ja erityisiä hyviä periaatteita sekä tasavallassa vahvistettuja käytäntöjä. Näihin kuuluu maassamme viime aikoina oivallettu ja sittemmin ratifioitu demokraattinen edustus, mikä tarkoittaa ja sen tässä vahvistan ymmärtäväni, että vaalituloksen jakaumaa noudattaen tulen ajamaan myös muiden puolueiden, aatesuuntien ja näkemysten intressejä. Tämä hiukan koettelee, mutta ymmärrän tehtävääni kansanedustajana kuuluvan myös niiden ihmisten asioista päättämisen, joiden kanssa olen eriävää mieltä.

Menen siis täten joko itseksein tahi taksikyydillä maanantaina hommiin ja mitä olen vaalitulosta pläräillyt, tarkoittaa se ykstuumaan että koko maanantai ja osa tiistaista kuluu rattoisasti omien joukossa eli Arkipuolueen luottamus- ynnä muissa tehtävissä. Kun työpäivä noin yleensä on 8 tuntia, niin se räknää siihen malliin, että myöhään tiistaina ääni kellossa muuttuu. Minusta tulee silloin Pyhäpuolueen etujen edistäjä, missä toimessa käytän kaiken tarmoni, taitoni sekä valtioviisauteni edukseen.

Näin jatketaan reilut kahdeksan tuntia, joten oitis torstaina kun kaupat aukeavat, siirrynkin yksituumaisesti Hälläväliäpuolueen joukkoihin, missä sitten ovatkaan jos ylipäätään ovat missään. Siellä vietän nappast’ piälle seitsemän tuntia, joten ehdin vetäistä parlamentissa tukevat konjamiinit ennen perjantaita, jolloinka rähinä alkaa.

Äkkijyrkkien riehoissa meneekin vajaat viitisen tuntia, mitkä lienevätkin koko viikon parhaat. Otan megafonin mukaan niihin peijaisiin. Ehdimme hyvin tehdä yhden tai kaksi vallankumousta, ennen kuin visiteeraan Utooppiumin leireihin. Sieltä käsin ajan niin outoja asioita, että tietävätkö itsekään. Viimein käsipäivästelen Harvainvallattomat sekä Muumit (1,5 tuntia ja ehkä kolme varttia).

Lupaan ja teen tiettäväksi, että demokraattisen edustuksen kirjainta ja henkeä noudattaen puolustan tinkimättä kulloisenkin ryhmän etuja, enkä anna oman vakaumukseni tässä nousta esille. Ymmärrän, että ääni se pitää antaa, jokaiselle, eikä niin huonoa asiaa, ettei siitä politiikkaa saisi. Tulette siis näkemään ankaraa poliittiselle työlle omistautumista pitkin viikkoa ja samaan malliin vastedeskin. Tähän ehkä poikkeuksena torstai ja Hälläväliäpuolueen hyväksi tekemäni aika ja viisaat päätökset.

Ymmärrän myös, että joudun välillä siirtymään oppositioon ja väliin mellastan enemmistön tai ylipäätään vallan parissa. Oivallan ja tällä julistuksellani vahvistan, että sairasloma-, vuosiloma- ja muiden syiden vuoksi saatan joskus joutua tilanteeseen, että puolin toisin vaihdellaan vuoroja. Lupaan myös liittyä ja erota yhteiskunnallisista järjestöistä sen mukaan, mitä tahoa kulloinkin palvelen. Muutoinhan tässä olisi jääviys, eikä sellaisen voida antaa nujertaa yhteisen hyvän pyrkimyksiä.

Suomen tasavallassa, Ylermi Vähälaakso-Kukkula, omaa sukua Arkipuolue.

Mihin tuore kansanedustajamme ei tässä julistuksessaan ota kantaa mutta on lakiteitse sitovaa, on yhteiskunnallisesti huomattavasti laajempi järjestely, johon kansaa demokraattisesti edustavien tulee tyytyä. Nimittäin voidakseen todella puolustaa jonkin marginaaliryhmän tai miksei laajemmankin lauman intressejä, on viikko-ohjelmaan sisällytetty myös ns. perehdytysjaksottelu. Tässä pyritään luomaan katu-uskottavuutta ja perusteita viisaaseen päätöksentekoon.

Siirtyessään eri puolueiden riveihin, Vähälaakso-Kukkula omaksuu myös stereotyyppiset olosuhteet, joihin on tapana jaotella kunkin mielipidesuunnan ihmisolennot. Niinpä tulemmekin näkemään, miten ulkoinen habitus ja statukseen liittyvät tunnusmerkit vaihtelevat pitkin viikkoa. Joutuupa Vähälaakso-Kukkula kertaalleen matkustamaan pummilla duuniin, kun “hynät on loppu” eikä perusturva riitä palkansaajallekaan (Äkkijyrkät). Alkuviikko on tietysti mukavaa, kun voi kuljeskella pitkin parempia postinumeroalueita kiiltävän auton ja sen kuljettajan avustuksella. Joskus lautasella on kateenkorvaa, joskus ei mitään.

Jokuhan voi tietysti kysyä, että mitäs siitä yhteisten asioiden hoitamisesta näin tulee. Eikös tuo johda vaihtosähkön kaltaiseen ilmiöön, kun ollaan puolesta ja vastaan samalla viikolla. Tiedä nyt sitten. Onhan tätä muinaisen Kreikan, Rooman valtakunnan ja ehkä Intiankin ajoista lukien pyritty hoitelemaan. Onko valmista tullut, kysyn vaan. Todellako ollaan nähty miten valtioita hoidetaan, on asialla sitten “valtionhoitajapuolue” tai jokin muu taho. Kalanperkeitä on saatu aikaan, vaan ei juuri muuta.

Salaa Vähälaakso-Kukkula preferoi Hälläväliäpuoluetta ja Utooppiumisteja: molemmissa on jotain maanläheistä mutta hyväntahtoista rienaa, yleishedonistista toisinajattelua ja -toimintaa, ikään kuin eivät pitäisi hallintoa juuri parempana kuin paperitonta mukavuuslaitosta. Ehkä saammekin nähdä Vähälaakso-Kukkulan radikalisoituvan, ja ryhtyvän avoimeen kapinaan demokraattista edustuksellisuutta kohtaan.

Leave a Reply